Paha maa
Maailman loppu on tarinamme alku.
Last of Us houkutteli kuin homeinen leipä silloin kun siitä ensimmäistä kertaa kuulin. Zombit ovat 2000-luvun viihteen kulutetuin aihe, jota on pureskeltu ja maisteltu jokaisesta kuviteltavissa olevasta näkökulmasta. On mutanttizombeja, taikazombeja, viruszombeja, raivozombeja, natsizombeja ja cowboyzombeja. Olemme nähneet kuinka zombi juoksee ja zombi makaa, nähneet zombin eestä ja zombin takaa. On tehty räiskintöjä, roolipelejä, hiiriseikkailuja, hiekkalaatikoita ja kohta jopa Sims-peli.
Ja silti E3-messuilla Last of Us teki vaikutuksen suureen yleisöön. Peli nousi selkeästi tämän vuoden vetonaulaksi, jonka kanssa kilpailivat lähinnä musta hevonen Watch Dogs ja uusi Tomb Raider. Ensimmäinen yllätys oli se, että pelin kehittäjä on Naughty Dog, joka varasti pleikkapelaajien sydämen Unchartedeilla. Itse en ole lafkan pelejä pelannut sitten Jakin ja Daxterin päivien, joten paljastus ei juuri hetkauttanut.
Last of Us seuraa aikuista Joelia ja teinityttö Ellietä, jotka yrittävät selviytyä loppuneen maailman raunioissa. He ovat matkalla läpi hävitettyjen Yhdysvaltojen, kohti jotain kaukaista turvapaikkaa. Mies on tehnyt lupauksen, että tyttö pääsee perille hengissä.
Maailma loppui kaksikymmentä vuotta ennen pelin alkua. Salaperäinen sienitauti muutti suurimman osan ihmiskunnasta aivottomiksi hirviöiksi. Sienitauti on saanut inspiraationsa oikeista loissienistä, jotka muuttavat muurahaisia zombipalvelijoikseen ohjailemalla niiden aivoja ennen tappamista. Zombit ovat trailerin perusteella juoksevaa varianttia, mutta livenä niitä ei vielä messuilla esitelty.
Se vähä, mitä pelin tarinasta tiedetään, ei ole vielä häikäissyt omaperäisyydellään. Postapokalyptiset maailmat on nähty, ja zombit tuskin muuttuvat sen tuoreemmiksi vihollisiksi siitä, että ne nyt sattuvat tällä kertaa olemaan sieni-infektion aiheuttamia. Harvoin on peli etukäteen tuntunut näin tympäisevältä.
Mutta. Sitten nähtiin pelikuvaa.
Kaksin maailmaa vastaan
Pakokauhu. Ääniä pimeydessä. Jotkut tai jotkin ovat päähahmojemme perässä, mutta he onnistuvat pakenemaan. Joel ja Ellie pääsevät pakoon takaa-ajajiaan ja saapuvat aukealle keskellä kasvillisuuden valtaamaa suurkaupungin keskuskatua. Heidän päämääränään on kaukaisuudessa siintävä silta, mutta he eivät tiedä, miten sen saavuttaisivat.
Last of Usin maailma on teknisesti vaikuttava, kuten Naughty Dogilta saattaa odottaa. Luonnon takaisin ottama kaupunki on jylhän karu ja tuo visuaalisesti mieleen I am Legendin. Ihmisiä on jäljellä vain muutamia kourallisia, zombit mukaan lukien. Maailma on tyhjäksi jäänyt monumentti kadotetun ihmiskunnan suuruudelle, selviytyjät voivat vain sinnitellä hetken ennen koko lajin sammumista. Tunnelmaltaan Last of Us on roimasti synkempi kuin Naughty Dogin aikaisemmat tuotokset.
Kaksikon edetessä raunioiden läpi alan pikku hiljaa unohtaa katselevani peliä, ja huomaan seuraavani kahta ihmistä. Jokin hahmojen animoinnissa ja siinä, miten he reagoivat ympäristöönsä, tekee heistä epätavallisen inhimillisiä. En muista kokeneeni vastaavaa sitten Half-Life 2:n. Animaation luoman vaikutelman täydentää ensiluokkainen ääninäyttely. Nämä eivät ole pelkkiä virtuaalisia toimintafiguureita, vaan oikeita hahmoja.
Valitettavasti teknisessä toteutuksessa näkyvä inhimillisyyden valo ei loista käsikirjoituksesta ainakaan tässä lyhyessä esittelyssä. Joel tuntuu päähenkilönä täysin mitäänsanomattomalta toimintasankarien mattimeikäläiseltä, kun taas Ellie vaikuttaa rasittavan pikkuvanhalta teiniltä, joka käyttäytyy ja puhuu kuin kymmenen vuotta ikäistään vanhempi. Tällainen tarina elää tai kuolee päähenkilöidensä uskottavuuden kautta, joten toivoa sopii, että varsinaisessa pelissä pääsemme vähän paremmin sisälle hahmoihin.
Tapetaan tavattaessa
Kun kaksikko törmää raunioissa toisiin selviytyjiin, he piiloutuvat. Maailmanloppu ei nähtävästi ole yhdistänyt lajin rippeitä, vaan ihminen on ihmiselle susi yhä edelleen. Aseistettu rosvojoukko ryövää taloa, jonka läpi Joelin ja Ellien on päästävä. Joel hiipii läpi käytävän ja kuristaa yhden rosvoista hengiltä. Emme tiedä paljon Joelin taustasta, mutta pelisankarille tyypillisesti hänellä näyttää olevan erikoisjoukkojen sotilaan taidot. Olin pettynyt. Olisi ollut kiintoisaa pelata toimintaseikkailua päähahmolla, jonka kyvyt ovat lähempänä arkitodellisuutta.
