Inkat höynäyttivät pahoja espanjalaisia valloittajia pahemman kerran. Alkuasukkaat nimittäin veivät tärkeimmän aarteensa sellaiseen piiloon, ettei riistäjillä taatusti ole mitään mahdollisuuksia päästä jäljille. Mutta taisivatpa intiaanit saada hieman apua ufoilta, kun aarre ei ole edes tässä aurinkokunnassa.
Itse asiassa kysymys ei ole kullasta, vaan tiedoista, joille on pitkästä aikaa tullut käyttöä. Muinaiset inkojen ennustukset ovat käymässä toteen, aurinko on sammumassa ja maailma on tuhon partaalla. Ei auta muu kuin matkata universumin toiselle puolelle etsimään pelastavaa tietoa.
Viimeinen kapinallinen
Pelaaja on ennustuksissa luvattu pelastaja, El Dorado, jonka tehtävänä on matkata halki avaruuden inkojen todelliseen kultamaahan. Apuna on viimeisen inkan henki ja mukava pikku avaruusalus. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo liikkeellä on myös pelaajan paha vastakohta ja espanjalaisia ryöstöretkeilijöitä.
Tekijät kehuvat peliään interaktiiviseksi elokuvaksi ja kieltämättä etenkin pelin johdanto on visuaalisesti varsin näyttävä. Viimeinen inka heittää henkensä ja tulee siinä samalla kertoneeksi hieman tulevista tapahtumista. Intron aikana kaikki puhe on ilmeisesti inkojen kieltä, onneksi selväkielinen käännös tulee samalla tekstinä. Alusta pitäen ilmassa on kovin mystinen ilmapiiri ja ranskalaiseen tapaan kaikki on erittäin tyylikästä mutta vaikeaselkoista.
Lentävät kaljaasit
Itse toiminta jakaantuu kolmeen erilaiseen toimintaosuuteen. Ensimmäisenä pääsee lentämään planeettojen välillä, jossa toiminta on pääosin asteroidien väistelyä ja taistelua muiden kultamaata etsiskelevien kanssa. Vastaan saattaa tulla vaikka lentäviä espanjalaisia taistelulaivoja sekä paljon muuta mielikuvituksellista. Grafiikka on näissä jaksoissa sinänsä tyylikästä, mutta pelaajalla ei ole juuri muuta tehtävää kuin väistellä ja monotonisesti ammuskella vihollisia. Mistään todellisista taisteluista esimerkiksi X-Wingin tapaan ei ole kysymys.
Avaruuslennon jälkeen on vuorossa lentelyä planeetan pinnalla. Ensimmäinen reaktio on ällistys, sillä grafiikka on erinomaista, mutta hetken kuluttua mielen valtaa kuitenkin karvas pettymys. Ympärillä vilistävä maisema on nimittäin vain tausta, pelaajan vauhdilla tai liikkeillä ei ole mitään vaikutusta. Ainoaksi tekemiseksi jää vauhdin pitäminen maksimissa ja viholliskoneiden tiputtelu.
Arvoituksellisia tunneleita
Viimeinen osio on onneksi mielenkiintoisempi. Planeetoilla kuljetaan maan alla käytävissä ja selvitellään erilaisia pulmia, joskin käytävien tutkiminen muuttuu pian tylsäksi koska vaihtelua on vain minimaalisesti. Vihollisten toiminta rajoittuu pylväiden takaa kurkkimiseksi ja piilosta ammuskeluksi, ja pienen harjoittelun jälkeen touhu muuttuu rutiiniksi. Liikkuminen näyttää ensin varsin hyvin toteutetulta, mutta todellisuudessa liikkumasuuntia on vain kahdeksan, joten Wolfensteiniin ja Underworldeihin tottuneet tulevat pettymään.
Tutkimisen ohella joissain huoneissa pitää selvittää erilaisia pulmia. Yleensä on kysymyksessä oikeiden esineiden yhdistely, joten jos avustavan hengen kryptiset vinkit eivät auta, ongelmat saa selvitettyä kokeilemalla kaikkia mukana olevia tavaroita.
Onneksi mukana on automaattisesti päivittyvä kartta, sillä käytävien ja huoneiden monotonisuuden takia eksyminen on todella helppoa. Planeetalla olevien pulmien ja arvoitusten selvittämisen jälkeen päästään takaisin avaruuteen ja koko soppa alkaa uudestaan seuraavassa paikassa.
Interaktiivinen elokuva
Heti avausjaksosta lähtien pelissä on kovin elokuvamainen tunnelma ja pelissä mukana olevat näyttelijät esitellään kuin normaalin televisiosarjan alussa. Grafiikka on hyvinkin mielikuvituksellista ja omaperäistäkin, samoin musiikki sopii erittäin hyvin tunnelmaan. Aiheeseen sopivasti pan-huilut soivat kauniisti ja intiaanirummut pauhaavat sotaisimmissa jaksoissa. Erikoismaininnan ansaitsevat monet huikeat välianimaatiot.
Hienot visuaaliset ja auraaliset elämykset eivät oikein riitä hyvän pelin aineksiksi. Jatkuvasti pelissä on tunne, ettei kaikki ole oikein hallinnassa, peliä seuraa passiivisena sivustakatsojana. Tässä mielessä tekijöiden viljelemä termi "interaktiivinen elokuva" pitää paikkansa.
Eri toimintajaksoissa on yksinkertaisesti liian vähän interaktiivisuutta ja turhan paljon elokuvamaisuutta. Tekemistä ei oikein millään ole riittävästi, etenkin kun eri jaksoja on vähän ja peli muutenkin on hyvin lyhyt. Kummallista sinänsä, että kaiken graafisen suitsutuksen jälkeen pelin selvittänyttä odottaa kovin vaatimaton ja nopea loppuhuipentuma.
Nykyään joka toinen peli on ulkoasultaan näyttävä, mutta vain harvassa pelissä on todellista pelattavuutta. Turha hukata rahoja Incan kaltaiseen sillisalaattiin näyttävien kuvien perusteella.
55
