Lue ja kelaa (tm)
Näin koulutat kaimasi
Hirviöiden metsästys on parasta kaverin kanssa. Siksi kaksi Juhoa täynnä uhoa kylvää tuhoa fiktiiviseen suurpetokantaan.
Juhot muuttavat maalta suoraan dinosaurusten kansoittamaan viidakkoon. Mikään ei ole entisensä ja roolit vaihtuvat, sillä nyt Juho neuvoo Juhoa. Ja Friedrich neuvoo kumpaakin: ”Se, joka metsästää hirviöitä, voi itsekin muuttua hirviöksi.”
Peili nyökkää.
Tanzian satama, iltapäivä
Penttilä:
Piru metsästäjien killan periköön! Tuhosin vähän killan omaisuutta jahdatessani Lagiacrusta, ja nyt joudun kaitsemaan jotain ruohonvihreää ensikertalaista tämän ensimmäisillä metsästysreissuilla! Mikä sen uusavuttoman vätyksen nimi oli? Kuorikosken Juho? Etunimestä onnittelut vanhemmille, mutta ei se tee tulokkaasta miestä.
Odotellessani juhokkaan saapumista nappaan pari huurteista Tanzian kapakassa. Olen vasta toisessa tuopissa, kun koulutettavani veltosti naputtaa olkapäätäni.
Aion tiputtaa nousukkaan suoraan altaan syvään päähän, oppiipahan tervettä kunnioitusta saaliita kohtaan. Jos siis selviää hengissä. Vai mitä, Friedrich? ”Mikä ei tapa...” Joo, joo.
Sen enempää saalistamme esittelemättä johdatan alokkaan paattiin ja suuntaamme kohti horisonttia. Matka on pitkä, mutta en usko meidän viihtyvän kovinkaan kauaa maissa. Vaikka itselläni on päällä Barrothin kuoresta taotut panssarit, se on jättipeto, jota ei saa aliarvioida.
Kuorikoski:
Sensei käski luomaan hahmon jo edellisenä iltana, joten tein Birgitan. Kolme numeroa liian pieneen panssariin ahdettu naistaistelijani on valmis syöksymään hirviöjahtiin. Penttilä puhuu myös asevalinnasta. Niin, en tiedä yhtään mitään koko pelistä enkä siitä, miten sitä pelataan. Kai se on joku Diablon ja Pokémonin risteytys.
Jo oikean serverin löytäminen on oma pieni seikkailunsa. Kymmenen minuutin harharetken päätteeksi minua tervehtii jättimäiseen haarniskaan ahtautunut taistelija. Oma kalpea Birgittani on kuin haamu tämän soturin rinnalla.
Toivottavasti heti kättelyssä ei ole luvassa mitään kovin haastavaa, sillä kontrollit ovat japsipelimäisesti ihanan kiikkerät. Penttilä täyttää inventaarioni kaikella jännällä ja sitten se on menox sanoi Annie Lennox!
Ensimmäinen oppitunti: Hirmuliskojen yö
Penttilä:
Saavumme aavikolle. Annan selviytymisvinkkejä kuin ylisuojelevainen äiti lapselleen ensimmäisenä koulupäivänä. ”Aavikolla on kuuma, kannattaa napata reppuun juotavaa. Muista syödä, ettei nälkä yllätä kesken taistelun. Kartta on siinä oikealla. Se on se juttu missä on niitä läiskiä ja viivoja ja numeroita. On se siinä, katso nyt!”
Kuorikoski:
Kyllä, äiti.... Kaksi hyökkäysnappia ei kuulosta vaikealta (räpel räpel).
Stana, harmonikkaakin on helpompi oppia soittamaan, ei näitä kontrolleja saa sisäistetyksi mitenkään! Törsäsin kaksi energiajuomaa, kun sekoitan inventaarionapin hyökkäysnappulaan. Ennakoin ongelmia.
Ruudulla näkyy pari vegaanihirviötä, joten kokeilen upottaa kynäveitseni niiden nahkaan. Hah, eihän tämä vaikuta hankalalta!
Penttilä:
Lähdemme maastoon. Nyyppä harjoittelee parin Rhenoplosin kanssa taistelua, mutta nopeasti törmäämmekin jo oikeaan saaliiseemme, järkälemäiseen Barrothiin. Lähes parikymmenmetrinen kivityranno päästää korviariipivän karjaisun, lyö kivisen otsansa maahan ja syöksyy suoraan meitä kohti.
