Mass Effect -universumi on mielenkiintoinen paikka, jossa on tilaa erilaisille tarinoille. Kirjoja on ilmestynyt neljä kappaletta, joista kolme ensimmäistä ovat pelin parissa työskennelleen, vasta aivan hiljan Biowarelta lähteneen Drew Karpyshynin käsialaa. Viimeisimmän, vuoden alussa ilmestyneen kirjan myötä tekijäksi vaihtui pelikirjoja massatuotantona vääntävä Willian C. Dietz.
Alkutrilogia on sujuvaa luettavaa. Mitään suurta taidetta teokset eivät ole, mutta Karpyshyn kuljettaa juonta hyvin ja heittää lisämausteeksi Mass Effect -faneja kutkuttavia lisämausteita. Shepardiin viitataan vain muutamissa sivulauseissa, pääosassa ovat muut hahmot. Tämä on plussaa, sillä näin Karpyshyn voi syventää universumia ja peleissä sivuosiin jääviä hahmoja. Kirjoja ei ole pakko lukea peleistä nauttiakseen, mutta niiden kanssa kokonaisuus on entistä elävämpi.
Ensimmäinen kirja Revelation (2007) keskittyy aikaan ennen ensimmäistä Mass Effectiä. Tarina pyörii Sarenin ja ykköspelin alussa Shepardin komentajana toimivan Andersonin ympärillä. Toinen kirja Ascension (2008) puolestaan sijoittuu ykkös- ja kakkosmässyjen väliin ja keskittyy Cerberukseen. Kolmas ja Karpyshynin viimeinen Mass Effect -teos Retribution (2010) jatkaa suoraan edellisosan tarinaa ja antaa pientä esimakua siitä, mitä Cerberus oikein on touhunnut kaikella käsiinsä haalimallaan reaper-teknologialla Mass Effect 2:n jälkeen. Kolmikko on tasaisen hyvää viihdettä, mutta parhaimmaksi nousee kolmas kirja.
Samaa ei voi sanoa William C. Dietzin kynäilemästä uusimmasta kirjasta Deception (2012). Sen lukuisat asiavirheet ovat synnyttäneet netissä melkoisen nörttipyörteen, mutta totuus on vielä paljon pahempi. Mokat alkavat jo takakansitekstistä ja niihin törmää jatkuvasti. Dietz on selvästi aivan pihalla asioista, koska ei ole tehnyt kunnon taustatyötä. Asiavirheiden ja käsittämättömästi käyttäytyvien hahmojen kanssa voisi ehkä vielä elää, jos kirja olisi edes hyvin kirjoitettu ja tarina kulkisi, mutta Deception epäonnistuu myös siinä.
Juonessa ei ole mitään järkeä, tarinankerronta on totaalisen surkeaa ja kieli on yksinkertaisesti huonoa. Teksti on esimerkiksi niin täynnä tautologiaa, että kukaan selvin päin oleva kustannustoimittaja ei ikinä päästäisi moista läpi. Kukaan ei siis ilmeisesti ole lukenut kirjaa ennen julkaisua. Bioware on lupaillut korjaavansa pahimmat mokat tuleviin painoksiin, mutta mikään työmäärä ei kiillota tätä kikkaretta kirkkaammaksi. Deception on ehkä huonoin koskaan lukemani kirja, ja olen sentään kärsinyt läpi muun muassa Anne Ricen koko vampyyrikronikan. No, ainakin kirjan nimi on petollisen oikea.
Liara edestä, Liara takaa
Kirjojen ohella Mass Effect on levittänyt lonkeronsa myös sarjakuviin. Isompia neljän numeron pituisia tarinoita on ilmestynyt tähän mennessä kolme ja neljäs on tulossa kevään aikana. Lisäksi netissä on julkaistu kolme lyhyempää, kahdeksan sivun pituista pätkää. Osa on vain tuokiokuvia Mass Effectin universumista, osa syventää maailmaa. Yleiseltä tasoltaan sarjakuvat eivät pärjää Karpyshynin kynäilemille kirjoille, mutta fanille ne ovat mukavaa luettavaa. Piirrosjälki edustaa perinteistä jenkkien supersankarilinjaa, jossa miehet ovat lihaksikkaita ja uhkeat naiset pukeutuvat sukkapukuihin. Suurimman osan aikaa tämä ei pahemmin häiritse, mitä nyt välillä kuvaa kohti nojailut ja takamuksiin keskittyvät rajaukset nolostuttavat.
Ensimmäinen pitempi tarina Redemption (2010) sijoittuu Mass Effect 2:ta edeltävään aikaan ja kertoo, miten Liara päätyi etsimään Shepardin ruumiin ja luovuttamaan sen Cerberukselle. Tapahtumat antavat lisämakua erityisesti Lair of the Shadow Broker -DLC:n kohtauksiin. Toinen neljän numeron pituinen kokonaisuus Evolution (2011) palaa menneisyyteen ihmisten ja turianien väliseen sotaan. Tarinan keskiössä on vastarintataistelija Jack Harper, josta myöhemmin muokkautuu Cerberusta johtava salaperäinen Illusive Man. Evolution kutittaa mielikuvitusta juuri sopivasti ja antaa vihjeitä siitä, miksi Illusive Man oikeasti touhuaa mitä ikinä hän touhuakaan. Mukana häärii myös Saren, joka myöhemmin tunnetusti ei enää ollut täysin oma itsensä...
Kolmesta tarinasta paras on uusin, viime vuoden syksyllä ilmestynyt Invasion (2011). Se jatkaa Retribution-kirjan linjalla ja paljastaa lisätietoja Cerberuksen reaper-kokeista. Omega-4-relayn vieressä sijaitseva Omega-avaruusasema ei ole hyvässä paikassa, kun joku menee pieleen collector-tukikohdan raunioille rakennetussa tutkimuskeskuksessa. Mass Effect 3:een johtavien tapahtumien jälkeen en olisi lainkaan yllättynyt, jos Omegaa johtava piraattikuningatar Aria T’Loak häärisi jossain tulevassa DLC:ssä.
Lyhyemmät nettipätkät Incursion, Inquisition ja Conviction ovat pitempiin tarinoihin verrattuna aikamoisia turhakkeita. Niistä vain viimeisimmällä on mitään lore-arvoa, sillä se esittelee kolmosessa häärivän tiimikaverin James Vegan. Satunnaisista tasonlaskuistaan huolimatta Mass Effect -kirjat ja -sarjakuvat ovat parempia kuin useimmat elokuva- tai pelipohjaiset rahastukset. Toivon vain, että William C. Dietz pidetään vastaisuudessa mahdollisimman kaukana Mass Effectistä.
