Vuonna 1976 autoissa on muskeleita, lahkeilla leveyttä ja kauluksilla pituutta enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Disco ja punk ovat juuri tulossa sekoittamaan musiikkimaailman, mutta vielä sitä ennen jytisee paksu musta funk. Maailma elää myös keskellä öljykriisiä, joka vain pahenee, jos öljysheikkien palkkaamat terroristit saavat jatkaa jenkkien öljyvarastojen tuhoamista.
Pelaaja on Groove Champion, entinen rallikuski, jonka sisko kuoli öljyterroristien käsissä. Yhdessä afrotukkaisen kaverinsa Tauruksen ja sekopäisen mekaanikko Skeeterin kanssa Groove aikoo estää terroristien aikeet. Alla on vuoden -72 Picard Piranha 425 hevosvoiman koneella, konekivääreillä, liekinheittimillä, maamiinoilla ja karvanopilla varustettuna.
Seikkailu vie läpi syvän etelän aavikoiden ja kanjoneiden, huoltoasemalta ja varikolta toiselle aina Roswelliin, tuohon kuuluisaan ufon pakkolaskupaikkaan. Matkan varrella harmina ovat terroristit ja likaiset poliisit. Lisäksi mukana on bensa-asemien suojelua, saattokeikkoja, tukikohtiin tunkeutumista, suoria tuhoamiskeikkoja ja ihan perinteistä kilpa-ajoakin. Aina vastakkain on kuitenkin vaihteleva määrä erilaisia autoja.
Jytänderiä koneeseen
Mechwarrior 2: Mercenariesia pelanneet tuntevat varmasti olonsa ainakin osittain tutuksi muskeliauton ratissa. Ensin taistellaan Mercsistä parannellulla enginellä ja taistelun lopuksi kerätään vihollisilta jääneet roinat, korjataan vauriot omaan rassiin ja varustellaan se seuraavaa taistelua varten.
Interstaten juonellisessa osassa taistelujen välillä seurataan Grooven ja kumppaneiden edesottamuksia. Usein välianimaatiot ja videot tuntuvat täysin irrallisilta itse pelistä, mutta Interstatessa ongelmaa ei ole, koska kaikki animaatiot on tehty samalla polygonisysteemillä kuin itse peli. Lopputulos on mainio ja tarina etenee luontevasti.
Letkeästi jousitettujen ja ylitehokkaiden muskeliautojen mallinnuksessa ei välttämättä kannata puhua realismista, mutta yllättävän uskottavalta niillä ajelu tuntuu. Raskaat autot kallistelevat hienosti löysän iskunvaimennuksen varassa ja perä heittelee uskottavasti kun länttää tallan pohjaan. Pikaiset käsijarrukäännökset onnistuvat ja tien ulkopuolelle eksyminen tietää entistä pahempaa sudittelua.
Autojen vauriot on tehty sekä näyttävästi että monipuolisesti. Pellit menevät ruttuun, tyhjät renkaat läpsyvät aidosti ja jopa yksittäiset ajovalot voi ampua rikki. Kaikki näytetään ja vauriot myös vaikuttavat ajettavuuteen, esimerkiksi puhjennut takarengas vetää perää sivuun kaasuttaessa. Puhjenneilla renkailla ja öljyä ulos puskevalla romulla sinnittely kapealla vuoristotiellä pari kopteria ja muutama jeeppi perässä tiristää hien otsalle, mutta suorituksen jälkeen riemuitsee aidosti onnistumisesta.
Autoja varustellessa ja aseistaessa pahinkin rasvakoura tuntee olonsa kotoisaksi. Moottoreita löytyy aina kymmensylinteriseen hirmuun asti ja erilaisia renkaita, iskunvaimentimia ja muuta sälää on kattavasti. Miten olisi vaikka nitroboosti, lämmitetyt istuimet ja joustopuskurit? Hienoja leluja tärkeämpää on kuitenkin löytää oikea tasapaino hevosvoimien, panssarien painon ja auton hallittavuuden väliltä. Pieneen hotrodiin voi toki istuttaa V-10:n nitrolla ja unohtaa kaiken muun, jolloin saa ohjuksen lailla etenevän suditteluihmeen, jolla on lysti revitellä, mutta jolla taistelussa ei tee mitään.
Maista napalmia, baby
Ilman aseita aavikolla ei pärjää. Mallista riippuen aseita voi pultata eri puolille autoa. Tavallisesti aseet ampuvat suoraan eteen, mutta katolle voi pultata automaattisesti vihollista seuraavan tornin ja auton perään voi laittaa puolustukseksi vaikka öljyn levittäjän tai miinojen tiputtelijan. Hyökkäysaseissa on tietysti tykkejä ja eri kaliiberisia konekiväärejä.
