Nykyaikaisesta merisodasta on PC:llä pulaa. Jane's Fleet Commandin ennakkomainostuksen hämäämänä kotiamiraalit alkoivat valmistella ikivanhoja DOSimiesten Harpooneja koipussiin. Vähän ennenaikaisesti.
Jane'sin myyntiohjus olikin tähdätty paljon USS Strategistia isompaan maaliin, lihavaan USS Common Gameriin. Osuuko se makusektoriin? Uppoaako se kohderyhmään?
Kehä kuntoon
Fleet Commanderissa pelaaja komentaa yleensä amerikkalaista lentotukialusryhmää eli Carrier Groupia. Mahdollisuutta livahtaa vihulaisen housuihin ei ole.
Kun maailmalla puhkeaa Yhdysvaltain etuja uhkaava kriisi, se lähettää paikalle heti laivastonsa nyrkin, lentotukialusryhmän. Carrier Groupissa hävittäjät, risteilijät ja vastaavat muodostavat puolustuskehän, jonka keskellä on itse lentotukialus. Kehän tarkoitus on pysäyttää niin sukellusveneet, laivaohjukset kuin vihollislentokoneet iskemästä erittäin haavoittuvaan lentotukialukseen.
Ilmassa on koko ajan hävittäjiä lentokoneiden ja laivojen varalta, AWACS-koneen voimakkaat tutkat valvovat sekä ilmatilaa että merenpintaa, ja kopterit ja sukellusveneentorjuntakoneet seulovat lähivesiä.
Kun rähinä alkaa, lentokoneet yrittävät tiputtaa pommittajat ja upottaa laivat jo ennen kuin ne ehtivät laukaista ohjuksensa. Se tuskin onnistuu, joten seuraavaksi kohti tulee matto laivoja vastaan suunnattuja ohjuksia. Jos näin käy, puolustuskehä ampuu kohti tulevaa ohjusvallia ensin ilmasta-ilmaan-ohjuksilla. Ne tuhoavat osan, ja loppuja varten ovat Phalanxit, tietokoneohjatut Vulcan-konetykit, jotka yrittävät tuhota ohjukset täyttämällä niiden reitin lyijyllä.
Takaisinpäin menee tietysti ohjuksia, ja maakohteisiin lauotaan niin lentokoneita kuin Tomahawk-risteilyohjuksia. Kirjakaupasta tai kirjastosta kannattaa hakea & lukea Tom Clancyn paras kirja Myrsky nousee, joka antaa vetävästi kirjoitetun peruskoulutuksen nykyaikaiseen merisotaan.
Teoriasta käytäntöön
Fleet Commandissa pelaaja komentaa aluksiaan ja koneitaan kaksiulotteisella kartalla apunaan näennäisesti yksinkertainen käyttöliittymä. Pääasiassa operoidaan oikealla hiirenapilla: sillä tilataan niin tunnistamattoman kohteen tunnistus kuin sen tuhoaminenkin (jos tarve vaatii), tai annetaan yksikölle siirtymiskäsky.
Tarvittava silmänruoka saadaan mukaan perushienolla 3D-grafiikalla, jota sekä NBC että CNN ovat käyttäneet demonstroimaan Irakiin ja Jugoslaviaan tehtyjä iskuja. Kameran voi siirtää mihin tahansa yksikköön, jopa ohjukseen, ja ihailla pikkutarkkaa animointia.
Fleet Commandin kampanjassa hyydyin jo toiseen tehtävään, kun en jaksanut enää etsiä yhtä (tai useampaa) sukellusvenettä, kiitos riittämättömän ajannopeutuksen. Onneksi tarjolla on iso nippu mainioita irtotehtäviä, ja mukana tulee todella hyvä tehtäväeditori, josta osaavissa käsissä irtoaa varmasti hupia.
Pelin taustalla pauhaa jämerää muzakkia ja tunnelmaa luovaa radioliikennettä. Jenkkien maailmanpoliisipullistelulle allergisten kannattaa kiertää Fleet Command kaukaa, koska sitä kamaa on ja paljon.
Tyhjä taivas
Fleet Commandin tekijätiimi Sonalyst tekee leipätyönään hommia laivastolle. Niinpä on ikävä yllätys, että Fleet Command "on suunnattu laajemmalle pelaajakunnalle", kuten firman edustaja totesi. Kun kynnystä on madallutettu ja optioita karsittu, pesuveden mukana on lennellyt lapsia puolen päiväkodin verran.
Jane'sin Paul Grace toteaa Fleet Commandin lehdistötiedotteessa, että pelissä näkyy firman kokemus sotilasasioista plus tarkkuus ja yksityiskohtien huomioonottaminen, joista Jane'sin tuotteet ovat kuuluisia.
Se, mitä kaupan hyllyltä löytyy, on rankasti yksinkertaistettu, tärkeimmiltä yksityiskohdiltaan hyvin pitkälle paikkansapitämätön toimintasimulaatio, jonka mukana saa tutun, paksun Jane's-ohjekirjan asemasta 44-sivuisen vihkosen.
Fleet Commandin oudoimpia mokia on lentokoneiden hyödyntäminen. Ensinnäkin koneiden käskytys on kuin suoraan Red Alertista: kootaan nippuun ja lähetetään maaliin. Oikeassa elämässä (ja valintana Fleet Commandissa) lentokoneiden varustaminen ja laukaisu kestää vaikka Fleet Commandin tarjoamat 30 minuuttia pahimmillaan. Tehtävien alussa osasto on keskellä sotatoimialuetta, ja kohti alkaa tulla niin konetta kuin ohjusta. Ja mitä on valmiiksi ilmassa? Ehkä vaivaiset kaksi, ehkä jopa neljä konetta ja AWACS, vaikka oikeasti niitä pitäisi lennellä kuin lokkeja kalatorilla. Pelin skenaariot ilmiselvästi olettavat, että pelaaja on nössö ja käyttää instant-laukaisua, jolloin koko tukialuksen saa tyhjäksi alta minuutin.
