Quake näytti, miten tehdään vauhdikas, aidosti kolmiulotteinen räiskintä, mutta vasta Jedi Knight valauttaa kuolan leualle verkkorajoitteisellakin.
Jedi Knight on jatkoa Dark Forcesille. Kyle Katarn, Tummien Voimien sankari, saa selville, että hänen isänsä, Morganin, surmaaja on pimeän puolen jediritari nimeltä Jerec. Vallanhimoinen Jerec haluaa selvittää jedien kätketyn hautausmaan sijainnin ja saada haltuunsa tuhansien kuolleiden jedien voiman.
Morgan tiesi laakson sijainnin, mutta kuoli salaisuus mukanaan. Tieto jäi kätkettynä datalevylle, jonka puhaltaa rahanahne droidi nimeltä 8t88. Näin alkaa peli: ensin jahdataan levykettä ja 8t88:aa, sitten keskitytään Jerecin kätyrien eliminointiin ja mutkaiseen matkaan kohti laaksoa, jossa käydään lopputaistelu hyvän ja pahan välillä. Tai pahan ja pahan, sillä Kylekin voi astua Voiman pimeälle puolelle.
Kivat videopätkät kertovat Jedi Knightin tarinaa pelin edetessä. Pätkät on yritetty tehdä leffatrilogian tyyliin, mutta kyllä huomaa, että 70-luku on vaihtunut 90-luvuksi: Luken hulmuhiuksien tilalla on Riker-tyyliin kynitty, parrakas Kyle, ja naispääosan esittäjällä on puserossaan reippaasti enemmän täytettä kuin Leialla. Onneksi Tähtien Sodan rautapuoli on designiltaan niin ajatonta.
Pilvilinnoja
Grafiikaltaan Jedi Knight on hyvä, ja ennen kaikkea vaihteleva. Taustat suurissa rakennuksissa ja aluksissa ovat synkeän jykeviä, kuin suoraan Imperiumin Vastaiskun pilvikaupungista tai kuolontähden sisuksista. Vain höyryä pihisevät putket puuttuvat. Muutamissa kentissä, lähinnä ulkotiloissa, grafiikka ei hivele silmiä, mutta täyttää tehtävänsä.
Kenttädesign on erinomaista. Ulospääsyn löytäminen vaatii ilmastointikanavissa juoksua, veden alla sukeltelua, hissien ja liukuhihnojen operointia, leijuntakenttien hyväksikäyttöä ja paljon muuta. Aina, kun luulee nähneensä kaiken, törmää johonkin uuteen. Vastustajina on perusimperiaalien lisäksi parinsorttista alienia, outoja eläimiä, jopa AT-ST-kävelijöitä ja TIE Bombereita. Eikä kentissä ole pelkästään vihollisia, vaan myös omia asioitaan hoitavia siviilejä sekä eestaas toikkaroivia droideja.
Jotain peliympäristön uskottavuudesta kertoo se, että kärsin tuskallisista niska- ja hartiasäryistä ensimmäisen viiden tunnin pelisession jälkeen, sillä olin huomaamattani koko ajan yrittänyt kurottamalla kuikuilla kulmien taakse.
Jedissä on kartta, tai oikeastaan kaksi. Pelin aikana voi katsella kaksiulotteista rautalankamallia tutkitusta alueesta, taukotilassa taas pyöritellä Descent-tyylistä, kolmiulotteista mallia. Ilman karttojakin pärjää hyvin, mutta piiloalueiden etsimisessä ne ovat omiaan.
Obi-Wan has taught you well
Perusaseet, eli pistooli ja kiväärit, noudattavat samaa kaavaa, ja eroavat lähinnä energiatarpeeltaan, tarkkuudeltaan ja tulinopeudeltaan. Stormtrooperin blasteri esimerkiksi ampuu suht nopeaa sarjaa, mutta hajottaa osumat hehtaarin alueelle: selittää hyvin sen, mikseivät valkohaarniskat elokuvissa osu edes planeetan leveään puoleen.
Huonoja aseita on vain yksi, lämpökranaatti. Ongelman muodosti se, että onnistuin osumaan kranuilla enemmän itseeni kuin viholliseen, joten pian en enää uskaltanut koskea koko kapistuksiin.
Räjähtäviä ammuksia laukova rail gun on tarpeen energia-aseilta suojattuja kohteita, kuten Walkeria tai jättiliskoa vastaan tapellessa. Miinojakin on. Vakiokamaa siis, mutta samaa ei voi sanoa (tadaa!) valomiekasta.
Jedi ei olisi jedi ilman valomiekkaa. Sen lisäksi, että kapistus on ultra-tyylikäs, se on monikäyttöinen: sillä voi pilputa vastaantulijoita, torjua kohti tulevia ammuksia, pimeillä alueilla se toimii valonlähteenä ja paikoin yleisavaimena. Ja se ääntely. Whzzzz!
Jerecin päällystö koostuu valomiekoin aseistautuneista pimeyden jediritareista. Mikä siis olisikaan sopivampaa vaihtelua blasterinpaukutukselle kuin eeppiset yhteenotot miekoin? Ja toden totta, pelin edetessä joutuu yksi kerrallaan kohtaamaan pimeän puolen jedit. Normaaliaseistustakin saa yrittää käyttää, mutta sillä ei tee jediä vastaan mitään. Täytyy olla aika Teräs Käsi, jos meinaa selvittää taistot kahdella miekalla taistelevan Bocin ja itsensä Jerecin kanssa huijaamatta.