Järeämpää osastoa ovat eritehoiset liekin- ja napalminheittimet, tutkan tai lämmön perusteella hakeutuvat ohjukset ja kranaatinheittimet perinteisin ja panssarin läpäisevin ammuksin. Kerralla enemmän tuhoa saa vaikka rypälepommeilla. Pikanttina lisänä Groove voi ampua pistoolilla sivuikkunasta. Tarkan osuman tunnistaa päälle jääneenä tööttinä, kun kuollut kuski lyhistyy ratin päälle.
Moninpelissä aseet ovat heti saaneet aikaan erilaisia koulukuntia. Jotkut luottavat määrään ja iskevät auton täyteen pienikaliiberisia mutta nopeita konekivääreitä. Toiset taas pysyvät mieluiten taka-alalla ja napsivat ohjuksilla. Aina on myös niitä, jotka eivät turhia tähtäile, vaan kylvävät ympäristön täyteen miinoja tai levittävät tuhoa massiivisilla rypälepommituksilla ja hoitavat lähitaistelun napalmilla.
Auton valinta on samalla tavalla makuasia. Yleisimpiä tuntuvat olevan pienet mutta ketterät pikkuautot, mutta aina joskus sekaan tunkee vahvasti panssaroitu rekka tai koulubussi. Monipuolisuuden ja viriteltävyyden takia moninpeli vaatii opettelua, mutta siihen ei myöskään kyllästy parissa illassa. Pakollista rakentelu ei kuitenkaan ole, koska jokaisesta autosta on muutama valmiiksi varusteltu versio.
Tripin, eli Interstaten juonellisen osan lisäksi mukana on nippu erillisiä tehtäviä sekä taistelugeneraattori, jossa valitaan ja varustetaan oma kärry sekä valitaan areena ja viholliset. Ainoa tavoite on tuhota areenalla niin paljon vihollisia kuin mahdollista. Sama onnistuu myös ihmisiä vastaan esimerkiksi Activisionin perustamien Internet-servereiden kautta. Pelaajat ovat innostuneet touhusta niin paljon, että tappelemisen lisäksi netissä järjestetään perinteisiä kilpa-ajoja ja kiihdytyskilpailuita. Lystiä riittää kun erilaisia autojen runkoja on paljon ja mahdollisuuksia virittelyyn sitäkin enemmän. Sääli vain, että juonellisessa osassa käytössä on viimeistä tehtävää lukuunottamatta vain yksi auto. Tarina on muutenkin ohi turhan nopeasti, sillä erillisiä tehtäviä siinä on vain seitsemäntoista.
Afrot tutisemaan
Täytyy nostaa hattua Interstate 76:n tekijöille tyylikkäästä 70-luvun imitoinnista. Karmeat afroletit, pulisongit, leveät lahkeet ja polyesteripaidat sekä muheva funkin jytke nostavat kylmän hien otsalle, vaikka oikeasti sen ajan muoti taisi olla vielä järkyttävämpää. Tunnelma on musiikkia myöten kuin suoraan Charlien enkeleistä tai Starskysta ja Hutchista. Todella rehevän ilmeensä takia Interstate on jotain aivan muuta kuin vain yksi autoräiskintä. Näyttelijät eivät herkuttele hahmoissaan niin paljon kuin voisi, mutta varsinkin Taurus on mainio, ja kuulostaa aivan Samuel Jacksonilta Pulp Fictionissa.
Moitteita täytyy antaa turhan kovista laitevaatimuksista. Hienosti näkyvät vauriot ja varjostukset ovat tietysti upeita, mutta niillä herkuttelu vaatii poikkeuksellisen nopean PC:n. Varsinkin hieno virtuaaliohjaamo hidastaa pelin tahmaukseksi. Testikoneella SVGA pyöri riittävän sulavasti, jos karsi ympäristöä yksinkertaisemmaksi. Ilmoitetulla minimikokoonpanolla on tyytyminen rumaan VGA-grafiikkaan ilman mitään herkkuja. Tuleva Direct3D-päivitys varmasti tuo lisää nopeutta, mutta nopean 3D-kortin omistajilla taitaa muutenkin olla nopeat koneet.
Activision olisi voinut laittaa juonelliseen osaan vaikeusasteet, nimittäin jotkut tehtävistä ovat täysiä läpihuutojuttuja, mutta muutamaa joutuu tahkoamaan kymmeniä kertoja, koska välillä vihollisia on aavikko mustanaan. Silti tarina on ohi vähän turhan nopeasti.
Pienistä moitteista huolimatta Interstate 76 tuntuu välittömästi klassikolta. Kun nykyään ei peleissä juuri ole persoonallisuutta, on Interstate on onnistunut kierrättämään vanhoja ideoita tuoreesti, eikä se johdu pelkästään 70-luvulle irvailusta. Aidon tuntuisten autojen virittely ja niillä taistelu on paljon mielenkiintoisempaa kuin loputtomat futuristiset hässäkät, jollaisia autotaistelupelit yleensä ovat. Toivottavasti Grooven ja Tauruksen kyytiin pääsee jatkossakin.
92
