Kautta aikojen paras Marvel-peli syntyy maailman suurimman rengasvalmistajan avustuksella.
Batmanin ja muiden DC-sankareiden jälkeen on pelkästään reilua, että myös Marvelin rikas trikookirjo pääsee seikkailemaan Legolandiaan. Traveller’s Tales julkaisee jälleen parhaan pelinsä, sillä Sormusten palikkaherran jälkeen julkaistussa marveloinnissa vitsit paranevat, ympäristö kehittyy ja pelimekaniikka nousee tuskaisan pitkän evoluutioportaikon seuraavalle askelmalle.
Kahden lisenssin eriskummallisesta sekametelisopasta tiristetään esiin historian paras Marvel-peli, jossa kepeä toimintaseikkailu yhdistyy avoimeen kaupunkimaastoon ja kerrassaan hillittömään hahmokavalkaadiin. Samalla paketista on saatu sorvattua kiinnostava käytännössä kaiken ikäisille. Tämän parempaa lastenpeliä on hankala keksiä, ja tähän kehtaa tarttua aikuinenkin.
Käytännössä jokainen merkittävä Marvel-universumia kansoittava trikoosankari on pelissä edustettuna, Hämähäkkimiehestä Wolverineen. Graafinen tyyli sijoittuu elokuvatuotannon ja sarjakuvien välimaastoon. Siinä missä Rautamies on Robert Downey Jr, Ahmamies Logan, tuo metsien peto, on repäisty sarjakuvien sivuilta.
Koska julkaisijana toimii elokuvastudiolle alisteinen Warnerin veljesten pelipuoti, Avengers-lainat on helppo ymmärtää. Samasta lähteestä on peräisin mainio musiikkiraita, joka eeppisine paisutteluineen sopii peliin kuin spandexhousut Hulkille, venyy ja paukkuu tapahtumien mukana.
Tyylikäs rajankäynti kahden ilmaisumuodon välillä kertoo, että Traveller’s Tales suhtautuu kunnioituksella lähdemateriaaliinsa.
Hyvät, pahat ja palikat
Pelin tarinassa Hopeasurffari haaksirikkoutuu Tellukselle ja palikoiksi hajonnut surffilauta saa pahikset liikkeelle. Tohtori Tuho punoo maailmanvalloitustaan, Loki vannoo kostoa ja jossain kaukaisessa galaksin nurkassa helkkarin isoa vatsaa kurnii.
Tarinan puitteissa koetaan kaikki nykyisen Marvel-leffajatkumon tarinat noin kymmenessä tunnissa. Mukaan mahtuu myös Hämähäkkimies, vaikka valkokankaalla seittisankari on joutunut lisenssikiistan uhriksi päätyessään kilpailijan leffatuotantolinjalle.
Tarinan näyttämönä toimii vaikuttavan kokoinen New York, jossa saa juonitehtävien väliajoilla rymytä vapaasti. Avointa pelimaastoa ei juonen edetessä käytetä kuin lyhyisiin siirtymiin, mutta tilkemateriaaliin on nähty mukavasti vaivaa.
Samoiluun kannustetaan pienillä lisätehtävillä. Pääjuonen läpäisyn jälkeen Tony Starkin on järjestettävä maailmanpelastusbileet, mutta Hulk on rikkonut stereot. Iso palikkaomena on pullollaan tällaisia pieniä yksityiskohtia.
Mutanttikoulussa pääsee piru irti.
Hulk smash!
Marvelin hahmokuvastosta otetaan kiitettävästi kierroksia irti. Jokaisella sankarilla on omat erikoistaitonsa ja käytännössä kaikille on keksitty mukavasti tekemistä. Hämis flengailee seittinsä varassa ja Hulk murskaa. Kapteeni Amerikan kilpi, Thorin vasara ja Tony Starkin haarniska tulevat tarpeeseen taistelun ohella myös ongelmanratkaisussa.
