Lemmings Paintball – Pyhäinhäväistys

Sopuleille maalipyssyt käteen, kuvakulma viistoksi ja menoksi. Siinä Psygnosiksen resepti uuteen toimintapuzzleen. Valitettavasti lopputulos on kähyinen pannukakku ilman hillon häivää.

Tähän asti Lemmings-pelit ovat iloisesti yllättäneet, jopa kolmiulotteisena sopulien kohtalo kiinnosti. Lemmings Paintball on nimenä hekumallinen, mutta pelintekijöiden ideat eivät kanna pitkälle, grafiikka on suttuista eikä pelaamisesta nauti, joten ensikosketuksen jälkeen pelin kimppuun vääntäytyminen vaatii melkoista itsekuria.

Pelin ideana on löytää ja kerätä lippu, tai joissakin kentissä useampikin. Pelaaja käskyttää sopulilaumaansa (1_4 kpl) hiiren avulla. Vasemmalla napilla kävelytetään sopuli kursorin näyttämään kohtaan, oikealla roiskitaan maalipyssyllä siellä täällä tarpovien vihollisopulien suuntaan. Sopuleja voi käskyttää joko ryhmässä tai erikseen.

Kentät pursuavat hissejä, kytkimiä, katapultteja sun muita vempaimia, jotka joko helpottavat tai vaikeuttavat lipun tykö pääsyä. Osa lisukkeista löytyy lähes jokaisesta kentästä, osa on harvinaisempaa herkkua.

Puzzlepelin perisynti

Lemming Paintball sortuu puzzlepelien perisyntiin, eli ratkaisun keksii usein nopeasti muutaman hetken maisemia tiirailtuaan. Niinpä loppu tehtävänratkaisu on pelkkää työlästä puurtamista. Sama ilmiö esiintyi alkuperäisessä Lemmingsissäkin, muttei niin häiritsevänä.

Vihollisiin osuminen on hankalaa. Vaikka maaliroiskeet näyttävät osuvan oikeaoppisesti kohteeseensa, vastustaja vain porskuttaa. Kaiken lisäksi vihollisten sihti tuntuu ajoittain turhankin tarkalta. Useimmiten yhdenkin oman sopulin eliminoituminen johtaa koko tehtävän epäonnistumiseen, mikä turhauttaa. Ongelmanratkonta on nimittäin aloitettava tuolloin alusta.

Kuin pisteenä i:n päälle pitkät salasanat on kirjoitettava paperille, muutoin peliä ei pääse jatkamaan siitä mihin on aikaisemmassa peli-istunnossa edennyt. Pelintekijöille ei nähtävästi tullut mieleen, että merkittävä osa PC:stä on varustettu maailman suurimmalla muistikortilla _ kiintolevyllä.

Satoja kenttiä kahlattavaa

Ilmeisesti myös Psygnosiksen markkinamiehet ovat huomanneet uutukaisen Lemmings-pelin ongelmat. Pelilaatikon kannessa nimittäin lukee 'LEMMINGS FOR WINDOWS95 ...and exclusively featuring Lemmings Paintball'. Samalle CD:lle Paintballin kanssa on siis sullottu sekä alkuperäinen "Lemmings" että sen jatko-osa "Oh no! More Lemmings". Pelattavaa siis ainakin riittää.

Paintballin kaksinpelin pitäisi ohjevihkosen mukaan toimia suoraan Internetin kautta. Ei muuta kuin yhteys auki ja napinpainalluksella kontakti kaverin koneeseen. Valitettavasti paketin mukana ei tullut kahta levykettä, joten kaverinkiusaaminen jäi tällä kertaa kokeilematta.

Etsivä löytää Lemmings Paintballista myönteistäkin. Useamman sopulin yhteistyötä vaativat ongelmat innostavat hetken. Lisäksi peli on persoonallinen ja valtavirrasta poikkeva, mutta valitettavasti sitä ei ole hauska pelata.

60