Sotalaivojen upotusta ja nauriin nostoa - Neuvostokolikkopelien ihmeellinen maailma

Mitä hyvää sai viidentoista kopeekan kolikolla? Ainakin muutaman minuutin loman neuvostotodellisuudesta, rentouttavana kolikkopelimatsina.

Harvalle tulee Neuvostoliitosta mieleen kolikkopelit, rautaesiripun takana pelattiin venäläistä rulettia, gulag-pokeria perunoilla ja Game of Kremliniä. Itse asiassa Neuvostoliitossa oli vireä ja vaikuttava kolikkopelikulttuuri.

Venäläisten kolikkopelien tarina alkaa vuodesta 1971, jolloin Moskovassa järjestettiin kolikkopeliautomaattien näyttely. Koska sellaisia ei Venäjällä ollut, eri puolilta maailmaa, lähinnä Yhdysvalloista ja Japanista, tilattiin näyttelyä varten parisataa peliautomaattia.

Kuten vuosiluvusta arvaa, nämä kolikkopelit olivat videopelejä edeltäneitä mekaanisia pelejä.

Kun ihmiset tulivat näyttelyyn, ensireaktio oli ällistys ja suoranainen shokki: Mitä ovat nämä oudot laitteet? Neuvostokansalaiset olivat laitteista haltioissaan, joten ylemmillä tahoilla päätettiin, että kolikkopelilaitteet voidaan ostaa heti näyttelyn päätyttyä. Näytteilleasettajat suostuivat ja pelilaitteet jäivät Moskovaan.

[caption id="attachment_17359" align="aligncenter" width="1024"] Tälläistä rivistöä katsellessa tuntuu siltä kuin olisi eksynyt 70-luvun scifielokuvan lavasteisiin.[/caption]

Kopeekkaa kopioihin  

Mutta ei parisataa peliautomaattia riitä monikymmenmiljoonaiselle kansalle. Niinpä neuvostoinsinöörit avasivat laitteet ja ottivat selvää, miten ne oli valmistettu. Pari vuotta myöhemmin idän ihmemaassa tuotettiin jo omia peliautomaatteja. Tai ainakin sinnepäin.

“95 prosenttia kaikista venäläisistä kolikkopeleistä oli kopioita länsimaisista peleistä. Ensimmäiset täysin Venäjällä kootut kabinetit tulivat 1973,” kertoo Oksana Kaplunenko Pietarin neuvostokolikkopelien museosta. Pelien nimiä ja aihepiirejä toki vähän venäläistettiin, ja kabinetit tehtiin hieman eri tekniikalla materiaalien saatavuuden mukaan, mutta peli-ideat olivat japanilaisista ja amerikkalaisista peleistä. Vasta myöhemmin kehitettiin omiakin pelejä, joiden hahmot ja aiheet ammennettiin venäläisestä kansanperinteestä.

Neuvostoliitossa kolikkopelejä ei piiloteltu vain hikisiin kolikkopelihalleihin, vaan niitä laitettiin valtava määrä ulos julkisille paikoille esimerkiksi puistoihin, joissa ne seisoivat kesät talvet. Se kuulostaa hullulta, mutta venäläiset kolikkopelit ovat kestävyydeltään ihan omaa luokkaansa.

Neuvostoliitossa ei itketty pelien turmelevaa vaikutusta, niitä pelasivat niin lapset kuin aikuiset. Oksana kertoo, että ideologisella tasolla monista tuntui omituiselta tuhlata rahaa parin minuutin peliin. Toisaalta pelien vaatimat rahasummat olivat todella pieniä, ehkä siksi toimintaa ei nähty länsimaisena hapatuksena.

Lapset tietysti ottivat peliautomaatit vastaan aivan samalla tavalla kuin lapset rautaesiripun toisella puolella. ”Monilla on muistoja siitä, että vanhemmat antoivat ruplan kauppaan menoa varten, mutta koko raha hävisi matkalla kolikkopeleihin,” Oksana naurahtaa.

Pelikabinetit toimivat nyt jo käytöstä poistuneilla 15 kopeekan kolikoilla, joiden tuotantoa lisättiin reilusti juuri peliautomaattien takia. Kaikki kolikkopelimuseon automaatit toimivat yhä alkuperäisillä kolikoilla. ”Ei haittaa, vaikka osa kävijöistä ottaa niitä välillä mukaankin”, Oksana vakuuttaa. Kopeekkasäkkejä on museon varastossa pilvin pimein.

