Little Big Planet (PS Vita) – Taskubiljardia

Nyt säkkejä voi tökkiä edestä ja rapsutella takaa, tatinhakkaamista unohtamatta.

Sony kutistaa isoja tuotemerkkejään taskukokoon, ja ainakin Pieni suuri planeetta on Vitassa kuin kotonaan.

Säkkipoika pääsee jälleen maailmanpelastushommiin, kun karnevaaliplaneetta joutuu pahan Nukkemestarin ikeen alle. Jättimäinen huvipuisto muuttuu marionetteja käskyttävän Isä aurinkoisen vaikutuksesta hauskuuden tyyssijasta dystooppiseksi helvetiksi. Järjestystä pitävät yllä rakastetun oligarkin kätyrit, joita kutsutaan Ontoiksi.

Lyhyen yksinpelin vuoksi peliä ei kannata harkita, sillä lysti loppuu lyhyeen. Noin viiden tunnin mittainen loikkakomennus lähinnä selvittää pelin sielunelämää ja kertoo vanhan polven säkkipoikailijoille, miten Vita muuttaa hyppelyä.

Tartu tiukasti Pleikkariin ja näppäile mua

Sonyn taskunauriin kosketusnäyttöä ja takalevyä hyödynnetään loikinnassa tämän tästä. Takalevyä käytetään esimerkiksi lentovehkeiden ohjaamiseen. Perskannikalla vedellään myös piilotettuja tasoja esiin pelimaailman syövereistä. Kosketusnäytön avulla räiskitään vastustajat sylttytehtaalle ja vaikutetaan pelimaailman kappaleisiin. Sinisiksi maalattuja tasopalikoita voi liikutella sormella, kun taas vihreisiin tasoihin vaikutetaan takalevyn kautta.

Ohjaustuntumaa on viritetty pleikkariversioita tarkemmiksi, mutta edelleen liikkeitä vaivaa tuttu kulmikkuus, joka kiristää hermoja etenkin millintarkkaa loikkimista vaativissa osuuksissa. Loikinnassa on yhä mukana liikaa fysiikkaa, joten putkimies vetää pidemmän korren. Tason reunalla roikkuva hahmo tippuu turhan herkästi tyhjyyteen ja toisinaan pienelle alustalle osuu vain tuurilla.

Joskus peli olettaa, että Vitaa kannattelevalla pelimiehellä on kolme kättä, sillä suuntaohjaimen ja hyppynappulan lisäksi pitäisi pystyä tökkimään näyttöä ja hipelöimään takalevyä. Vaikka kymmensormijärjestelmä taittuu varsin mallikkaasti tietokoneella, useita sormia hyödyntävä ohjaus vaatii totuttelua. Kymmenien vuosien peukalo–etusormi-liitto istuu syvällä selkärangassa.

Tee ite parempi

Eräs Little Big Planetin tärkeimmistä ominaisuuksista on monipuolinen kenttäeditori. Taskuversiossa on yhtä laaja kattaus erinäistä kilkettä kuin olohuoneversiossakin, joten nyt jokainen voi halutessaan toteuttaa itseään vaikka bussimatkan aikana. Kenttien lisäksi editorilla voi rakennella myös kokonaan omia pelejä, jos into ja mielenkiinto riittävät. Kattavat tutoriaalit opastavat alkuun, joten tumpeloinkin arkkitehti saa ainakin jotain aikaiseksi.

Editoriin voi tuoda koristeluun käytettäviä tarroja tai kokonaisia tekstuureja räpsimällä kuvia Vitan kameralla. Viimeistään tässä vaiheessa jokaisen likainen mielikuvitus herää henkiin. Peli muistuttaa yhdessä latausruudussa moraalista, mutta nyt jokainen voi halutessaan tehdä vuorikiipeilyretken omalle 17-senttiselle Mount Everestilleen ja jakaa sen koko maailman kanssa.

Kosketusnäyttö pääsee kentänrakennuspuuhissa oikeuksiinsa. Maastoa ja esineitä piirustetaan sormella ja kappaleiden kokoa muutellaan nipistyseleillä. Systeemi toimii nerokkaasti ja tekemisen makuun pääsee huomattavasti ison konsolin pelejä helpommin, kunhan jaksaa edelleen sietää pientä ja sekavaa valikkoa. Säkkipojan inventaario on kovin ahdas ja sen selaaminen voisi olla helpompaa. Myös ruutu on taskuversiossa huomattavasti televisiota pienempi.

Vitat bussin takaosaan

Yhdessä asiassa peli kuitenkin hukkaa melkoisen etulyöntiaseman. Jostain käsittämättömästä syystä käytännössä identtisten PS3-julkaisujen kattava kenttäarsenaali on jätetty hyödyntämättä. Sonylla olisi ollut tarjota taskubiljardisteille tuhansien ja taas tuhansien kenttien valmis kirjasto, mutta nyt käsikonsolimiehet ahdetaan kokonaan omaan nurkkaansa.

Ongelma olisi ratkaistavissa päivityksellä, mutta tuskin kannattaa pidätellä hengitystään. Ainoastaan aikaisemmista peleistä kerätyn asukokoelman voi siirtää taskumuotoon.

Säkkipojan taskuseikkailu on kerrassaan mainio, joskin lyhyt loikinta, johon monipuolinen kenttäeditori tuo käytännössä loputtomasti sisältöä. Taskuplaneetta käyttää esimerkillisesti Vitan erikoisominaisuuksia. Takalevyä tai kosketusnäyttöä ei tueta pelkästään ominaisuuslistan kasvattamiseksi, vaan uudet tavat ohjastaa tapahtumia syventävät pelikokemusta, vaikka toisinaan kädet uhkaavat loppua kesken. Koko roska on kaiken lisäksi suomennettu, joten kielitaitokaan ei ole este kangasukon seikkailusta nauttimiselle.

Vaikka pelin ohjaustuntuma ei ole omaan makuuni tarpeeksi tarkka ja Sony unohti kokonaan kierrättää jo valmiin kenttäkirjastonsa, Pienen suuren planeetan pienempi versio on heittämällä Sonyn uuden taskunauriin paras tasoloikinta. Valitettavasti laadun lisäksi se kertoo myös tarjonnan kapeudesta.

---------------------

Little1: Toisinaan loikinta vaihtuu Super Monkey Balliksi.

Little2: Hahmoa voi kustomoida sydämensä kyllyydestä. Peliin saa siirrettyä kolmos-Pleikkarista asusteet, mutta kentät eivät ole yhteensopivia.

Little3: Tetristä vai loikintaa?

Little4: Yksinpelin karnevaaliplaneetta on varsin surumielinen paikka.

Little5: Omien kenttien tekeminen kosketusnäyttöä tökkimällä on vauhdikasta puuhaa.

89