Aikamme henkeen sopivasti Niohin samuraitarina on ehtaa vaihtoehtohistoriaa.
Niohin synnytys oli lievästi tuskainen. Projekti käynnistyi jo vuonna 2004 mediateoksena, haki muotoaan vuositolkulla ja päätyi Ninja Gaidenista tutun Team Ninjan hoidettavaksi vuonna 2012. Työ ei mennyt hukkaan, sillä mehukas toimintaroolipeli on jo nyt aika varma vuoden peli -tärppi.
Pelin tapahtumat ovat kiehtovasti kiinni historiassa. Päähenkilö William Adams perustuu todelliseen irlantilaiseen merimieheen, joka matkusti 1500-luvun lopulla Japaniin ja auttoi Tokugawa Ieyasua nousemaan shoguniksi. Vaikutusvaltaisesta miehestä tuli maailman ensimmäinen länkkärisamurai. Niohin tarina seuraa samankaltaista kaarta, mutta tietyin taiteellisin vapauksin.
Peli-Viljami esimerkiksi lähtee nousevan auringon maahan pelastamaan suojelushenkeään, joka on joutunut häijyn alkemisti Kelleyn kynsiin. Sodassa rämpivä Japani pursuaa amrita-taikakiveä, jota Kelley tarvitsee konnuuksiinsa. Väkivalta tuottaa amritan ohella ilkeitä yokai-demoneja, ja niistä tulee haastajia keskenään rähiseville sotajoukoille. William sotkeutuu kuvioon tietysti korviaan myöten.
Alun jälkeen juoni lähinnä poukkoilee sekavasti, mutta tositapahtumista ja myyttisistä aineksista syntyy mainio, eksoottinen keitos. Vanhan Japanin kylät, temppelit ja vuoret huokuvat tunnelmaa, ja ne ovat peleissä muutenkin harvinaisempaa kuvastoa. Ajankuvaa vahvistetaan runsailla taustoittavilla teksteillä sekä sillä yksinkertaisella tempulla, että japanilaiset hahmot todella puhuvat japania engrishin sijaan.
Tummien sielujen tulkki
Toimintapelinä Niohia on helppo sanoa Dark Souls -klooniksi, koska se ei edes yritä väittää vastaan. Williamin liikkeitä säännellään stamina- ei kun Ki-mittarilla, tallentaminen ja estus- ei kun eliksiiripullojen täyttö hoidetaan nuotioilla ei kun alttareilla, joilla lepääminen herättää myös kaikki alueen viholliset henkiin.
Avoimen maailman sijaan kentät valitaan karttaruudulta, mutta tyyliltään ne ovat tuttuputusti polveilevia putkia, jotka luuppaavat oikoreittien kautta aiemmin nähtyihin osiin. Ympäristöt ovat komeita ja soveltuvat tappeluun hienosti, mutta häviävät esikuvilleen yllätysten määrässä. Pasleja edustavat lukitut ovet, sivupolkujen päässä odottaa yleensä isoja örkkejä ja bonuksia antavia kodama-maahisia.
Vaikeustaso on ankara, mutta rehti. Jos Viltsu kuolee, taskussa olleet kokemuspisteet jäävät lojumaan hautapaikalle. Mikäli pottia ei onnistu hakemaan ennen seuraavaa hengenlähtöä, se katoaa limboon, Soulseista tuttua sekin. Toisaalta ideat kannattaa varastaa parhaalta, etenkin kun mukaan osaa heittää myös omia juttuja.
Niohin taistelu on SoulsBorneja aggressiivisempaa. Sen parhaita oivalluksia ovat staminan monipuolistaminen ja taisteluasennot. Ki-energia rajoittaa tällä kertaa sekä pelaajan että vihulaisten toimia. Ki-palkista voi hakata paloja pois, mittarin tyhjenemisestä palkitaan kriittisellä vahingolla ja nopealla kuolemalla. Molemmat osapuolet noudattavat suunnilleen samoja sääntöjä.
Asentoja puolestaan on kolme: hidas ja tehokas yläasento, ketterä ala-asento ja tasapainoinen keskiasento. Tyylejä täytyy vaihdella aktiivisesti, sillä ne vaikuttavat aivan kaikkeen, lyöntien kantamasta väistöpyrähdyksen turvallisuuteen. Esimerkiksi keihään matala asento on joukkotappeluissa verraton, mutta ahtaissa paikoissa sen leveät pyyhkäisyt kolisevat pitkin seiniä. Keskiasennon pistoista on käytävissä enemmän iloa.
Loppusilauksena Ki ja asennot on sidottu toisiinsa Ki-pulssilla. Jokaisen lyöntisarjan lopuksi voi napauttaa R1:tä, jolloin osa kuluneesta Kistä palautuu saman tien. Lisäksi pulssi rikkoo yokaiden vaaralliset, staminaa syövät taikakehät. R1:n takana on myös asentojen vaihto, joten pulssit pitävät Williamin iskussa ja tarjoavat samalla tilaisuuden tyylin vaihtamiseen. Niohin taitopaletti on verrattain monimutkainen, mutta sen omaksumiseen ja hyödyntämiseen ohjataan monelta kulmalta.
