Japanilaiset roolipelit ovat kangistuneet kaavoihinsa pahemmin kuin pitkän linjan poliitikot. Toisin kuin politiikassa, ropeissa se on joskus ihan hyväkin juttu.
Legend of Heroes on niitä japsiropesarjoja, joita on julkaistu Japanialassa jo vuosia, mutta joita ei juuri tunneta edes länsimaisissa harrastelijapiireissä. Ensimmäinen Legend of Heroes julkaistiin jo vuonna 1989 ja juuri Steamissa julkaistu Trails in the Sky on sarjan kuudes peli. Se on perinteistäkin perinteisempi, mutta perinteet ovat välillä piristäviä.
Koska internetpöhinä muutaman vuoden takaisesta Trails in the Skyn PSP-versiosta oli yllättävän innostunutta, en empinyt pelin kolahtaessa Steamin listoille, vaan vingautin korttia. Odotin Suikoden 2:n, yhden kaikkien aikojen parhaan JRPG:n, tyylistä poliittista juonittelua ja suurta draamaa. Sain, noh, aika lailla mitä odotin. En vain ihan niin briljanttina kuin Suikodenissa aikanaan.
Kuninkaallinen tarina
Trails in the Sky seuraa Estelleä, mutta ei sitä Ruotsin kuninkaallismuksua, vaan Liberlin kuningaskunnan Bracers-rauhanturvajoukkoihin vastavärväytynyttä nuorta naista, ja hänen adoptioveljeään Joshuaa.
Joshuan ja sisarusten isän taustasta löytyy dramaattisia salaisuuksia. Onneksi tarinan pääosassa ovat kuitenkin Liberlin poliittiset kuviot eikä se kliseinen mysteeritausta. Poliittinen vehkeily ja pohjoisen Erebonian imperiumin hämärätoimet pitävät tarinan kasassa ja mielenkiintoisena, vaikka jaarittelevat sankarit hankaloittavat sen seuraamista.
Trails in the Sky on äärimmäisen tekstivetoinen peli. Hahmot höpöttävät niitä näitä pitkät pätkät, mikä on periaatteessa ihan jees, mutta se rampauttaa pelin rytmitystä turhauttavasti. Lähes poikkeuksetta keskustelut kestävät vähintään kymmenen tekstilaatikkoa enemmän kuin on tarpeen asian selittämiseksi pelaajalle. Plussaa siitä, että käännöksessä on nähty tavallista enemmän vaivaa.
Dialogitykitys on pahimmillaan pelin alussa. Haluaisin pelata ja tutustua maailmaan, mutta keskustelussa väännetään rautalankaa hahmojen luonteenpiirteistä. Joo joo, Estelle on äkkipikainen poikatyttö, tajusin jo! Tuolla näkyy joku hirviö, antakaa minun mennä ja seikkailla, perkele! No nyt se jo hävisi!
Onneksi tarina on massiivisesta dialogivyörystä huolimatta kiinnostava, joskaan ei ihan yhtä monivivahteisen harmaa kuin siinä armaassa Suikoden kakkosessani silloin ennen. Siinä on sitä samaa taikaa kuin kultakauden ykköspleikkaropeissa, mistä en voi olla iloitsematta.
Taktiset taisteluni
Trails in the Skyn taistelusysteemi on loistava. Kun maastossa törmää viholliseen, siirrytään isometristä taktiikkaropea muistuttavaan taistelunäkymään. Hahmot voivat vuorollaan liikkua ja mätkiä, ja vaikka areenat ovatkin tasaisia alustoja ilman maastonmuotoja, tekevät monipuolisesti käyttäytyvät viholliset taisteluista miellyttävän erilaisia. Mikä parasta, taistelut eivät ole mitään läpihuutojuttuja, vaan niiden taktiikoihin pitää jopa panostaa.
Legend of Heroes: Trails in the Sky on hyvällä tapaa perinteinen japsirope. Siinä on hurjasti tekemistä sekä päätarinassa että sen ulkopuolella, sen tarina on kiinnostava ja taistelusysteemi rokkaa. Jos olisin saanut pelata sitä rauhassa omaan tahtiini, ilman deadline-mörön henkimistä niskaan, pelin yleinen leppoisa tahti ja runsas dialogi olisivat vaikuttaneet vähemmän negatiiviselta. Mörkö voitti, ja kuulemma cliffhangeriin päättyvä tarina jäi näkemättä loppuun asti.
Trails in the Sky on ensimmäinen osa tarinatrilogiaa, seuraavan osan käännöstyöt on kuulemma jo aloitettu. Toivottavasti tarina saadaan valmiiksi, sillä hiirellä pelattava japsirope oli yllättävän toimiva konsepti. Miksei näitä ole pc:llä enempää?
Perinteitä kunnioittava japsirope tuo harvoin pc:llä nähdylle genrelle lisää laatuedustusta Steamiin. Jos haikailet PS1-aikoja, on Trails in the Sky pelisi.
87
