Aikamatkustamisen kiemurat ovat mutkikkaat. Vuonna 2269 ihmiset tuhoavat shatarialaiset viimeistä heinäsirkkaa myöten, joten hieman ennen tuhoaan sirkat matkustavat ajassa 2000-luvulle yrittääkseen tuhota vuorostaan ihmiset (jotka tästä suivaantuneena jyräävät 2200-luvulla shatarialaiset).
Kyllähän maailmaan taustajuonia mahtuu, joten siitä viis. Itse peli ratkaisee, varsinkin kun se kuulostaa reaaliaikaiselta Doomin ja X-Comin risteytykseltä.
Tiimityöskentelyä
Sillä välin kun suomalaiset henkeään pidätellen seuraavat pärjäävätkö tytöt armeijan harmaissa, johtaa palkkasoturitar Emma "Candy" Monroe nelihenkistä ryhmäänsä Mortal Coil -järjestön palkkalistoilla tehtävästä toiseen. Tässä onkin koko pelin idea.
Vaikka Mortal Coilin perusrunko näyttää ja maistuu Doomilta, on itse peliä viritetty monin tavoin ja tekijät ovat keksineet runsaasti omia lisukkeita. Tärkein omista ideoista on tiimityöskentely. Candyn ryhmä koostuu hänen itsensä lisäksi kolmesta soturista ja taisteludroidista. Pelaajan tehtäväksi jää Candyn ohjailemisen lisäksi myös muun ryhmän kontrolli. Miten, selviää parhaiten esimerkin avulla.
Uudelle alueelle tultaessa taistelijat ovat ryhmittyneet ristin muotoon, droidin hyrrätessä keskellä ja muiden nenien osoittaessa kuhunkin ilmansuuntaan. Ryhmänjohtajan opastuksella edetään käytävää pitkin kunnes vastaan tulee aukeampi alue.
Taistelijat ryhmittyvät V:n muotoon valmiina avaamaan tulen ensimmäistä näkyvää vihollista kohtaan ja ennen pitkää vastaan tuleekin lauma inhoja avaruusolioita. "Vihollisia edessä, ampukaa!" komentaa Monroe. Käskyn saatuaan ryhmän etummaiset taistelijat polvistuvat ampuma-asentoon muiden seistessä taaempana. Aseet laulavat ja muukalaiset ovat entisiä.
Aukea tiivistyy käytäväksi ja vastaan tulee ovi. Liikeantureiden mukaan oven takana on useaita olioita, joten ryhmänjohtaja komentaa: "Ovi avatkaa ja vihollinen käsikranatein tuhotkaa!" Taistelijat ryhmittyvät oven vierille, avaavat sen ja kukin heittää räjähteen sisään. Kun kranaatit räjähtävät, ryhmä syöksyy ovesta sisään ja tuhoaa henkiin jääneet olennot.
Ryhmänjohtaja itse on koko ajan pelaajan kontrollissa ja hänen tehtäväkseen jää myös muun ryhmän ohjaaminen. Oletusarvona muu ryhmä roikkuu ryhmänjohtajan vieressä erilaisissa muodostelmissa, joita ovat jo edellä mainittu selkä-selkää-vasten-risti, V-muoto, kolme edessä_kaksi takana ja jono.
Kun ryhmä kohtaa vihollisen, vain ne jäsenet, jotka näkevät sen aloittavat tulituksen, muuten ryhmänjohtaja päättää toimintatavan. Tilanteen vaatiessa voidaan antaa joko vihollisen havainneen jäsenen huolehtia sen eliminoinnista muun ryhmän suojatessa, tai komentaa koko poppoo sen kimppuun joko asein tai kranaatein.
Kun vastaan tulee vähän erikoisempi tilanne (ovi, risteys, T-risteys, kulma) astuvat kuvaan taktiset kuviot. Tällöin taistelijat ryhmittyvät ennalta määrättyihin paikkoihin, etenevät ja tuhoavat kohtaamansa vihollisen.
Periaatteessa ryhmänjohtajan ei tarvitse tehdä muuta kuin ohjata ryhmän etenemistä ja aina tilanteen vaatiessa komentaa ryhmä toimimaan maaston mukaan. Ryhmän jäsenet ovat myös lahjakkaita muukalaislahtaajia, joten omaa asetta ei välttämättä tarvitse rasittaa. Käytännössä oma liipasinsormi syyhyää siihen malliin, että pelaaja ei kehtaa antaa vain muiden suorittaa likaisia toimenpiteitä.
Paitsi taktisesti, ryhmää voi myös komentaa strategisesti. Koko alueen kartta on käytössä kerralla ja ryhmän jäseniä voi "ohjelmoida" suorittamaan tiettyjä tehtäviä kartalla ("Mene tuonne ja jää vartioon."). Käskyn saatuaan sotilas suorittaa sen ja tuhoaa automaattisesti (ellei toisin ole käsketty) kohtaamansa viholliset.