[caption id="attachment_17358" align="aligncenter" width="1024"] Liikennesääntö-opetuspeli Viktorina ei anna paljon aikaa tuumia. Jos ei oikea vastaus tule parissa sekunnissa, niin korville tulee. Oksana kertoi, että monet opettelivat aikoinaan liikennemerkkien paikat taululla ulkoa. Muuten virheettömästä suorituksesta oli turha unelmoida.[/caption]

Kirjaimellisesti pomminkestäviä pelejä

Kolikkopelejä tuotettiin kahdessakymmenessä kahdessa tehtaassa ympäri maata, ja pelihallit keskittyivät pääosin tuotantolaitoksia ympäröiviin kaupunkeihin. Pelikabinetteja varten ei kehitetty omia tehtaita: pelikoneet tulivat samoilta linjastoilta kuin Neuvostoliiton sotakalusto.

Ehkäpä juuri siksi venäläiset kolikkopelit ovat poikkeuksellisen kestäviä. Pelkästään se, että ne olivat joko kokonaan mekaanisia tai vain osittain sähköllä toimivia, lisäsi reippaasti niiden käyttöikää, sillä sähkövikojen määrä oli vähäinen ja laitteita oli yksinkertaista huoltaa.

Ne myös tehtiin kalliista osista. ”Yhden laitteen hinta oli noin 2500–4000 ruplaa, eli se maksoi suunnilleen saman verran kuin Moskvits-auto”, Oksana kertoo ja jatkaa: ”Laitteissa käytettiin kultaa, hopeaa, platinaa ja muita arvokkaita metalleja. Kun kabinetti meni rikki, oli helpompaa vain ottaa laitteesta kalliit osat ja myydä ne pois, kuin lähteä korjaamaan sitä.”

Julkisilla paikalla olevista kabineteista nyhdettiin kaikki arvokas irti viimeistään Neuvostoliiton hajottua. Niinpä museoon ostetut tai lahjoituksina saadut kabinetit ovat yleensä aika vaillinaisia sisäosiltaan.

Onneksi kolikkopeliautomaatteja on vielä hyvin saatavilla. Suunnitelmatalouteen kun kuului, että sotatarviketehtaiden piti valmistaa vuosittain tietty määrä laitteita myös siviilikäyttöön. Koska yhden ison, monenlaista tekniikkaa sisältävän kolikkopelikabinetin valmistaminen oli huomattavasti vaivattomampaa kuin suoltaa ulos esimerkiksi liuta radioita, sotatarviketehtaat tekivät mieluummin kolikkopelejä.

Kolmas syy laitteiden kestävyyteen oli Neuvostoliiton absurdi tuotantopolitiikka. Kun tehtaiden vuosittainen tuotantomäärä määriteltiin kiloissa ja tonneissa eikä kappalemäärissä, ei pitäisi olla vaikea arvata, mitä tapahtui. Sen sijaan että tehtaissa olisi pyritty tekemään mahdollisimman paljon tavaraa, tuotantolinjoilta puskettiin ulos mahdollisimman painavaa tavaraa, että päästiin kiintiöihin. Siksi Neuvostoliitossa tehtiin muun muassa maailman painavimmat kynttilänjalat, ja luultavasti myös painavimmat pelikoneet. Keskimääräinen venäläinen kolikkopeliautomaatti nimittäin painoi lähemmäs kaksisataa kiloa.

Jälkipolvien kannalta tämä on onni. Järkälemäiset peliautomaatit sijoitettiin ulos puistoihin, joissa ne olivat parhaimmillaan vuosikausia! Koska laitteet olivat painavia, niitä oli vaikea varastaa, ja toisaalta järeän tekonsa ansiosta ne kestivät sekä pelaamista että vaikeita sääolosuhteita. Toki niitä myös huollettiin säännöllisesti aina Neuvostoliiton loppuaikoihin asti.

Neuvostokolikkopelien historia päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991. Vuoden 1992 alussa tuotanto lakkautettiin, eikä sitä käynnistetty enää uudestaan.

Merisodasta metsälle

Vaan millaisia nuo mainiot kapistukset oikein ovat? No venäläisen hienoja! Visuaalisesti ne eivät pärjää saman aikakauden länsimaisille peleille, mutta sillä ei ole väliä, sillä ne ovat oikeastaan eri otuksia.

Venäläisistä kolikkopeleistä huokuu tunne. Ehkä se johtuu juuri mekaanisuudesta: ohjaimet ovat jykevän ja miellyttävän tuntuisia. Esimerkiksi erilaisten metsästyspelien kivääri ei ole mikään Space Gunin hetkessä hajoava muovipyssy, vaan kunnollinen, raskastekoinen ase. Shaibu, shaibu -jääkiekkopelissä peltisen pelaajan liikuttelu vaatii riuskoja liikkeitä  ja voimaa, samoin kuin Vozdušnyi boi -ilmataistelun ohjaimet.

