Ensimmäinen Apinasaari osoitti, että niinkin periromanttisesta aiheesta kuin merirosvoista saa revittyä anarkistista huumoria, joka purskauttaa rommitotit väärään kurkkuun. Tuote oli muutenkin sen verran onnistunut, että kulttimainetta on pidettävä yllä jatko-osalla. Uusiksi on rustailtu muutakin kuin juoni, sillä ulkokuoreltaan MI2 edustaa uutta sukupolvea, jossa grafiikat on piirretty käsin ja skannattu upeiksi 256-värisiksi taustoiksi.
Sankarin alamäki
Guybrush Threepwoodilla menee heikosti. Elaine antoi kenkää eivätkä edes "rantojen miehet" halua kuulla enää kertaakaan, kuinka kauhea kummitusmerirosvo LeChuck kohtasi loppunsa.
Tällä kertaa upporikkaaksi ylenneen antisankarin Guybrush Threepwoodin maali on kaikkien aikojen legendaarisin aarre Big Whoop. Pulmana on kuitenkin edesmenneen LeChuckin kumppani Largo LaGrande, joka terrorisoi Scabb-saaren asukkaita mafian ottein ja jonka ulkoinen olemus on nimen täydellinen vastakohta. Toisena ongelmana on tietysti LeChuckin haamu, joka ensimmäisessä osassa palautettiin oikealle omistajalleen manalaan, mutta joka janoaa kostoa ja yrittää toteuttaa sen puolimädän zombien hahmossa.
Alkukahnausten jälkeen päästään purjehtimaan Karibialle kolmen saaren väliä kadonneen aarrekartan kappaleita etsittäessä. Matkalla törmätään tutuksi tulleisiin tyyppeihin, kuten kauniiseen kuvernöörittäreen ja käytettyjen laivojen myyjään Staniin, joka on siirtynyt myymään käytettyjä ruumisarkkuja. Reissussa tutustutaan myös uusiin omituisiin persooniin, kuten fasistiseen diktaattoriin, jolle syötetään letkusta tuhti ateria muutaman sekunnin välein.
Kun kartta on koossa, päästäänkin LeChuckin linnakkeeseen, ihaillaan sen maittavaa sisutusta, hyvinvarusteltua kidutuskammiota ja LeChuckin kuolemanloukkua, joka saa Batmanin kohtaamat epätoivoiset viritykset näyttämään yksinkertaisilta. Ja viimeisenä etappina on Dinky Island, jossa vaiheessa tarinaan alkaa hiipiä todella outoja elementtejä.
Moitteetonta tekniikkaa
Lucasfilmin SCUMM-systeemiä on entisestäänkin terästetty. Toiminnoista on hävinnyt osa päällekkäisyyksistä, ja esineet on kuvattu ikoneina, ei tekstinä. SCUMM on erinomaisen miellyttävä käyttäjäliityntä, jossa ei tarvitse kärsiä "Et ole tarpeeksi lähellä"-viesteistä vaan pelaaja voi keskittyä ongelmien ratkontaan, ei pelihahmon parkkeeraamiseen pikselin tarkkuudella.
Taiteilijoilla on kynän käyttö hallussa ja hahmoissakin on enemmän elävyyttä niiden korostaessa sanottavaansa ilmeikkäästi elehtimällä. Pikku nyansseista mainittakoon vaikka sellainen, että hahmot tummenevat ja vaalenevat huoneen valaistusta myötäillen. Tunnelma on muutenkin huomattavasti elokuvamaisempi ja esimerkiksi Guybrushin sukellus syvyyteen on varsin upea.
Musiikkikin svengaa mukavasti Soundblasterin läpi, varsinkin uudelleen sovitetun tunnusmusiikin pehmeästi potkivat steel-rummut. Uusi SCUMM yrittää käyttää aina tilanteeseen sopivaan musiikkia ja tästä johtuva auraalinen vaihtelu estää vääntämästä ääniä nollille.
Sopii mopoillekin
Ongelmatasoltaan LeChuck's Revenge on edeltäjäänsä vaikeampi. Onpa mukaan livahtanut ilmiselvä bugikin (joka löytyy arvostelun lopusta), joka aiheuttaa pelaajan totaalisen paikoilleen jämähtämisen. Lucasfilmin peleissä on harvoin kerrasta poikki -ongelmia, vaan nytpä sellainenkin on mukaan lipsahtanut.
Aloittelijoille, peliarvostelijoille ja nynnyille on peliin lisätty Monkey Island 2 Lite, josta hankalimmat pulmat on riisuttu pois ja muutenkin peliä suoraviivaistettu. Samalla saa tärkeitä vinkkejä ratkaisematta jääneisiin pulmiin. Tämä on erittäin hyvä idea, joka laskee pelaamiskynnystä huomattavasti, kaikki kun eivät ole syntyneet seikkailupelivirus suonissa.
Sanankäytön magiaa
Tapanimäen Jukan mielestä nauruissa alkaa olla aavistuksen väljähtynyt aromi, sillä ensimmäinen Apinasaari hyödynsi niin tarkasti kaikki aihepiirin naurettavat piirteet. Mutta hillitön verbaalitaiteilu ja surrealistinen tapa yhdistellä etäisiä asioita on jo sinänsä hykerryttävää ja ajattelua stimuloivaa. Eli Lucasfilm on jälleen kerran tehnyt niin sympaattisen pelin, että sitä ei kehtaa jättää väliin. Ja jatkoakin on luvassa, ainakin Guybrushin lohkaiseman "I'll be back" kommentin perusteella (tuskin -toim. huom).
Nirvipä taas on sitä, että LeChuck on jopa hauskempi kuin Monkey Island I. Ja varsinkin loppu on yllättävyydessään sitä luokkaa, ettei samaan ole päässyt kuin Twin Peaks. Koti-petervonbagheja ilahduttavasti LeChucks' Revenge sisältää runsaasti viitteitä elokuviin, kuten Tähtien Sotiin, Indiana Jonesiin sekä Terminaattoreihin yksi että kaksi. Joku englantilainen pelilehti muuten runttasi LeChuckin koston perusamerikkalaisena kermakakkuhuumorina, joka ei pärjää hienostuneelle brittihuumorille. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta: pelaaja saa olla aika Petelius-fani, jollei naama pelisession aikana roiku typerässä virneessä ja päästele höhhöh-ääniä. Onnistuneen huumorin lisäksi ohjelmoijilla on tuntunut olleen muutenkin hauskaa: pelaajan höpötys on korkealla prioriteettilistalla.
Yksinkertaisesti LeChuck's Revenge on nautittavin pelaamani seikkailupeli. Sierran pelit se päihittää siksi, että puuttuva kuoleman pelko antaa mahdollisuuden keskittyä itse ongelmien ratkaisuun, pelissä ei voi jäädä jumiin, koska on aikaisemmin jättänyt jotain tekemättä tai hakematta (paitsi tällä kertaa tosin on Se Yksi Kohta), ja pelistä puuttuvat kokonaan tympeät alipelit, tyyliin King's Quest V:n aavikko ja etenkin Police Questien autolla-ajo.
Tulevia versioita on Amiga-versio (joka vaatinee tottuneen korpunvaihtoranteen) kuulemma maaliskuussa, ja myöhemmin ilmestyvät CD- ja CDTV-versiot.
96