Itsesensuuri iskee
Kukin pelin seitsemästä tehtävästä muodostaa tasokokonaisuuden ja näiden välillä ryhmä lennätetään Mortal Coilin päämajaan uuden operaation opastusta varten. Kohtaukset esitetään renderoituina animaatioina ja mitä ilmeisimmin ne suovat pelille "interaktiivinen elokuva" -meriitin.
Pelin saa asennettua joko K-16- (mature) tai K-12-tilaan. Mikäli ikärajoitus lähenee aikuisuutta, lässähtelevät avaruusoliot varsinaisen pelin aikana verisemmin ja "ääniefektit ovat realistisempia". Ikärajoitusasetuksen ansiosta myös elokuvien sisältöön voi puuttua. K-16-tilassa sanotaan rumia sanoja, zoomataan raatoa verisesti syövään rottaan ja vilautetaan alastonta naisvartaloa. K-12-tilassa sanotaan vähemmän rumasti, zoomataan vain rottaan ja renderoitu nainen on puettu pyyhkeeseen. Ymmärtänette idean.
Tyhmiä tasoja
Taktisen ammuskelun ja välianimaatioiden lisäksi Mortal Coilissa on luonnollisesti normaalia sokkelopelitauhkaa. Vipuja väännellään, ovien avaimia etsiskellään, alienien hautomakammioita tuhotaan ja välillä keräillään lisäaseita.
Aseistus ansaitsee kunniamaininnan. Normaalien Uzien ja konekiväärien lisäksi ryhmän arsenaaliin kuuluu liekinheittimiä, laserhaulikkoja (jee!), kranaatinheittimiä, maaliinhakeutuvia raketteja, plasmatykkejä ja kauko-ohjattuja räjähdyspanoksia. Ja ammuksiakin jaellaan sellaisia määriä, että liipasimen saa huoletta painaa pohjaan asti.
Eli hyvältä kuulostaa. Julma totuus kuitenkin on se, että hyvä peli tarvitsee jotain muutakin kuin uusia ideoita ja ohjelmointiosaston hikeä. Mortal Coilin syntilista alkaa tekniikasta.
Ei siinä mitään, että asennus onnistuu vain käsin install.bat-tiedostoa säätämällä, eikä sekään haittaa että välianimaatiot taukoilevat levyltä ladattaessa, mutta se, että itse pelin toteutuksessa on laiskoteltu, pistää vihaksi.
Ryhmän jäsenet jäävät onnettomasti nurkkiin kiinni, ja jos pelaaja haluaa poppoon pysyvän kasassa, saa vähän väliä olla pelastamassa jotakuta hihastaan ovensuuhun kiinni jäänyttä ressua. Ovijumitukset ovat vielä pientä verrattuna siihen tilanteeseen, jossa koko porukka pitää ohjata soturi kerrallaan hyppien pois muukalaisten varastokuopasta.
Toiseksi peli bugittaa. Se kaatuilee silloin tällöin ja vaikka tästä selviääkin ahkeralla välitallentelemisella, kohottaa uudelleenkäynnistys ja lataaminen verenpainetta. Myöskään itse peliympäristö ei aina toimi: ovet, joihin sopiva avain on takuuvarmasti mukana, pysyvät lukossa ja eräässä kohtaa ei pysty poimimaan tuikitärkeitä suojapukuja. Toivottavasti tekijät intoutuvat vääntämään bugikorjauksen.
Varsinainen itkun aihe on kuitenkin tasosuunnittelu. Niin kauan kun pysytään kevyen tason ongelmissa (paina napia ja ovi aukeaa) ja taktisessa räiskinnässä, on Mortal Coilin pelaaminen hauskaa ja addiktiivista ohjelmointimokista huolimatta. Mutta kun ei. Tasosuunnittelijat ovat päässeet pätemään ja täyttäneet tasot "jännillä" puzzleilla. Ongelmat pitävät sisällään näkymättömiä painikkeita, kymmenen kikan kätkettyjä ovenavausvänkyröitä ja muuta yhtä älytöntä.
Kaikkein karmeimpien ongelmien ratkaisut vaativat ryhmän jakamista ja yhtäaikaista työskentelyä, jolloin pelaajaparka saa pomppia hahmosta toiseen selvitäkseen koitoksesta. Esimerkiksi ryhmänjohtajan tunkeutuessa reaktorin ytimeen säteilyalueelle täytyy muun ryhmän vahtia neljää vipua ja väännellä niitä tismalleen oikeassa järjestyksessä, jotta ovi aukeaisi.
Jos viholliset olisivat vaarallisempia ja pelaaja pakotettaisiin suunnittelemaan taktiikkansa kunnolla ennen toimintaa, peli olisi huomattavasti järkevämpi kuin nyt, kun se viljelee ylenpalttisesti "etsi salainen namiska" -ongelmia. Melkein tulee tippa silmään kun tämäkin peli on menty pilaamaan pelitestauksessa laiskottelemalla.
Mortal Coil on hyvä yritys ja ansaitsee tulla mainituksi, vaan ei ostetuksi. Tekijätiimillä on hyviä ideoita ja ehkä Vic Tokain seuraavassa pelissä on jo ajateltu pelaajaakin.
79