Lähes jokaisella hahmolla on käytössään kaksi erilaista hyökkäystä, mutta Traveller’s Tales ei ole vieläkään päässyt perisynnistään. Mättäminen on edelleen monotonista napintakomista. Komboihin perustuva yksinkertainen mättäminen olisi tässä pelissä kuin kotonaan, mutta nyt yhtä nappulaa saa takoa tuttuun tapaan niin, että nahka lähtee peukaloista.
Rautamiehen repulsorit ja Thorin ukkosvoimat siirtävät taistelun matkan päähän, joten ammuskelu on vaihtoehto, jos turpajumppa ei napostele. Hulkilla riehuminen on monotonisuudessaan jopa terapeuttista.
It’s clobbering time!
Tasosuunnittelussa Traveller’s Tales petraa peli peliltä. Nyt syvyysnäköä uhmaavat loikkakohdat ovat käytännössä historiaa ja maisemat vaihtuvat kiitettävään tahtiin. Juonitehtävien kiinteät kuvakulmat kiristivät otsasuonia enää vain muutamassa loikintakohdassa. Tilanne on reilusti parempi kuin pari vuotta takaperin.
Pelin ehdottomia helmiä ovat voimakentän suojissa tapahtuva merenpohjatehtävä sekä Magneton komentaman vapaudenpatsaan pysäyttäminen. Laajaa lähdemateriaalia on hyödynnetty kiitettävästi. Eeppinen lopputaistelu lätsähtää ikävästi pannukakuksi, mutta tämän voi antaa anteeksi. Myös kumitassut on viisaasti jätetty pääpelin ulkopuolelle. Kaupungilta keikattujen palikka-autojen ajotuntuma on edelleen tehty päin ahteria, kun pirssiä on hankala saada haltuun, vaikka kuvakulmaa saa pilisringillä pyöritellä vapaasti.
Kakku kruunataan tutun höpsöllä Lego-huumorilla, joka toisinaan naurattaa ääneen. Hyvin hoidettu ääninäyttely luo pikkulapsille tarkoitettujen vitsien kanssa kokonaan omanlaisensa kokonaisuuden. Agentti Phil Coulsonia Marvel-elokuvissa esittävä Clark Gregg pääsee ääntelehtimään oman hahmonsa dubbauksen. Toisena hauskana kuriositeettina Stan Lee tekee elokuvien tapaan cameo-esiintymisen jokaisessa kentässä.
Lego Marvel Super Heroes on erinomainen toimintaseikkailu, joka sopii sekä Marvelin sarjisten parissa kasvaneille miehenköriläille että nuorille padawaneille, joille Ryhmä-X ja muut legendat eivät ole vielä tuttuja. Kun palikkaseikkailu on kaluttu läpi, astetta kovempiin aineisiin siirtyminen käy helpommin.
Seuraavaa peliä varten toimintapyörä pitäisi keksiä uudelleen, mutta muuten Ryhmä-L vetää paketin kasaan täysin salonkikelpoisesti. Kaikkea on tyrkyllä ihan tolkuttomat määrät, sillä lopputekstien rullatessa ruutuun olin ehtinyt pelin mukaan nähdä vain noin kymmenen prosenttia koko tarjonnasta.
Nyt kun molemmat suuret sarjakuvabrändit ovat saaneet palikkakäsittelyn, olisikohan seuraavaksi aika napata Se Toinen legendaarinen avaruusooppera työpöydälle? Lego Star Trekiin riittäisi kosolti lähdemateriaalia ja tieteisinstituution viisikymppiset ovat ihan kohta käsillä.
Juho Kuorikoski
Lego1: Sekä hyviksiä että pahiksia löytyy joka lähtöön. Marvel-kuvastosta on tiristetty kaikki mehut irti.
Lego2: Jokaisella viittasankarilla on omat erikoistaitonsa.
Lego3: Venomin tanskalaisversio vakuuttaa.
Lego4: New Yorkin ohella päästään vierailemaan Asgardiin.
Lego5: Wolverine on oman tiensä kulkija myös legoversiona.
Lego6: Mutanttikoulussa pääsee piru irti.
90
