Tyttö ja kettu

Mahtuuko yhteen peliin kokonaisen alkuperäiskansan henki?

Globaalissa maailmassa pienten yhteisöjen identiteetti on koetuksella. Perinteiset elintavat ja perimätieto unohtuvat, kun uudet sukupolvet kuulevat kansainvälisen viihdekulttuurin seireenikutsun. Jos ei jatkuvasti roiku netissä tai pelaa jotain edes puhelimella, on virallisesti ulkopuolinen.

...tuumailivat Upper One Gamesin tyypit ja päättivät tehdä tasohyppelyn Alaskaa asuttavien inuiittikansoihin kuuluvien inupiatien kulttuuriperinnöstä. Hyökkäys on paras puolustus?

Söpöys

Never Alone (Kisima Ingitchuna) on peli Limbon ja Brothers: A Tale of Two Sonsin hengessä. Tasoissa hypitään ja kevyitä puzzleja ratkotaan kahden sankarin voimin, mutta tärkeintä on, että tarina rullaa eteenpäin ja meininki ruudulla näyttää hyvältä. Never Alonessa haaste on korvattu tunteisiin menevällä söpöydellä.

Tasohyppelyitä on noin yksi per maapallon asukas. Never Alone erottautuu massasta sillä, että se on tehty tiivissä yhteistyössä inupiatien kanssa, hyödyntäen heidän kulttuurinsa ominaispiirteitä. Jo pelin tarina on mukaelma kansan kaanoniin kuuluvasta Kunuuksaayuka-kertomuksesta, jossa urhea poika lähtee etsimään syytä lakkaamattomalle lumimyrskylle. Pelissä poika on vain vaihdettu Nuna-tyttöön (söpöys +1).

Inupiat-vaikutteita avaa sarja haastattelupätkiä, joita tulee katsottavaksi aina relevantin kohdan yhteydessä. Kun tyttö saa kaverikseen valkoisen ketun (söpöä, söpöä, söpöä), videolla selitetään eläimen merkitystä kansalle. Kun tyttö saa käyttöönsä bolan, eräänlaisen heittoaseen, saa kuulla sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Videot puhaltavat peliin eloa ja taustoittavat sitä kuin hyvät selitysosiot klassikkokirjassa.

Halutessaan dokkariosuudet voi sivuuttaa, mutta käy ikävän selväksi, miten vähän uutta Never Alone kantaa genrensä pitopöytään. Enimmäkseen peli etenee autopilotilla, siinä määrin puzzlehyppelyiden perinteitä (niitäkin!) kunnioitetaan. Se mitä ei matkita klassikoista ovat tarkat kontrollit, sillä hahmot jäävät oudosti kiinni reunoihin ja sekoilevat välillä animaatioissaan. Jos tämä olisi Super Eskimo Boy, antaisin nolla pinnaa. Tunnelmapläjäyksessä epätarkkuus häiritsee, mutta sen kanssa pystyy elämään.

Juuri fiilistely on folkloristisen taustan ohella syy tarttua Never Aloneen. Pienen tytön ja vielä pienemmän ketun seikkailu jää esikuviensa varjoon joka osastolla, mutta sitä on mahdotonta seurata väliinpitämättömänä. Kun kaksi hahmoa taistelee tuiskuja vastaan mittaamattoman valkeuden keskellä, sympatiapisteitä ropisee reilusti.

Perinteikkyys

Never Alone on merkillinen tapaus. Ilman inupiat-yhteyttä sen viehätys karisisi äkkiä. Yksinkertaisessa pelissä kestoakaan ei ole kuin kolmisen tuntia. Ja silti, kerran aloitettuani, minun oli pakko kahlata koko paketti yhdeltä istumalta. Osittain se johtuu Never Alonen sulavuudesta: nyt mentiin ilman stoppeja tai suvantoja! Osittain syy on tällaisten helposti pelattavien, mutta sydämestä nappaavien tunnelmapalojen vähyydessä. Jos tykkää Brothersin kaltaisista vähän rauhallisemmista peleistä, tykkää varmasti tästäkin. Tiedätte keitä olette.

Lisäpinnoja irtoaa siitä, että koko pelin voi (ja kannattaakin) seikkailla läpi co-opina. Tytöllä ja ketulla on hieman poikkeavat taidot, joten he joutuvat jatkuvasti auttamaan toisiaan eteenpäin. Peliä hallitseekin kivan lämmin yhteistyömeininki (jotain millä on haluttu peilata inupiatien arvoja, opin haastisvideoista). Yksin kokemus on erilainen: tekoäly huolehtii toisen hahmon liikuttamisesta, mutta puzzleratkonnassa joutuu hyppimään kaksikon välillä. Ihan toimiva ratkaisu, vaikka ei aitoälyllistä pelikaveria voitakaan.

Puhtaasti pelinä Never Alone on kiva pikku pyrähdys, mutta sitä tuskin muistellaan vuosienkin päästä. Miten se onnistuu tärkeimmässään, eli inupiatien kansanperinteiden välittämisessä? Kyyninen kakkiainen sisälläni elämöi, että genren valinnassa on käytetty sitä samaa luovuutta millä lisenssipelit aikoinaan loivat huonon maineensa.

Ei aihe kuin aihe käänny peliksi sillä, että siinä on hassuja hahmoja hyppimässä rotkojen yli. Herätys hoi, uskollisuus lähdemateriaalille on myös pelimekaaninen kysymys!

Toisaalta peli ja videomatsku yhdessä valistivat minua ja saivat kiinnostumaan aiheesta, josta en etukäteen tiennyt mitään. Siinä siis Never Alone kuittaa tehtävänsä suoritetuksi. Voisi näitä tulla lisääkin, kunhan niiden uusien pelikonseptien kanssa vähän tsempataan...

Ettei tartte sitten joskus ihmetellä, miten Kalevalasta tehtiin putkiräiskintä tai Angry Birds -muunnelma. *

 

Never Alone (Kisima Ingitchuna)

Arvosteltu PC

Saatavilla PS4, Xbox One

Upper One Games / E-Line Media

Versio: 1.1

Testattu: Athlon II X2 255 4,1 GHz, 4 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8

Moninpeli: 2 samalla koneella

Muuta: Myynti mm. Steam ja Humble Store, hinta noin 15 euroa.

 

*Tai jotain pahempaa… Toivottavasti et lukenut viime lehteä! -toim.huom

 

 

Alaskan kansankulttuurista ammentava hyppely ei tarjoa innovaatiota, mutta sentään tietoa ja fiilistelyä. Parhaimmillaan kaverin kanssa!