Jedi Knight on veretön. Vaikka animaatioissa lähtee ukolta jos toiseltakin pää, näkyy irtopäitä vain yksi, sekin droidin, eikä suihkuavista valtimoista näy edes vilausta. Pelin aikana kuolevat viholliset vain lyyhistyvät, eivätkä jää sätkimään ja kirkumaan verilammikossa. Irronnut käsi taitaa olla pisimmälle viety pahoinpitelyn muoto. Hyvällä maulla tehty peli, tämä Jedi Knight.
Beware of the dark side
Kun etsii piiloalueita ja selvittää tehtäviä, saa käyttöönsä "tähtiä", jotka voi jakaa mielensä mukaan erilaisille jedivoimille. Näin hahmo kehittyy pelin aikana, ja kehityksen suuntaan voi vaikuttaa.
Neljä yleistä jedikykyä ovat nopeus, hyppyvoima, esineiden sekä vihollisten olinpaikan paljastava näkökyky ja esineiden kaappaus matkan päästä. Jedi voi halutessaan vaikka hivuttautua vihollisen tuntumaan ja kaapata haltuunsa tämän aseen. Loputtomiin ei voiman kanssa voi pelehtiä, sillä käytön jälkeen täytyy pikkuisen odotella latautumista.
Vaikka ohjekirja väittää, että kykyjä saa kehittää haluamaansa suuntaan, jäin jumiin yhteen kenttään jätettyäni hyppytaidon kehittämisen vähälle. Ei kun lataamaan vanhaa tilannetta ja allokoimaan tähtösiä uudestaan. Tiedä sitten, jäikö vaihtoehtoinen ratkaisu vain huomaamatta.
Muut jedivoimat on jaettu valoisaan ja pimeään puoleen. Valon ritarit osaavat parantaa itseään, sokaista vihollisen ja tehdä itsestään vihollisille näkymättömän. Lisäksi absorptiokyvyllä voi ottaa haltuunsa itseä vastaan käytettyä voimaa.
Pimeän puolen voimat ovat eri maata. Viholliset voi kuristaa etäältä, jopa aseille immuunien suojakenttien takaa. Sininen sähkösalama on tyylikäs tapa käristää vastaantulijoita. Oudot tulipallot tekevät samaa, mutta tehokkaammin. Voiman avulla voi myös paiskoa raskaita esineitä vastustajan päälle, mutta kyky toimii vain, jos lähistöllä on irtolaatikoita, kiviä tai vastaavaa.
Tietyssä pisteessä pelin juoni haarautuu sen mukaan, onko pelaaja kallistunut enemmän valon vai pimeyden puolelle. Tähän tuntui vaikuttavan lähinnä se, mitä jedivoimia kehitti ja paljonko siviilejä oli ammuskellut. Tässä vaiheessa kaikki "väärät" kyvyt katoavat, ja pelaaja on pysyvästi hyvis tai pahis. Itse pelin kulkuun valinta ei vaikuta kuin minimaalisesti: pimeän puolen valitseva saa palkkiokseen tyylikkäämmän loppuratkaisun ja kewlimmät jedivoimat, mutta jää paria videopätkää paitsi.
Järisyttävää
Jedi Knight vaatii käytännössä 3D-kortin. Ilman Voodoota peli on 320x240-tilassa nopea, mutta näyttää oksettavan kamalalta. Isommissa resoluutioissa tarkkuus paranee dramaattisesti, mutta peli muuttuu nykiväksi. Eipä ollut varsinaisesti mikään yllätys.
Sujuvin tapa pelata on tähdätä ja ampua hiirellä, ja hoitaa muut toiminnot näppikseltä. Jedi tukee kolmi- ja nelinappisia hiiriä, hurraa sille. Moninpelaajille on kaksi pelimuotoa, lipunvaltaus tai "jedien harjoitusrata", mikä tarkoittaa tappelua vailla sen kummempaa tarkoitusta.
Jedi Knight on upea peli upeasta aiheesta. Etenevä juoni, hahmonkehitys, vaihtelevat ja kekseliäät kentät, uskottava ympäristö ja turbopläjäys Williamsin musiikkia yhdistyvät peliksi, joka itsessään on hyvä syy pistää markat likoon ja hankkia 3D-kortti. Varsinaisia suunnittelumokia on vain yksi: vaikeustasoa ei voi muuttaa kesken pelin.
Ylisanojako? Okei, ilman Star Wars -teemaa pelin imu, siis imu positiivisessa mielessä, ei olisi yhtä valtaisa. Juoni jedilaaksoineen sun muineen on vähän haetun oloinen, ja toistaa sitä paitsi liian usein "tapa minut, ja astu voiman pimeälle puolelle" -teemaa. Jerecin persoonassa ei ole edes tuhannesosaa Darth Vaderin ja Keisari Palpatinen olemuksien väkevyydestä. Ja loppujen lopuksi räiskintöjä on valmiiksi maailma täynnä. Minä en välitä, Jedi Knightin pelaaminen on nautintoa.
90