Väistän Barrothin syöksyn loikkaamalla päälle puskevan kammotuksen tieltä pois, ja näen juhokkaan lentävän kauniissa kaaressa hirviön kivipään osumasta. Tällistä huolimatta Birgitta Kuorikoski ei ota jalkoja alleen, vaan aseen käteen ja käy vimmalla päälle. ”Kunnioitettavaa rohkeutta”, pohdin ja lataan jousikiväärini. ”Vai... uhkarohkeutta.” Yeehaaaaa!
Kuorikoski:
Jumalauta, nyt ei enää naurata. Tyrannosaurus on ihan eri planeetalta kuin ruohoa popsivat harjoitusmaalini. Päätään lumiaurana käyttävä jättilisko hönkii niskaan kuin mummot kassajonossa ja minä seison avuttomana paikallani.
Hivutan muutaman osuman tyypin panssariin, mutta mein Kampf onkin kontrollien kanssa. Piti napata terveysjuoma, ja jäin selaamaan hankalaa inventaariota keskelle taistelukenttää. Lisko huomasi törttöilyni ja iski kimppuun pää kierossa kuin Harri Kirvesniemi konsanaan.
Hetkeä myöhemmin minua rontattiin kärryillä aloitusalueelle. Penttilä mutisi jotain kolmesta kuolemasta, joista olen käyttänyt nyt yhden. Hieno alku metsästäjän uralle. Minä kun luulin, että metsässä vain ryypätään ja puhutaan naisista.
Penttilä:
Tanner tömisee ja jättiläismuurahaisten kekoja kaatuu, kun kahden metsästäjän ja yhden ylikasvaneen lemmikkisauruksen kamppailu käy kuumana. Tulitan minkä ehdin, mutta välillä täytyy offensiivi vaihtaa defensiiviksi ja auttaa kaveria hädässä. Barroth tykkää heitellä mutaa ympäriinsä, eikä ole kerran tai kaksi, kun joudun auttamaan mudan hidastamaa partneria.
Mutta taistelu jatkuu, ja tulokas pärjää paremmin kuin uskalsin toivoa. Barrothin nilkuttaessa karkuun mielessäni välähtää jo kipinä voitokkaasta metsästysreissusta. Äkkiä perään!
Liika kiire sumentaa tarkkaavaisuuden, ja nurkkaan ajettu peto on aina vaarallisimmillaan. Vaikka taivaisiin kurkottavan jättipuun juurelle levittäytyvälle mutakuopalle jahdattu jätti vaikuttaakin väsyneeltä, ei vaadi kuin hetkellisen huomion herpaantumisen ja kaima makaa taas kanveesissa.
Kuorikoski:
Nilkutan jo toistamiseen aloitusalueelta takaisin liskojahtiin. Kysäisen veteraani-Juholta, miksi iskuni vain kimpoilevat ja nyt vasta kuulen, että mora pitää myös teroittaa. Kiva, lisää inventaariojumppaa. Haluatteko arvata, mikä on todennäköisyys sille, että minut teilataan hengiltä, kun tutkin taskujani? Vastaus on, että aika hemmetin suuri.
Minua alkaa myös toden teolla ärsyttää vastustajamme tapa hoitaa pitkän matkan hyökkäykset. Olen joutunut jo viitisen kertaa ansaan ison mutapallon sisuksiin. Naistaistelijani elopaino viisinkertaistuu mutapuvussa, mikä tekee minusta entistäkin helpomman kohteen tuolle jättikokoiselle käsilaukulle. Se on tosi helppoa.
Lihasta tehty lumikola iskeytyy herkkään ruhooni samalla kun nautiskelen terveysjuomaa ja yritän lyllertää mutapuvussani karkuun. Se on kolmas kuolema ja soromnoo. Miksi nämä kontrollit ovat näin vaikeat, miksi?
Penttilä:
Voi piru, se oli tosi lähellä! Raahattuani tajuttoman kollegan pois vaara-alueelta takaisin Tanziaan matkaavaan laivaamme pohdin jo seuraavaa reissua. Mopojuho pärjäsi odotuksia paremmin ja onnistui jopa vakuuttamaan. En tietenkään myönnä sitä hänelle päin naamaa, mutta ehkä hänestä vielä metsästäjä koulitaan.
