Viimeaikaisista seikkailupeleistä on iloa riittänyt pääasiassa C-luokan näyttelijöille ja videokamerakauppiaille. Mutta nyt pimeydessä loistaa Majakan valo.
Uuden kirjan työstäminen ei kaupungin melussa ota onnistuakseen. Niinpä Sierran uuden seikkailun Lighthousen sankari muuttaa kesäksi Oregonin rannikon rauhaan vuokramökkiin. Odotellessaan inspiraation iskemistä sankari kävelee pitkin kivikkoista rannikkoa ja tutustuu naapurin vanhaan majakkaan muuttaneeseen mieheen, tohtori Jeremiah Krickiin. Yksin pienen tyttärensä kanssa elävä tohtori ei pahemmin ulkomaailmasta välitä. Syystäkin, sillä kenenkään tietämättä hän on rakentanut majakkaan laitteen, joka avaa oven toiseen ulottuvuuteen.
Eräänä myrskyisenä iltana salama iskee majakkaan, ja kirjailija saa hätäisen puhelun tohtorilta. Majakalla sankari huomaa talon olevan pimeä ja tohtorin kadonneen. Hän näkee vilauksen oudosta miehen näköisestä oliosta, joka kaappaa tohtorin tyttären ja katoaa paikalle ilmestyneestä ulottuvuusportista. Tohtorin kokeet ovat selvästi herättäneet jonkin toisella puolella asuvan olion mielenkiinnon. Sankarin harteille jää tohtorin pelastaminen ja oudon miehen aikeiden selvittäminen. Toisella puolella odottava maailma on täynnä mitä ihmeellisimpiä koneellisia virityksiä.
Virkistävä poikkeus
Sierra on työntänyt viimeiset pari vuotta markkinoille lähes pelkkää rasittavaa videosontaa. Lighthouse on mukava poikkeus, joka tuntuu alusta alkaen kunnolliselta seikkailulta ilman turhaa videota ja huonoja näyttelijöitä.
Peli muistuttaa ulkoisesti Sierraan sulautetun Dynamixin muinaisia seikkailuja Heart of Chinaa ja Rise of the Dragonia. Lighthousen maailma on kuvattu samaan tyyliin sankarin silmin, ja ympäristön manipulointi sujuu harvinaisen intuitiivisella hiirisysteemillä. Liikkuminen ja kääntyileminen sujuu askel kerrallaan ja kulmittain. Homma toimii pelkällä hiiren vasemmalla napilla, mutta yllättävästi pelissä ei ole hotspotteja laisinkaan, eli hiiren kursori ei muutu automaattisesti osoittamaan mahdollista toimintaa.
Pelistä ei kuitenkaan tule ärsyttävää pimeässä huitomista, pikemminkin tuntee olevansa toimivassa maailmassa eikä vain etsimässä kunkin kuvan oikeaa klikkauskohtaa. Turha haparointi on vältetty hyvin suunnitelluilla tapahtumapaikoilla, jotka ovat eläviä ja mukavan selkeitä.
Pelin ikkunasysteemi yksinkertaistaa pelaamista vielä lisää. Silloin tällöin pelaajan klikkaamasta huoneen kohdasta ponnahtaa ruudulle lähikuva, jota voi tutkia tarkemmin. Kaiken kaikkiaan systeemi saa hiiren kursorin tuntumaan enemmän sankarin käsiltä kuin vain tietokoneen osoitusvälineeltä. Hyvin toimiva inventaario viimeistelee onnistuneen käyttiksen.
Ruuveja ja muttereita
Lighthousen peliajasta suurin osa tapahtuu toisessa ulottuvuudessa. Se on luonnonkaunis, hiljainen paikka, jossa ei tunnu asuvan juuri ketään. Niinpä keskustelua ei ole oikeastaan laisinkaan. Sankari törmää matkansa aikana vain muutamaan puhumaan pystyvään eliöön, ja tällöinkin jutustelu jää monologin tasolle. Koneita löytyy, sillä jo kuolleen keksijän luomat oudot koneet toimivat yhä, ja niiden kanssa touhutaan paljon. Maailma on kuin kiero yhdistelmä fantasiaa ja steampunkkia, sillä kehittynytkin tekniikka toimii 1800-luvun ykkösenergialähteellä: höyryllä.
Tunnelma muistuttaa ajoittain LucasArtsin mestarillisen The Digin eteeristä rauhallisuutta. Sierran suunnittelijat ovat kerrankin tajunneet, että minimalismikin voi toimia.
Ongelmat jakautuvat melko tasaisesti erilaisten puzzlejen ja perinteisten seikkailupeliongelmien kesken. Suurin osa ongelmista on mukavan hankalia, mutta mukaan on eksynyt hieman liikaa epäloogisia viputehtäviä. Etenkin loppupuolella joutuu pelleilemään aivan liikaa erilaisten koneiden kanssa. Useimmiten härveleistä ei ole mitään käyttöohjeita, ja niiden kanssa joutuu räpeltämään pitkään ennen oikeaa ratkaisua.
Peli tuntuukin huononevan asteittain kohti loppua, sillä alun vahva tunnelma läsähtää viimeistään tulivuoren väsyttävässä junasokkelossa, jossa joutuu kulkemaan hitaalla junalla paikasta toiseen ilman näkyvää päämäärää. Puzzlet taas ovat yleensä täysin järkeenkäyviä kyhäelmiä, mitä nyt alun kassakaapin avaaminen tuntui olevan täysin järjetön, vaikka tiesin oikean yhdistelmänkin.
Luonnonääniä
Nykyisestä pelien valtavirrasta poiketen Lighthousea ei ole tungettu täyteen huonoa videota. Koko peli on renderoitu, ja aina silloin tällöin toimintaa tauottavat yhtälailla renderoidut animaatiot. Taide on kaunista, eivätkä edes animaatiot ole turhanpäiväisiä paikasta toiseen ajautumisia. Taustat ovat mukavan selkeitä, mutta eivät kuitenkaan lankea renderoidulle taiteelle tyypilliseen liialliseen kliinisyyteen. Kuvissa on usein pientä elämää, kuten korkealla kaartelevia lintuja tai hiljaa aaltoileva meri. Luonto on kuvattu kauniisti, ja erilaiset koneet ovat aidosti mielenkiintoisen näköisiä häkkyröitä.
Lighthouse on vuosiin ensimmäinen Sierran peli, jonka tekemisessä on muistettu musiikin merkitys tunnelman luomisessa. Suurimman osan aikaa taustalla soi kaunis kulloiseenkin ympäristöön sopiva musiikki ja muutenkin maailma tulvii erilaisia ääniä. Myös tässä peliä voi verrata The Digiin, sillä mukana on paljon rauhallisen kaunista klassistyylistä musiikkia. Tunnelman heiketessä loppua kohti myös musiikki huononee, mikä entisestään laskee loppupuolen tunnelmaa. Musiikilla on kuitenkin onnistuttu saamaan aikaan pari aivan oikeasti liikuttavaa kohtaa.
Lighthouse antaa ainakin minulle taas uutta toivoa Sierran mahdollisesti paremmasta tulevaisuudesta. Se poikkeaa edukseen kliinisesti renderoitujen tai tylsällä videolla täytettyjen seikkailuyritelmien massasta. Alun vahva tunnelma imee pelaajan nopeasti mukaansa, mutta harmillisesti pelin ote heltiää loppua kohti mentäessä. Tällaisenaankin Lighthouse tarjoaa elämyksellisen seikkailun.
86
