Vihaaminen on jumalaista, mutta joskus anteeksi antamalla löytää sisäisen sankarinsa. Esimerkiksi kristalliskorpionin.
League of Legends muistuttaa riisuttua tosiaikanaksua, jossa joukkojen asemasta käskytetään yhtä sankaria. Mutta sen sisällä sykkii vaativa, kilpapelaamiseenkin kelpuutettu sydän, ja sen pelaajien silmissä hehkuu shakinpelaajan epäinhimillinen, laskelmoiva kylmyys.
Aina välillä meitä lähestytään sähköpostilla ja ihmetellään, miksi olemme unohtaneet League of Legendsin. Jo vuonna 2009 julkaistu League of Legends on täysin Pelit-lehden profiiliin kuuluva peli. Eikä mikään pikkupeli, vaan sillä on yli 15 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa, yli miljoona päivittäistä pelaajaa ja yli puoli miljoonaa yhtäaikaista pelaajaa.
Ei sitä ole unohdettu. Sain tutkakosketuksen 2009, mutta tunnistuskoodi aiheutti automaattisen hylkäämisen. Se koodi oli DotA.
DotA noin...
Warcraft 3:n vilkkaan ja yllättävän kekseliään modauskulttuurin oma mahtimodi oli Defense of the Ancients, joka tunnetaan lyhenteellä DotA. Yhden kentän modissa pääosassa olivat erilaiset sankarit. Konseptia laajennettiin sankareita rajusti lisäämällä DotA All-Starsiksi ja suosio sen kun kasvoi. Se on toimintanaksujen Counter-Strike.
All-Starsin tekijöitä on mukana League of Legendsissä, joka on Riot Gamesin kaupallinen versiointi DotAsta, osa kasvavaa Free2Play-pelien laumaa. Leaguella on myös melkein identtinen kilpailija, vuoden tuoreempi Heroes of Newerth. Joitain detaljeja lukuun ottamatta tämä arvostelu voisi kertoa siitä. Myös Newerthin suosio on hämmästyttävä, noin puolet Leaguen luvuista. Ei siis ihme, että Valve osti DotAn oikeudet.
Sakkilauta
Kenttiä vuonna 2009 julkaistussa League of Legendsissä on massiiviset kolmesataa prosenttia enemmän kuin DotAssa eli kolme. 5x5 Summoner’s Rift vastaa alkuperäistä DotA-kenttää, 3x3 Twisted Treeline on kompakti kahden reitin kenttä ja 5x5 The Crystal Scarissa pelataan uutta pelimuotoa, Dominionia.
Tuntuuko vähältä? Shakki on pärjännyt sillä yhdellä kentällä miljoonia vuosia. Leaguen perusluonne on shakkimainen, mistä johtuen kenttien täytyy olla mikronilleen tasapainossa tai pärryytys on paha.
Kummallakin osapuolella on tukikohta, Nexus, jonka tuhoaminen on pelin päämäärä. Vihollisia kohti johtavat selkeät reitit, lanet, ja näille apurigeneraattorit työntävät tasaisin väliajoin tykinruokaa, minioneita. Ne marssivat ja hyökkäävät ensimmäisen vastaantulevan kohteen päälle. Reittiä puolustavat automaattitornit. Kun tornipuolustus luhistuu, tuhotaan reitin estäjä (inhibitor) ja nyt reitille marssii myös superminioneita. Peli on Nexusta vaille pulkassa.
Klassisen pelin rinnalle kehitetty dominion on nopeatahtinen pelimuoto. Siinä taistellaan viiden hallintapisteen herruudesta, ja se puoli, kumpi hallitsee useampaa, vahingoittaa vastustajan Nexusta. Kokemusta ja rahaa tulee normipeliä nopeampaan tahtiin.
Sankari tuhoaa Tornin
Kuten shakissa, lautaa tärkeämpiä ovat sillä operoivat nappulat. League of Legendsissä ne ovat summonerien operoimia sankareita. Sankarit edustavat rooleiltaan erilaisia perustyyppejä, kuten taistelijoita, tukijoita, maageja ja vastaavia. Tai jos haluaa olla ilkeä, sankarit edustavat kahta tyyppiä: lähi- ja kaukotaistelijoita. Sankareilla on neljä omaa kykyä ja kaksi summonerista riippuvaa loitsua. Jos kenttiä on vähän, niin sankareita on tällä hetkellä 84 ja lisää tulossa.
Joka matsin alussa sankari aloittaa nollasta, ei kykyjä, ei kamoja. Niittaamalla minioneita, torneja ja etenkin vastapuolen sankareita he saavat rahaa ja kokemusta. Keskellä kenttää on viidakko, jonka NPC-hirviöistä saa raha- ja ominaisuusboosteja, jos niitä ehtii hakata. Kuolema ei ole lopullinen, vaan teilattu sankari joutuu hetkeksi jäähylle. Ikävä kyllä tappaja palkitaan, korttitalo alkaa luhistua ja kauhun tasapaino kallistua. Oman persiin pelastaminen urheuden kustannuksella on hyve, minulle hengissä pysyminen oli aluksi haaste, kun en tunnistanut ilmiselviä ansoja.
Kokemuksella avataan uusia taitoja tai päivitetään vanhoja paremmiksi, rahalla ostetaan erilaista tavaraa, jotka vaikuttavat vaikka suojaan, regenerointiin, hyökkäysnopeuteen, vahinkoon, taitojen toimintaan, taikuuden vastustukseen ja niin edelleen.