Pettymystä lieventää se, että ensimmäisen tapon jälkeen kohtaaminen menee yllättävällä ja uskottavalla tavalla pieleen, kun yksi rosvoista näkee Joelin ja tämä ampuu ohi hälyttäen koko porukan. Inhimillinen erehdys johtaa verenvuodatukseen. Viholliset ovat lähes yhtä ihmismäisiä kuin Joel ja Ellie. He huutelevat toisilleen aidon oloisesti, suojelevat itseään ja tuntuvat muutenkin lähinnä ympäristönsä kovettamilta selviytyjiltä eivätkä suoranaisilta roistoilta.
Ehkäpä juuri kaikkien osallisten inhimillisyys on syynä siihen, että taistelu on aidosti epämiellyttävin, mitä olen koskaan pelissä nähnyt. Se ei ole siistiä tai tyyliteltyä, vaan äärimmäisen sotkuista, paniikinomaista ja ahdistavaa selviytymiskamppailua. Tulitaistelu ei jää kliiniseksi suojan takana kykkimiseksi, vaan suurin osa kohtaamisista käydään lähietäisyydellä vastenmielisissä ja verisissä käsirysyissä, jossa ihmiskunnan viimeiset pieksevät toisiaan eläimellisellä raivolla.
Hahmoista elävän oloisia tekee niiden jatkuva reagoiminen ympäristön tapahtumiin. Vihollinen tarkkailee Joelin tekemisiä, huudahtelee niistä tovereilleen ja lähtee hyökkäykseen, kun kuulee vastustajan revolverin tyhjenneen. Kun Joel käyttää molotovin coktailia, säikähtää Ellie liekehtivän ihmisen kirkumista. Lihaskimppu käy Joelin päälle kuin gorilla, mutta jäykistyy kauhusta, kun Joel kääntää haulikon kohti. Armoa ei anneta edes pyydettäessä, vaan Joel ampuu konnan aivot pihalle lähietäisyydeltä. Tähän kohtaukseen esittelyvideo armeliaasti päättyy. Olen kuullut, että E3:ssa tässä kohtaa hurrattiin. Se ei ollut minun reaktioni.
Last of Us oli osaltaan syy siihen, että keskustelu peliväkivallasta leimahti uuteen liekkiin messujen jälkeen. Vaikka teknologia on kehittynyt, näyttää siltä, että pelinkehittäjien ajattelumallit sen esittämisestä eivät ole muuttuneet. Neljän minuutin taistelun aikana kahdeksan ihmistä menettää henkensä, siis kaksi ruumista per minuutti. Tällaisia lukemia näkee elokuvissa vain joissain kieli poskessa tehdyissä kasaritoiminnoissa tai lopputaisteluissa, mutta Last of Us on olevinaan tyyliltään vakavamielinen selviytymistarina. Kun väkivalta on näin realistista, se alkaa todella muuttua vaivaannuttavaksi. Onko koko peli tällaista mieletöntä teurastusta ja mässäilyä?
Ihmisyyden illankoitto
Odotin jotain tuttua ja nähtyä. Olin väärässä. En tiedä vielä, pidinkö kaikesta näkemästäni, mutta samaa vanhaa tämä ei ainakaan ole. Last of Us tarjoili minulle sellaisen tunnetilasekoituksen, jota en ole tottunut saamaan peleistä. Koin kuvotusta. Tunsin hellyyttä. Pelkäsin. Inhosin. Suutuin. Myötäelin tapahtumia ruudulla.
Ehkä tämä on teknologian kehitystä. Ehkä grafiikka, animointi ja liikkeenmallinnus alkavat olla sillä tasolla, että voimme tuntea luonnollista empatiaa keinotekoista ihmistä kohtaan. Ehkä olemme astumassa uudelle pelaamisen aikakaudelle, jossa ero virtuaalisen hahmon ja elävän näyttelijän välillä käy merkityksettömäksi.
Myös toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen. Ajattelumallit kehittyvät hitaammin kuin teknologia. Voi olla, että pelistudiot tarjoilevat meille edelleen sitä samaa vanhaa hyperväkivaltaa ja b-luokan tarinankerrontaa, vaikka välineen potentiaali riittäisi niin paljon parempaankin. Last of Usissa näkyi merkkejä molemmista mahdollisuuksista.
Palatkaamme nykyisyyteen. Mitä siis lopulta tiedämme Last of Usista näin E3:n jälkeen? Emme kovinkaan paljon. Se on olan yli kuvattu räiskintä, seikkailua ja hiiviskelyä yhdistelevä toimintapeli, joka on toteutettu Unchartedien tyyliin pistämättömällä teknisella ammattitaidolla ja huikeilla tuotantoarvoilla. Kahdesta päähenkilöstä huolimatta kaksinpeliä ei ole luvassa, vaan Ellietä ohjaa tekoäly. Lisätietoja tippunee syksyn aikana, mutta julkaisu on vasta ensi vuoden puolella. Silloin nähdään, jääkö Last of Us vain yhdeksi poikkeuksellisen väkivaltaiseksi zombipeliksi muiden joukossa vai nouseeko se joksikin paljon merkittävämmäksi. Lupaus on läsnä.
Lassi Lapintie
PS3
Ilmestyy vuonna 2013