Siksi pelit imaisevat hetkessä mukaansa, niiden möhkälemäisyys tuo niihin jotain selittämätöntä konkreettisuuden tuntua. Venäjällä on sukupolvi, joka muistelee kolikkopeliautomaatteja lämmöllä. Niillä on varmasti ollut vaikutusta tuleviin venäläisiin pelintekijöihin, esimerkiksi museossa ollut tankkipeli Tankodrom toi välittömästi mieleen kymmenet ja taas kymmenet venäläiset sotapelit.

Sotapeleistä puheen ollen, stereotyypikko voisi kuvitella, että kaikki neuvostopelit olivat tietysti armeija- ja sotahenkisiä. Stereotyypikko olisi siinä täysin oikeassa: mutta vain vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisiin asti. Silloin murtui sotien ja taistelujen yksinoikeus pelien pääteemana, sillä suuren urheilujuhlan jälkeen pelien kirjo monipuolistui huomattavasti, etenkin urheilupelejä tuli kuin kultamitaleita kisajärjestäjämaalle.

Neuvostoliiton suosituin peli oli laivanupotuspeli Morskoj Boj (Meritaistelu). Sen suosio on helppo ymmärtää: Kun painaa silmänsä metalliseen periskooppiin ja alkaa ampua torpedoja (siis valojuovia) oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle seilaavien metallisten sotalaivojen suuntaan, niin sukellusvenekapteenin rooli löytyy kuin itsestään. Crazy Ivania ei tietystikään voi tehdä.

Simuloitua tuntumaa peliin saa Morskoj Boin digitaalisella versiolla kolikkopelimuseon sivuilta. Pelihistorian harrastajat näkevät heti, että Morskoj Boj on kopio Segan Sea Raider -pelistä vuodelta 1969.

Leppoisampaa merihenkeä voi aistia pelissä Lotsman (Luotsi), jossa raskaan ruorin ja kaasuvivun avulla luotsataan venettä turvallisesti satamaan osumatta matkalla sattuviin esteisiin. Ruorin kanssa puljaaminen tekee yksinkertaisesta hommasta juuri sopivan hankalaa.

Morskoj Boille oli myös lentovastine, yhtä mielikuvituksettomasti nimetty Vozdušnyi boi (Ilmataistelu), jossa lentotikulla räiskytellään menemään metallisia lentokoneita. Vaikka idea on aivan sama kuin laivanupotuksessa, peli ei jostain syystä yllä samanlaiseen tunnelmaan.

Suosittujen pelien joukkoon kuuluvat urheilu-, auto- ja metsästyspelit. Yksi näistä on tv-ruudulta pelattava, ylhäältä kuvattu ja tuskallisen hankala autopeli Magistral, jossa autoa ohjataan melkoisen suurpiirteisesti liikkeisiin reagoivalla ratilla, ihan kuin Moskvitsia silloin nuorena. Magistralia voi pelata niin yksin- kuin kaksinpelinäkin ja siinä on jopa useita pelimuotoja. Magistraliakin voi kokeilla kolikkopelimuseon sivuilla.

Myös Autoralli-M on tv-ruudulla pyörivä kaksinpelattava rallipeli, jota pelataan rateilla ja kaasupedaaleilla. Tiellä ajamisen sijaan ylhäältä kuvatussa pelissä väistellään esteitä, ja koetetaan kulkea mahdollisimman monesta portista ennen vastustajaa. Assetta Corsa ja Forza vapiskoon!

Nostalgiannälkäisen penkkiurheilijan sydäntä lämmittävät erilaiset kovin tutun näköiset urheilupelit. Pöytäjääkiekko ja -jalkapallo tuovat elävästi mieleeni Stigan pöytäpelit niin ohjaukseltaan kuin ulkonäöltään, mutta pöytäkoripallo oli uusi ja viihdyttävä tuttavuus. Löytyypä pelihallista minikeilaratakin.

Metsästyspeleistä hauskin on Zimnjaja ohota, (Talvijahti tai Metsästys talvella), jossa ammuskellaan todella vakuuttavan oloisella kiväärillä lumihangessa hyppiviä jänösiä ja muuta riistaa. Pelistä tulee mieleen vanhan ajan tivolien ja kiertävien sirkusten ampumakojut, ja niiden selvä perillinen se onkin. Eläimet ”liikkuvat” reittejään pitkin siten, että valo syttyy aina hivenen eri paikkaan. Osuminen vaatii jonkin verran harjoittelua, mutta peli rekisteröi osumat mallikelpoisesti.

Pelien tekninen toteutus on aikaansa nähden vaikuttava. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa metsästyspeli Ohota (Jahti), jossa pelaajan silmien edessä näkyy kolmiulotteinen ”maasto”. Mutta se ei olekaan silmien edessä, vaan syvällä kabinetin sisuksissa, josta se heijastetaan näkyviin peilien avulla. Monenlaisia muitakin vastaavia kikkoja käytettiin näin näinä mekaanisina aikoina. Vaikka ei ymmärtäisi tekniikasta mitään, niin museon oppaan päästäessä kurkistamaan pelilaitteiden sisuksiin, laitteita ei voi olla ihastelematta. Näky on suorastaan hypnoottinen.