Juuri tämä tekee League of Legendsistä shakkia muistuttavan taitopelin. Käsittämättömästä määrästä kyky- ja tavaravaihtoehtoja sekä mahdollisia hahmobuildeja pitää optimoidapoptimoida paras ja itselle sopivin, sitten vielä hienosäätää ja kustomoida sitä.
Sankarin pitäisi vielä sopia yhteen muiden pelaajien valintojen kanssa. Minulle haastetta riittää jo sen yhden itselle sopivan sankarin opettelussa.
Vihaa ja rasismia
League-boikottiini on ihan ymmärrettävä syy, sillä DotAa jälkeläisineen yhdistää yksi asia: sen pelaajakunta. Se on täynnä autistisia yhden asian osaajia, joille vain täydellinen suoritus on tärkeä. Tyhmät aloittelijat ovat dotaspergerille silkkaa myrkkyä. Mukavimmat tyytyvät vain haukkumaan, loput kiukkuhäipyvät pelistä. Mikäs siinä on pelaamista opetellessa.
Minulla oli erittäin tuoreessa muistissa Stardockin aikaisemmin samana vuonna julkaisema Demigod, virtaviivaistettu kaupallinen versio DotAsta. Peli ei ollut yhtään hassumpi, mutta pelaajakunta muuttui vauhdilla kauheaksi. Nykyään sen vasta-alkajiin kohdistunut halveksunta on käytännössä tappanut koko pelin. Lopetin Demigodin vihapäissäni juuri ala-arvoisesti käyttäytyvään pelaajakuntaan suuttuneena. Vähän sen jälkeen julkaistiin League of Legends, joka tarjosi alussa ihan samaa, niinpä heitin sitä tunkilla ja hyvästeillä.
League palasi tutkalleni, kun Valve osti DotAn oikeudet, uhaten DotA II:n betalla joskus lähiaikoina. Ajattelin ammatillisesta mielenkiinnosta tsekata sen pahimman kilpailijan statuksen.
Mopona sotaan
League of Legendsissä pelaaja on tasoissa nouseva summoner, joka matseista saatavalla kokemuksella ja influence-pisteillä avaa loitsuja ja erilaisia bonuksia, joilla saa boostattua sankareitaan. Kun löytää juuri sen itselle sopivan sankarin, sen voi pysyvästi ostaa itselleen joko pelissä tienatuilla influence-pisteillä, tai tietysti rahalla ostettavilla riot-pisteillä. Vain niillä voi vaihtaa sankarinsa skiniä eli ulkomuotoa. Rahalla voi ostaa myös kokemusboostereita ja joitain pelinsisäisiä palveluita. Mistään ei tarvitse maksaa, mutta ilmaiseksi pelatessa saa luvan tyytyä pieneen viikoittain vaihtuvaan valikoimaan sankareita.
N00b-vinkkelistä yllätyin iloisesti. Tärkeimpänä juttuna League of Legendsissä on pelaajien ranking. Summonerin taidot tiivistetään näkymättömään elolukuun, jonka perusteella samantasoiset pelaajat sijoitetaan ottelemaan toisiaan vastaan. Ihanaa, sillä eihän kukaan dotautisti kehtaa tulla mopo-sarjaan OMGaamaan ja n00bittamaan?
Lasku on muutenkin kerrassaan pehmeä. Ensimmäinen tutoriaali opettaa perusasiat, toisessa käydään normiottelu bottien kanssa botteja vastaan, ja sitten avautuu tie ihmismatseihin. Pelaamista helpottaa jo suositeltujen tavaroiden lista, josta jopa minä osaan valita hahmolleni varmasti toimivia juttuja.
Muutaman pelin jälkeen alustava ymmärrys mekanismeista alkaa hahmottua, jolloin sen näennäisen yksinkertaisen pinnan alla kytevä monimutkaisuus alkaa viehättää. Se on puhtaasti yksi videopelien lukuisista shakeista, joissa kokenut pelaaja vie nubua niin että soi.
Siksi onkin hyvä, että huippupelaajat matsaavat keskenään, siis teoriassa. Jo toisessa matsissa yksi vastapuolen pelaajista kertoi innoissaan, kuinka hänen pää-summonerinsa on tasoa 30, ja hän tulee rentoutumaan noobimatseihin. Pelaajatili nimittäin vaatii vain eri sähköpostiosoitteen, joten LoL-mestareille on helppo perustaa sivutilejä aloittelijoiden nöyryytykseen. Kaksi yhteen pelaavaa hyvää LoL-itaa on kuin iskisi päätään kivimuuriin.
Mutta onneksi se ei näytä olevan hirveän yleistä. Yleisimpiin ongelmiin kuuluvat sankarit, jotka lähtevät kesken pelistä pois. Varsinkin jos näyttää käyvän huonosti, mikä kertoo pelaajakunnasta aika paljon. Mutta toisaalta en toistaiseksi ole juuri törmännyt viharikoksiin, siis vastenmielisiin OMG n00b -huutelijoihin, tai niiden määrä pysyy normaaleissa nettipelien raja-arvoissa.
Kannatti haudata kaunakirves. Pidän League of Legendsistä yllättävän paljon, vaikka tarkan tasapainon pelit eivät ole minun juttuni. Legendsin heikkous on sama kuin shakissa: se on samalla lailla hyvin pitkälle muodollista, vähän steriiliä suorituspelaamista. Joka nappulalla on oma paras tapansa pelata, ja pelissä kehittyy keksimällä, mikä se oikea tapa on. Siksi en ihmettele sen hämmästyttävää suosiota, sillä League of Legendsissä oli outo, tuttu tuoksu, joka vaivasi minua kunnes keksin.
Se tuoksuu... Blizzardilta.
85