Erinomainen taistelusysteemi kärsii hieman pieneksi jäävästä perusmosurien valikoimasta. William taistelee jatkuvasti samoja rosvoja, luurankoja ja jättejä vastaan. Kierrätysongelma pahenee entisestään sivutehtävissä, joissa tampataan vanhoja alueita surutta uudestaan. Vaikka useimpiin kohtaamisiin on keksitty asioita mutkistavia jippoja, valtaosa vastustajien keinoista on nähty nopeasti. Poikkeuksena tästä ovat onnistuneet pomotaistelut. Niitäkin tahkotaan uusiksi, mutta matsien enemmistö nostaa rimaa jatkuvasti ja palkitsee samassa tahdissa.
Ison D:n armoilla
Mätke kuorrutetaan roolipelielementeillä. Hahmonkehityksen perustana ovat toisistaan mukavasti poikkeavat aseluokat: katanat, tuplamiekat, keihäät, kirveet sekä paikallisena erikoisuutena ketjun päässä viuhuvat kusarigama-viikatteet. Näiden päälle on kaukoaseita kolmea (jouset, kiväärit ja kanuunat) ja taikuutta kahta (hyökkäävä ninjutsu ja buffeihin keskittyvä onmyo) sorttia, joten valinnanvarassa löytyy.
Tapetuista vihollisista saatavilla kokemuspisteillä kehitetään Williamin ruumiillisia ominaisuuksia, kuten hipareita ja varusteiden painorajaa. Pistejakauma vaikuttaa eri aseluokkien vahinkoon, joten pongot kannattaa sijoittaa lempilelujensa mukaan. Lisäksi aseet ja muut työkalut kartuttavat käytön myötä samurai-, ninja- ja onmyo-pisteitä, joilla voi ostaa erikoisliikkeitä useista eri kykypuista.
Kun tältä pohjalta keksii, miten tappeluita haluaa lähestyä, tarvitsee enää löytää sopivat varusteet. Siinä astuu mukaan toinen Niohin suurista vaikutteista: Diablo sukulaisineen (Eih!_nn). Tavaroita ei nimittäin jaeta hillitysti, vaan inventaario täyttyy hetkessä tappovehkeistä, suojuksista ja taikakaluista. Tavaroiden kaikki ominaisuudet heitetään nopalla, joten kamppeiden selaamiseen ja kokeiluun saa varata aikaa.
Olin uupua kamarumbaan jo kakkostehtävän aikana, mutta sitten päässäni naksahti ja varusteiden loputon vertailu alkoi kiinnostaa. Lisävahinkoa mataliin hyökkäyksiin? Hyvä juttu. 4,5 prosentin mahdollisuus saada käytetty onmyo-talismaani heti takaisin? Kelpaa, sillä bonukset lasketaan yhteen. Korkean tason sähkökatana, jossa on Skill-skaalaus Heartin sijaan? Tirautin pari onnen kyyneltä.
Hauskanpito jatkuu sepän pajassa, jossa tavaroita voi kaupitella, valmistaa ja muokata. Varusteiden optimointi antaa niin tuntuvaa etua, että se vie helposti mennessään. Tämä siitä huolimatta, että todennäköisesti vihollisilta irtoaa parempaa sälää jo seuraavassa juonitehtävässä.
Pidin aseiden kanssa puljaamisesta lopulta paljon enemmän kuin odotin. En närkästyisi, jos Nioh panostaisi määrän sijasta laatuun, mutta uusien vehkeiden käpälöinnistä on saatu hauskaa ja siihen kannustetaan eri tavoin.
Viiltävän hyvä
Nioh on teknisesti kuin ninja: vikkelä ja varma. Ohjaus on viimeisen päälle tarkka ja kamera selviää joukkorähinöistäkin kunnialla. Visuaalisiin apuihin voi vaikuttaa itse, sillä peli antaa valita korkeamman resoluution ja nopeamman ruudunpäivityksen väliltä. Oma pleikkarini on perinteistä Amateur-mallia, jolla peli pyöri moitteetta ja tökki vauhdikkaammassa Action-tilassa vain harvakseltaan.
Demoneita voi piestä myös verkossa, jolloin tehtäviä pääsee suorittamaan kaverin tai satunnaisjampan kanssa. Tiettyyn pelaajaan yhdistäminen on helpompaa kuin Soulseissa, mutta nettipeli edellyttää nihkeästi, että vähintään toinen parivaljakosta on läpäissyt kentän jo etukäteen. Tekijät perustelivat valintaa sillä, että rajoittamaton co-op helpottaisi peliä liikaa, mutta netistä löytää seurakseen ylilevelöityjä tappokoneita tässäkin järjestelmässä.
Pelaaja vastaan pelaaja -matsit on korvattu kuolleiden pelaajien tekoälyhaamuilla, joita voi haastaa hautapaikoilta vapaasti. Revenanttien avulla on helppo farmata tasokkaita tavaroita, sillä ne kantavat ja pudottavat isäntiensä varusteita. Kummitukset ovat kuitenkin niin helppoja höynäytettäviä, ettei niistä ole ihmispelaajien korvikkeiksi.
Vaikka Niohilla on ristinään pieniä ja vähän isompia puutteita, on se Team Ninjalta kunniakas paluu ruotuun. Kiinnostava teema ja nautinnollinen taistelu kantavat pelin kevyesti karikkojen yli. Jos Nioh 2 joskus korjaa ykkösen ongelmat, siitä tulee heittämällä yksi kaikkien aikojen toimintapeleistä. Tämäkin yritys pääsee jo lähelle.
Ja ajatelkaas, näin vaan selvittiin kokonaisen samuraiaiheisen jutun loppuun ilman halpoja Matti Nykänen -viittauksia! Hai, hai, hai!
90