Toinen oppitunti: Kylmää kyytiä kalkkunalle
Penttilä:
Qurupeco on Barrothiin verrattuna pieni, alle kymmenmetrinen liskolinnun ja vesinokkaeläimen risteytys. Voimaa tai puhdasta aggressiivisuutta ei ole kuin murto-osa aavikon jättiliskosta, eivätkä siipien kärkien piikivimuodostumien aiheuttamat pikkuräjähdyksetkään ole järin pelottavia.
Vaan on Qurupecolla yksi ominaisuus, joka tekee siitä varteenotettavan vastustajan metsästäjälle kuin metsästäjälle. Mokoma kalkkuna osaa matkia muiden hirviöiden kutsuhuutoja ja kutsua hädän hetkellä apua. Huonolla tuurilla apu voi olla lähistöllä liikuskeleva, kertaluokkaa isompi uhka. Mutta se nyt on pieni riski.
Toisen yhteisen retkemme alku sujuu hyvin. Trooppinen saari on paljon turvallisempi kuin aavikon reunustan tukahduttavan kuumat savannit, ja pian löytyy se saaliskin.
Kuorikoski:
Haluaisin tietää, millaisia aineita graafikot ovat nautiskelleet, sillä tämän pelin hirviökatalogi on todella vinksahtanutta. Nyt kurmotamme sateenkaaren, lamppuharjan ja kalkkunan risteytystä. Tämä homma käy laatuun paljon paremmin kuin kisa Barroth Kirvesniemen kanssa.
Vaihdoin onnettoman leipäveitseni jättikokoiseen kirveeseen. Aseeni on isompi kuin pelihahmoni, joten ehkä tästä hyvä tulee. Jättimäisen astalon varjopuolena on onneton hyökkäysnopeus. Kun lähestyn kaakattajaa halonhakkain tanassa, se ehtii vaihtaa maisemaa. Kirottua!
No, en ole vielä kuollut kertaakaan ja energiatankkauskin alkaa sujua. Uskon edelleen, että viholliset haistavat juomatauolle siirtyvän metsästäjän, sillä lumikolaliskon tavoin myös tämä sankari hyökkää niskaani heti, kun alan selata inventaariota.
Penttilä:
Tanssi elämästä ja kuolemasta tuon kävelevän jouluaterian kanssa sujuu selvästi paremmin kuin järkälemäistä Barrothia vastaan. Sitten Qurupeco päästää mehevän rääkäisyn. Kiroan, sillä tunnistin kutsuhuudon. Katson taivaalle: Eihän meillä voi olla niin huono tuuri?
Kyllä voi. Kun Rathianin varjo liitää läheisen kukkulan yli, tiedän meidän olevan sellaisessa pulassa, joka saa edellisen pulan näyttämään enää krapulalta. Traakilta näyttävä vihreä peto on paitsi nopea, vahva ja aggressiivinen, se osaa myös sylkeä tulta ja sillä on häntä täynnä teräviä myrkkypiikkejä. Barroth on Rathianiin verrattuna kissanpentu.
Kuorikoski:
Nyt mestoille hönkii iso nahkalintu. Penttilä sanoo, ettei kannata hyökätä, mutta päätän silti kokeil... taas minua kärrätään aloitusalueelle.
Penttilä:
Väsytystaistelu Qurupecoa vastaan muuttuu kissa ja hiiri -leikiksi kahden vihaisen hirviön kanssa. Kun käymme Qurupecon kimppuun, takaa tulee Rathianin sylkemiä tulipalloja tai pirullinen osuma piikikkäästä hännästä. Kun käymme Rathianin kimppuun, olemme joko jättipedon hampaissa tai taakse kiertäneen Qurupecon nokassa.
Taistelu näyttää epätoivoiselta, mutta Juhoille ei aleta. Qurupeco pakenee nuolemaan haavoja pesäänsä, ja mikä parasta, matkalla sinne onnistumme eksyttämään perässämme raivonneen Rathianin.
Pesän nurkkaan saarrettuna Qurupeco ei kauaa sätki kun Juhot sen pätki. Se on siinä! Nyt nopeasti takaisin laivalle ennen kuin Rathian löytää meidät.
Kuorikoski:
Saaliimme ei hyödy kotikenttäedusta, vaan kuolee pesäänsä pitkällisen sakinhivutuksen päätteeksi. On pakko tuulettaa ääneen, kun lintu potkaisee tyhjää. Noin tunnin mittainen saalistaminen palkitaan: saan repiä inventaarioni täyteen kaikenlaisia tarveaineita kuolleen vastustajani sisälmyksistä.
