60-luku, Vietnam, viidakko ja kopterikuski. M.I.A. on kevyt kopteripeli, jossa harhaanjohtavasta nimestä huolimatta pääosassa on suoraviivainen räiskintä.
Vuosi on 1965 ja paikka Vietnam. Vietnamiin saapuvien amerikkalaisia joukkojen mukana on kapteeni Mann, kyyninen helikopteripilotti. Kapteeni Mannin maihinnousukengissä läpikäytävä Vietnamin palvelusaika koostuu neljästä minikampanjasta, jotka kukin käsittävät seitsemän tehtävää.
Eteneminen on tiukan lineaarista, eikä se onnistu ilman edellisen tehtävän hyväksyttyä suorittamista. Tehtävät ovat pohjimmiltaan periaatteessa pelkkää räiskintää, mutta niistä on onnistuttu tekemään tarpeeksi monipuolisia. Suoraviivaisia tuhoamistehtäviä on yllättävän vähän ja nekin ovat hyvin toteutettuja.
Esimerkiksi öisessä rankkasateessa annettu tulituki hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle tukikohdalle oli varsin tunnelmallinen, kun valorakettien loisteessakaan ei voinut olla varma ketä ampua ja ketä ei. Muita tehtävätyyppejä ovat esimerkiksi pelastustehtävät, Navy SEALien kuskaaminen, sekä hermoja repivät ja etenemisen pysäyttävät saattokeikat, joita saa tahkota kyllästymiseen asti.
Death from above
Käytössä on useampia eri helikopterityyppejä rupuisesta H-21 Shawneesta Vietnamissa ensiesiintymisensä suorittaneeseen AH-1 Cobraan. Useimmiten lentoratsuna on UH-1 Hueyn rynnäkköversio. Joissakin tehtävissä tueksi saa muita koptereita, hävittäjiä tai maayksiköitä. Näitä voi hyödyntää ampumalla valitsemansa kohteen lähelle valoraketteja, jolloin omat tietävät minne hyökätä. Mukavana piirteenä omat alueella olevat maavoimat taistelevat myös itsenäisesti, välittämättä pelaajasta tuon taivaallista. Tilaisuuden tullen on kuitenkin mukavaa antaa omille puskajusseille hiukan apua.
Realismia M.I.A:sta on turha etsiä. Lentomalli on yksinkertainen ja toimiva, ja tehtävien aikana käytössä on tutka, jossa näkyvät niin omat kuin vihollisen yksiköt ja kohteet. Tutkan tosin voi piilottaakin, mutta silloin tulee hankaluuksia. Tutkan perusteella nimittäin kyllä selviää vihollisten sijainti, mutta viidakon kätköistä heihin on vaikeaa saada näköyhteyttä, paitsi viimeistään silloin, kun palmujen katveesta alkaa ropista IT-tulta kopterin pohjapelteihin. Ilman tutkaa on siis lähes mahdotonta löytää tiettyjä kohteita, realistista eli ei.
Aseistus vaihtelee tehtäväkohtaisesti eikä siihen voi vaikuttaa, niin kuin ei koptereitakaan saa valita itse. Yleisin pääase on 40 mm kranaattitykki ja/tai 2,75 tuuman raketit. Toissijaisena aseistuksena on miniguneja tai konekivääreitä. Mukana on myös muutamia top secret -aseita, kuten liekinheitin.
Jotta tulittaminen ei olisi pelkästään onnesta kiinni, on kaikilla aseilla oma tähtäin. Mitä matalammalla lentää, sitä suurempia tähtäimet ovat. Tähtäimet muuttavat väriä sen mukaan, onko niiden alla oleva kohde vihollinen tai omia.
Kiikkerän ohjauksen takia tarkka tähtääminen on varsin hankalaa, mutta se ei juuri menoa haittaa. Kunhan syytää pusikkoon tarpeeksi kranaatteja ja raketteja, niin kyllä ne johonkin osuvat, ja jos pari siviiliä tai lehmää eksyy tulilinjalle, niin cest la guerre. Räjähdykset repivät miellyttävästi maastoa ja rakennuksia, sekä heittelevät kevyempiä ajoneuvoja ympäriinsä.
Pääaseista voi käyttää vain yhtä kerrallaan, mutta oviaukkoihin pultatut konekiväärit ovat koko ajan valmiina. Koska niiden tulialue on noin 45 astetta kopterin sivuilla, on niitä pirun hankala kohdentaa mihinkään yhtä aikaa pääaseen kanssa. Lisäksi kummankin puolen konekivääreitä joutuu laukomaan eri napeista, mikä taistelun tuoksinassa on enemmän kuin hankalaa.
Agentti appelsiini
Maasto on suurimmaksi osaksi viidakkoa, vaikka kaupunkikenttiäkin löytyy. Agent Orangea, surullisenkuuluisaa kasvismyrkkyä, on ilmeisesti käytetty runsain mitoin, sillä varsinaista puustoa on melko niukasti. Maasto näyttää kuitenkin varsin mainiolta ja vaihtelevalta jokiuomineen, usvineen ja öisine myrskyineen. Maanpinta tosin pikselöityy aivan matalalle laskeuduttaessa, mutta ajoneuvot ja muut kohteet on yleensä helppo tunnistaa.
Musiikkiraitana on maanosalle tyypillistä musiikkia, joka on sen verran hyvää, ettei sitä aivan heti tule hiljennettyä. Muut äänet ovat lähinnä aseiden ääniä, räjähdyksiä, huutoa sekä aktiivista radioliikennettä. Tehtävien välillä juonta kuljettavat eteenpäin lyhyet videopätkät, jotka lavastuksensa puolesta kyllä tuovat mieleen Platoonin, mutta näyttelijäsuorituksia ei oikein viitsi edes verrata.
Lukuunottamatta tahkoamista vaativia saattokeikkoja, tehtävät pelaa lävitse nopeasti. Kestoa voi tietysti lisätä vaikeustasoa nostamalla, jonka jälkeen viholliset ampuvat nopeammin ja enemmän. Moninpeli on tarjolla joko joukkue- tai kaikki kaikkia vastaan -deathmatchina, sekä kahden joukkueen välisenä valoraketilla pelattavana capture the flag -versiona.
M.I.A. on viihdyttävä räiskintäpeli niin kauan kuin sitä kestää. Yksittäiset tehtävät ovat parhaimmillaan oikein mainioita, mutta tiukan lineaarinen kampanja on kenties väärä ratkaisu. Menestyksen mukaan haarautuva kampanja olisi pidentänyt hauskuutta huomattavasti, mutta kaikkeahan ei voi saada.
80
