Noin joka toisen pelilehden maailman parhaaksi peliksi valitsema klassikko saa ensimmäisen uudistetun uusintavedoksensa, mutta onko 13-vuotias peliteini täyden pelin hinnan arvoinen?
Vuoden 1998 joulukuussa uhmasin hyytävää paukkupakkasta ja viimaa, kun sain soiton kaverilta, joka oli hankkinut sen hetken odotetuimman pelin The Legend of Zelda: Ocarina of Timen.
Loppupäivän keräilin leukaa matosta. Vaikka kolmiulotteinen polygonigrafiikka ei ollut enää uusinta uutta, teki Ocarina monen monta asiaa paljon paremmin kuin aikalaisensa.
Vuodet vierivät eikä alkuinnostus tunnu laimentuneen muiltakaan. Ocarina of Time on kestomenestyjä kaikkien aikojen parhaan pelin äänestyksissä, ja pelintekijät mainitsevat Ocarina of Timen usein inspiraationsa lähteeksi.
Ei ihme, että Nintendo julkaisi seikkailusta uusversion Nintendo 3DS:n myyntiä pönkittämään.
Legenda Linkistä
Syvällä Hyrulen metsissä jättimäisen Deku-puun varjossa ja suojeluksessa asuu ihmislapsia muistuttava Kokiri-heimo. Kokirien seassa asuu kymmenvuotias Link, jonka tehtäväksi jää Hyrulen kuningaskunnan kohtalo ja pahan Ganondorfin selättäminen.
Pelastettava kuningaskunta on nykymittapuulla pienehkö, mutta se on yksityiskohtainen ja täynnä löydettävää, jos vain viitsii poiketa tarinan määräämältä polulta. Tunnelma on maaginen, huumori kukkii ja tutkimusmatkailun tunne aina läsnä. Muistan edelleen miltä tuntui, kun ensimmäisen kerran selätin jättimäisen Dodongo-kuninkaan, sukelsin Hylia-järven syvyyksiin tai harhailin kadonneessa metsässä.
Linkin polku johtaa yli vuorien ja kanjonien, mutta myös läpi moninaisten luolastojen, joissa aivonystyrät saavat kyytiä. Zeldaholisteille ratkaisut ovat arkipäivää, mutta sarjaan aiemmin tutustumattoman Ocarinan puzzlet saattavat yllättää. Navi-keijun jatkuvasta nalkutuksesta ja narinasta huolimatta ysärillä ei väännetty aivan kaikkea rautalangasta, mutta tissiposket voivat uusversiossa tukeutua Sheikah-kivien esittämiin lyhyisiin opasvideoihin.
Puzzleilu ja toiminta perustuu Linkin varustearsenaaliin. Miekka ja kilpi hoitavat vihollisten lähikurmottamisen, kun taas pidemmän matkan päähän osuu vaikkapa bumerangilla tai jousella. Etenemisreittien tukkeet nöyrtyvät pommien tahi jättivasaran edessä ja erilaiset kengät joko vetävät Linkin veden pohjaan tai leijuttavat hetken ilmassa. Esineitä voi myös hyödyntää monipuolisesti, sillä esimerkiksi soihdun läpi ammuttu nuoli syttyy tietenkin tuleen.
Ajan okariinan tullessa mukaan kuvioihin hypätään ajassa seitsemän vuotta eteenpäin. Muksusta kasvaa salskea nuori miehen alku, jonka hihasta löytyy aiempaa enemmän ruista, mutta joka ei mahdukaan ryömimään samoihin koloihin kuin nuori koltiainen. Onneksi paluu menneisyyteen onnistuu helposti ja useat ongelmat vaativat hyppyä takaisin ajassa.
Uudet tuulet
Näkyvin Ocarina of Time 3D:n uudistuksista on grafiikka. Tekstuurit ovat tieteellisen tarkan mutu-mittaukseni perusteella noin kymmenen kertaa tarkempia kuin Nintendo 64 -aikoina ja värit selvästi kirkkaampia ja vivahteikkaampia. Ennen niin autiot asunnot ovat saaneet lisää sisustusta, seinille on ilmestynyt julisteita, ja rumat näkymät, kuten pääkaupungin markkinat tai ajan temppeli, on remontoitu polygoneilla uuteen loistoon. Ainoastaan sivuhahmojen mallit ovat jääneet ysärille kaikkine rosoisine kulmineen.
Uusi tekniikka sujuvoittaa pelaamista. Esineitä pystyy sijoittamaan pikanapeille yhteensä neljä ja kosketusnäytölle kaksi hiplattavaksi. Usein käytetty okariina sijaitsee jatkuvasti kosketusnäytön alalaidassa, joten pikanappia sille ei tarvitse uhrata. Uudistusten ansiosta vesitemppelin teräskengät jalkaan ja jalasta -rumba ei vaadi enää hidasta visiittiä varustesivulle joka viides sekunti.
3DS:n kallistelua käytetään jousella ja muilla pitkän matkan aseilla tähtäämiseen. Kallistelu on paitsi nopeampaa, myös paljon tarkempaa, kuin alkuperäinen tattitähtäys. 3D-efekti tosin rikkoutuu samalla sekunnilla, kun konsolia alkaa pyöritellä, joten 3D-kytkin pysyi pelin ajan ala-asennossa.
Jo alkuperäisestä Ocarinasta puuttunutta vapaata kameran kääntelyä ei ole vieläkään mukana, vaikka ristiohjain on kokonaan hyödyntämättä. Konetta kallistamalla voi vähän vilkuilla ympäristöä, mutta se ei paljon lohduta.
Leiki vaikeaa
Vaikka seikkailu on se sama kuin liki puolitoista vuosikymmentä sitten, on peliin mahdutettu mukaan jo Wind Wakerin erikoisversion kylkiäisenäkin nähty Master Quest -versio peruspelistä. Master Questissa on paitsi kokonaan uudet pähkinät, nyt myös ilkiöiden hauista on kasvatettu ja heitetty koko pelimaailma peilikuvaksi Twilight Princessin Wii-version tyyliin.
Master Quest on seikkailuna hauska lisä, vaikka uudet puzzlet ovat enemmän happoista Mitä hittoa? -kamaa kuin nimen mukaisia mestaruutta vaativia koitoksia. Jabu Jabu -jättikalan vatsassa muun muassa auotaan ovia ampumalla seinistä ulkonevia lehmiä. Master Questiin pääsee käsiksi vasta kun on selvittänyt peruspelin, joten Ocarina-veteraanit joutuvat ensin kahlaamaan tutun tarinan.
Ocarina of Time 3D:n pisteytys on helppoa, sillä 3DS-käännös on paras versio eräästä 1990-luvun rakastetuimmista klassikoista. Ocarina on kestänyt ajan hammasta erinomaisesti ja peli olisi timanttia kamaa, vaikka se ilmestyisi tänään. Lisäsisältöä on Master Questin ja Boss Rush -tilan verran.
Taika, joka piti minua hereillä yöllä vuonna 1998 on edelleen tallella. Ja mikäs sen parempi tapa valmistautua loppuvuoden Skyward Swordiin kuin verestää muistojaan kultaisella klassikolla.
Jos Nintendolla päätetään tehdä Majora’s Maskista yhtä laadukas uusversio, en minä ainakaan ole panemassa hanttiin.
92