Vielä kun joku kertoisi, mihin näitä kilkkeitä käytetään.
Kolmas oppitunti: Pintaa syvemmällä
Penttilä:
Olisin huono opettaja, ellen opettaisi pikku-Juholle myös vedenalaista taistelua. Viimeinen kohteemme on Ludrothien alfauros, kookas vihreä meripeto, jonka kirkkaan keltaisen, paisuneen sienen näköisen kaulan tunnistaa kaukaa.
Kuorikoski:
Kaima ampuu pyssyllä, joten vaihdan kirveeni tuliaseeseen. Teroituskivien sijaan tarvitsen nyt kymmeniä erilaisia patruunoita. Ja ei. Ase ei lataa itseään, vaan se pitää muistaa virittää käsin. Miksi elämästä pitää tehdä näin vaikeaa?
Penttilä:
Tehtävä johdattaa meidät syvälle metsään keskellä rankinta sadekautta. Pisarat ropisevat kypärääni, ja vettä on kuivimmissakin paikoissakin nilkkoihin asti. Se ei haittaa, sillä Ludrothien metsästyksestä ei kuulukaan selvitä sukat kuivina.
Sen verran meillä on ollut yhteisillä reissuillamme tuuria matkassa, että saalista ei ole kertaakaan pitänyt pitkään etsiä. Eikä nytkään, sillä heti leirin ulkopuolella se Ludrothin pirulainen rymistelee vastaan.
Kuorikoski:
Purkan suusta tiputtava hirviödesign jatkuu. Kirvesniemen ja lamppuharjan duo täydentyy banaanitertun ja varaanin yhdistelmällä. Vaihtolämpöinen Bob Marley saa maistaa pyssystäni, jahka saan sihdin kohdalleen.
Tähtäimen liikuttaminen on melkoista salatiedettä. Vain kirurgi osaa liikuttaa ukkoa samaan aikaan piipun kanssa. Kun pysyn riittävän kaukana, minulla on aikaa hienosäätää tähtäystä ja saan upotettua muutaman napin banaaniliskon nahkaan.
Viidakon vanha viisaus on niin totta: Jos luulet, että ehdit ampua vielä kerran, älä ammu. Ase on joko tyhjä tai lisko juoksee päältä.
Penttilä:
Nopea kohtaaminen sisältää paljon Ludrotheille ominaista kiemurtelua ja ryntäilyä, mutta tehokkaan tiimipelin ansiosta peto kääntyy nopeasti kannoillaan kohti syvempiä vesiä.
Toivoin Juho-Kustaan hätkähtävän vedenalaisesta kamppailusta, kun taistelukenttä muuttuu kolmiulotteiseksi ja antaa pedon hyökätä myös ylhäältä ja alhaalta. Mitä vielä! Videopeliveteraani panee Ludrothille vastaan kuin vanha tekijä ja pian on peto köysissä. Alla vartissa kaatuu saaliimme kuolleena kyljelleen.
Kuorikoski:
Hahaa! Jälleen harvinainen elämänmuoto muuttuu tarveaineiksi. Pyssyttely alkaa sujua, kunhan kiikkeriin kontrolleihin tottuu. Tuliaseissa on se etu, ettei itseään tarvitse tukkia iskuetäisyydelle pedosta. Mielestäni ihan käypä hinta tähtäämisen konstikkuudesta.
Olo ei ole ihan niin euforinen kuin linnunpesässä, mutta banaanitertun kurmottaminen tuntuu silti erittäin palkitsevalta. Vedenalainen taistelu oli kokemuksena varsin mielenkiintoinen, vaikka hallittavia akseleita oli yksi enemmän kuin kuivalla maalla.
Kuulen muutaman niiskauksen uPadin mikrofonista. Kaima sanoo ääni väristen, että roska meni silmään.
Penttilä:
Hämmästelen hienosti suoritettua tehtäväämme. Ei kommelluksia, ei ongelmia, ei yllättäviä käänteitä. Vain tehokasta tiimipeliä ja jällen yksi jättipeto vähemmän kiusaamassa kalastajia.
Vain hetkonen sitten toinen Juho astui eteeni, vailla ainuttakaan hirviönkaatoa nimeensä yhdistettynä. Nyt hän on mies, valmis kohtaamaan killan heittämät haasteet.Tässähän ihan liikuttuu.
Kyllä Juhot vaan on kovia!
Juho Penttilä
Juho Kuorikoski
