Soittipa eräs pelitalon PR-ihminen ja tarjosi meille matkaa Atlantin tuolle puolen katsomaan tämän vuoden vallankumouksellisinta peliä. Paikkoja oli kuulemma vain kaksi varattuna koko Pohjoismaille ja minä olin ensimmäinen, jolle hän soitti. Mikäs siinä, sanoin minä.
Siirsin matkan Tuukalle, joka olisi paras tsekkaamaan pelin ja tekemään tekijöitten haastattelun ja mahdollisesti ennakon ennakon. Varsinaista esimulgaisua pelistä ei olisi voinut tehdä, koska haluamme pelata ennakkoa rauhassa, emme katsella peliä tekijöitten olan yli.
Sitten alkoi kaupankäynti. PR-ihminen kyseli, montako sivua Tuukka aikoi tehdä matkasta ja kai hän nyt kuitenkin kannen lupaisi. Tuukka lupasi yhteensä nelisen sivua (Haastattelu pari sivua + previkka. Tämän lisäksi tietysti arvostelu.) ja pyysi puhumaan kannesta minulle. Peeär väitti, että ruotsalaiset olivat luvanneet kymmenen sivua ja neljä ei riitä. Tuukka ei suostunut huutokauppaan.
Esimerkki on arkipäivää pelilehtien toimituksissa, vaikka me harvoin törmäämmekään näin räikeisiin tapauksiin. PR-ihmiset, joiden kanssa työskentelemme enemmän, tietävät, että sivumme eivät ole myynnissä.
PR-ihmiset ovat itse asiassa pahassa välikädessä. Yksinoikeusarvostelussa on ikävää, jos lopputulos on vähän sivuja ja pienet pisteet. Haastattelumatkat ovat kalliita, ja jotta niitä saisi järjestää, pitää niistä olla hyötyä. Hyöty = mahdollisimman paljon sivuja lehdissä. Matka pitää perustella sivujen määrällä etukäteen.
Meidän olisi pitänyt siis antaa noin kymmenen sivua + kansi yhdelle pelille toukokuun lehdestämme ja vastineeksi olisimme saaneet haastattelumatkan. Matka sinänsä ei pahemmin kiinnosta (perillä jää aikaa kaksi päivää - kaksi kuluu matkustamiseen), matkustelemme ihan tarpeeksi, kiitos, mutta peli oli todella kiinnostava.
Emme kuitenkaan suostu myymään toimituksellisia sivujamme. Haluamme itse päättää, mikä peli on kannen arvoinen ja mistä löytyy paras materiaali. Haluamme itse päättää, montako sivua mikäkin peli saa, emme venyttää juttua PR-ihmisten halujen mukaan. Emme vieläkään halua tehdä kymmenen sivun previkoita vain siksi, että saisimme matkustella.
Riippumattomana oleminen on joskus todella vaikeaa. Yksinoikeusprevikoita saisi niin helposti, kun ottaisi vastaan lahjukset ja tekisi niin kuin PR-ihmiset haluavat. Onneksi täällä Pohjolan perukoilla "yksinoikeus" on lähinnä vitsi eikä veristä taistelua lukijoista niin kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa tai Saksassa.
Me emme ole linjastamme tinkineet. Emmekä tingi.