Entäpä varsinaiset venäläiset pelit? Oksanan mukaan monet niistä perustuvat venäläisiin kansansatuihin tai -perinteeseen. Esimerkiksi voimannäyttöpeli Repka (Nauris) on kaikille venäläisille tuttu satu siitä, kuinka jättikokoinen nauris ei irtoa maasta ei sitten millään. Kolikkopelissä metallista naurista kiskotaan kolhoosissa kehittyneiden hauisten maksimiteholla. Gorodki taas on suosittu, perinteinen kapulanheittourheilu, jonka suomalainen vastine on kyykkä. Sen kolikkopelivastine tuntui hämmentävältä ja hieman tylsältä, mutta Oksana vakuutti, että se on yksi suosituimmista kolikkopeleistä.

Kun kysyin, oliko peleillä aikoinaan käyttöä simulaattoreina esimerkiksi armeijan käytössä, Oksana naurahtaa ja kertoo, että siihen pelit olivat liian yksinkertaisia. Sitten hän myöntää: ”Autopeliä Magistral käytettiin kyllä jonkin verran ajo-opetuksen tukena. Pelissä oli myös yöajomoodi, jolla havainnollistettiin yöllä ajamisen riskejä. Lisäksi oli erityinen opetuskäyttöön tehty liikennesääntöpeli Viktorina, joita asennettiin moniin peruskouluihin.” Viktorina kelpaisi opetuskäyttöön varmasti vielä nykyäänkin.

Neuvostoliittolaiset kolikkopelit ovat länsimaisesta näkökulmasta kuriositeetti, mutta kiinnostava sellainen. Ne ovat olennainen osa idän pelihistoriaa ja sen pelaajien identiteettiä,  ja niiden vaikutus nykyisiin, entisten neuvostomaiden (pelinkehittäjä)sukupolviin on merkittävä.

Toki jokaisen pelihistoriatietämyksellään ylpeilevän peligurun pitää nämä pelit tuntea, onhan kyseessä veljeskansamme peliskene. Viisumin saa hetkessä, ja Allegro-pikajuna tuo pelipyhiinvaeltajan Pietariin alta neljän tunnin.

Älkää epäröikö! Tuulahdus raikasta neuvostoaikaa odottaa.

 

Aleksi Kuutio

 

Muzei Sovjetskih igrovih avtomatov - Museum of Soviet Arcade Games

Ensimmäinen kolikkopelimuseo nousi Moskovaan seitsemän vuotta sitten. Sen perustivat nostalgiannälkäiset kaverukset Aleksandr Stahanov, Maksim Pinigin ja Aleksandr Wugman. Idea syntyi kun kolmikko yritti etsiä käsiinsä toimivaa Morskoj Boi -peliä.

Lopulta he löysivät yhden, mutta eivät saaneet sitä korjausyrityksistä huolimatta toimimaan. Sitten he löysivät toimivan automaatin, raahasivat sen kotiin ja peluuttivat kavereilla. Ihmisten innostus oli niin kovaa, että se herätti ajatuksen kerätä kasaan toimivia pelejä ja perustaa niistä museo. Varmasti olisi muitakin, jotka haluaisivat heidän laillaan palata lapsuutensa pelien pariin.

Aavistus oli oikea, sillä sekä Moskovan että Pietarin museossa on ollut valtava määrä kävijöitä. Etenkin Moskovan pelimuseossa käy venäläisten lisäksi myös valtavasti japanilaisia turisteja. Vuosi sitten museo laajeni Pietariin, ja nyt tarkoitus on laajentua myös muihin Venäjän kaupunkeihin. Myös Kiova oli suunnitelmissa, mutta poliittinen ilmapiiri heitti projektille jäitä hattuun.

Pietarin museo on aivan kaupungin keskustassa. Pelattavia kabinetteja on kolmisenkymmentä, 70-luvun alusta 90-luvun alkuun asti. Kannattaa varautua siihen, että kaikki pelikabineteista eivät toimi. Aina vuorollaan joku hajoaa, eikä niiden huoltaminen ole ihan yksinkertaista, sillä varaosat joudutaan yleensä ottamaan toisista pelikabineteista, yleensä useammasta.

Retki on ehdottomasti vaivan arvoinen, eikä vain niille nostalgikoille jotka muistelevat lapsuutensa indoktrinaatioretkiä Nuorissa kotkissa.

Kolikkopelimuseon perustajilla on suunnitelmissa avata lähivuosina Venäjälle myös neuvostoaikaisten tietokonepelien museo. Se vasta olisikin nannaa!

Kolikkopelimuseon verkkosivut:

www.15kop.ru