Jos viis veisataan siitä, ettei koneiden aselasti juuri vastaa todellisuutta, pahempi virhe on, ettei lasteihin voi vaikuttaa. Tuskinpa sunnuntaipelaajallekaan olisi ollut ylivoimainen tehtävä valita, asennetaanko koneeseen lelut ilmapartiointia, maahyökkäystä tai laivanupotusta varten. Nyt sekä F-18 Horneteilla että F-14 Tomcateilla on valmiina sekalasti, eli ilmasta-ilmaan-ohjusten lisäksi Horneteilla on pari Maverickia ja AGM-88 HARMia, normaalisti ilmapartiointiin käytetyllä Tomcateilla taas on pari Harpoonia laivoja vastaan.
Entäpä Tomcatin tärkein ase, kankeasti väisteleviä pommikoneita vastaan tarkoitettu pitkän matkan AIM-54 Phoenix? No sitä ei ole lainkaan. Tekijöiden mukaan laivasto luopuu lähitulevaisuudessa Phoenixeistä, koska viholliset ovat luopumassa raskaista pommikoneista. Miksi pelissä sitten on pommikoneita? Ja jos tämä on lähitulevaisuutta, missä ovat F-22-koneet?
Onneksi Sonalyst julkaisi kalustotietokantojen speksit, ja hakkerit pääsivät töihin. Kirjoitushetkeen mennessä on muokattu jo aidommin aseistetut Tomcatit (Phoenixin kera) ja Hornetit. Editorien tulo ei varmasti enää kauan kestä.
Me ollaan tyhmiä kaikki
Fleet Commandin pahin moka on omien joukkojen täydellinen tekoälyttömyys. Lentokoneet eivät automaattisesti tuhoa viholliskoneita, mutta mikä kauheinta, omat laivat eivät automaattisesti ammu SAMeja, kun kohti tulee ohjuksia. Pelaajan pitää itse naksuttaa jokaista vihollisohjusta, joita tulee mattona, ohjukset välillä päällekkäin, joten "huvia" riittää. Lisäbonuksena tietokoneella on taipumus tulkita vihamieliseksi tunnistetun lentokoneen tai laivan kohti lentotukialusryhmää ampumat pienet, älyttömän nopeat kohteet "neutraaleiksi kohteiksi", jolloin ne pitää vielä itse varmuuden vuoksi määritellä vihamielisiksi.
Tekoälyttömyystarinalla sentään on onnellinen loppu: Fleet Commandin kaluston noudattamat taistelutaktiikat ovat tekstitiedostoja, ja netin nerot ovat saaneet peliin sekä automaattisesti ammuttavat torjuntaohjukset että lentokoneet, jotka (yleensä) automaattisesti käyvät vihamieliseksi tunnistettujen kohteiden kimppuun.
Tiuhaa tunnelmaa
Strategisen informaation saa esiin joko vänkinä kuvina tai kovien miesten NTDS-symboleina. Valikoista voi kytkeä näyttöön laivoille ja lentokoneille määritellyt asemapaikat, ja näitä voi käyttää alkeellisena muodostelmaeditorina. Jostain syystä laivojen ja koneiden reittejä ja waypointteja ei saa näkyviin.
Fleet Commandin varsinainen ässä on sen 3D-karamellikuorrutus. Siinä missä Harpoon 2 on kliininen symboliruutujen tuijotuspeli, jossa taistelut käydään korvien välissä, Fleet Commandissa näkyy kun Phalanx ulvoo, ohjus kiitää kohti, F-14 vetää kaartotaistelua, USS Enterprise uppoaa, Tomahawk jysähtää lentokentälle, ja tätä kaikkea maustaa tilanteeseen sidottu radioliikenne. Kyllä se minuun uppoaa.
En silti usko, että niin sanottu "laajempi pelaajakunta" jenkkejä lukuunottamatta Fleet Commandista innostuu. Vaikka nipomittarin vääntäisi pois, Fleet Command on puhtaasti pelinä vähän väliinputoaja. Jos ohjustorjunta unohdetaan, tosiaikanaksutteluksi se on aivan liian hidastempoinen. Ajannopeutus on, mutta se ei ole tarpeeksi nopea.
Julkaisunraikkaana Fleet Command alkoi ensi-ihastuksen rauettua nopeasti ärsyttää, mutta kun hakkeripatsaus poisti kammottavan ohjusnysväyksen (melkein) kokonaan, Fleet Command muuttui ihan hyväksi, hyvin kevyen tason merisotapeliksi, joka saattaa vielä kehittyä lisää, jos esimerkiksi Sonalyst itse tulee katumapäälle. Ja onhan siinä moninpeli.
Jos jostain olen Fleet Commandille kiitollinen, niin siitä että se sai minut vihdoinkin tarttumaan Harpoon 2:een. Jumazuffeli kun se on vänkä peli! Huvittavaa kyllä, Fleet Commandin ansiosta Harpoonit elävät ainakin hetken uutta kultakautta, sillä en minä ollut suinkaan ainoa vähän raskaampaa otetta kaipaava kotiamiraali.
65
