Joskus kauan sitten kun isoisämme olivat vielä pieniä poikia julkaisi Anco suurta mainetta ja suosiota saavuttaneen Amigan manageripelin nimeltä Player Manager. Juuri kun koko peli oli muuttumassa pelkäksi vanhojen ukkojen höpinöissä esiintyväksi salaperäiseksi legendaksi julkaisi Anco kauan kaivatun ja odotetun jatko-osan.
Ja eikös peli heti ampaissutkin suoraan brittien myyntilistojen kärkeen. Onko legenda viimeinkin saanut arvoisensa jatkajan?
Kunnian kenttä
Alkuperäisen Player Managerin erotti muista manageripeleistä se, että siihen sisältyi managerioptioiden lisäksi myös tavallinen pallonpotkintaosuus, jossa pelaajavalmentaja pääsi itse johtamaan joukkueensa voittoon. Otteluosuus oli näppärä ja toimiva, olihan sen takana itse Kick Offien/Goalin isä Dino Dini.
Dinin loikattua pari vuotta sitten Virginille on Anco joutunut turvautumaan tuoreempiin voimiin. Player Manager 2:n toteutuksesta vastasi Steve Screech.
Ennakkoon juuri itse otteluosuus kiinnosti eniten. Päästyäni joystickinkahvaan jouduin kuitenkin pettymyksekseni toteamaan, että Dino Dinin lähdön jälkeen Anco on menettänyt täysin otteensa jalkapalloiluun. Siinä, missä ykkösosassa pelaajat liikkuivat jouhevasti sinne minne pitikin, ja pelaaja todella tunsi ohjailevansa pelitapahtumia, on kakkosen palloilu lähinnä hermostunutta ähinää ja puhinaa pelaajan yrittäessä epätoivoisesti saada pallo oikeaan paikkaan.
Pelin tempo on selvästi hitaampi kuin ykkösessä, mikä ei olisi lainkaan huono asia, jos siitä otettaisiin hyöty irti pelin taktisempaan puoleen keskittymällä, mutta ohjauksen vuoksi taktiikoita ei juuri ehdi miettiä. Ohjaustuntuma on onnettoman surkea _ ukot saa juuri ja juuri mönkimään kutakuinkin oikeaan suuntaan, mutta mistään kanuunalaukauksista vastustajan verkon perille ei ole toivoakaan: pelaajilta tuntuu lähtevän parhaimmillaan lähinnä kahden sentin päähän kantavia liruja. Maalinteko onkin yleensä sitä, että pallo tuodaan vastustajan maaliviivan eteen ja tökätään sisälle, kunhan maalivahti on ensin saatu taiottua johonkin.
Muutenkin ottelutoteutus on huolimaton: palloa voi välistä kuljetella sivurajan tuolla puolen ilman vihellystä, rangaistuspotkuista ei olla kuultukaan, vaan maalin edestäkin annetaan suora vapaapotku, ja kerran peli jumittui kesken kaiken: pelikello jatkoi kulkuaan, mutta toiminta hyytyi. Ääniefektit ovat lähinnä kuusnelostasoa, yleisön mylvintä kuulostaa kosken kohinalta.
Toimistorottana
Ottelutoteutus on siis punaisen kortin arvoinen, mutta sen voisi painaa pitkälti villaisella, jos varsinainen manageripuoli toimii kunnolla _ sehän on pelin varsinainen pääasia. Tälläkään alueella Screechiä ja kumppaneita ei kuitenkaan voi liiasta luovuudesta syyttää, sillä koko pelin runko on kopioitu suoraan Premier Managereista.
Pelaajien koulutusta voi kontrolloida valitsemalla mitä taitoa kehitetään, ja lisäksi määrätä kuinka paljon mitäkin taktiikkaa harjoitellaan. Taktiikoita voi suunnitella itsekin taktiikkaeditorilla, jossa pelaajille määritellään viivoilla liikeratoja.
Asianmukaiset siirtomarkkinat ja pelaajien vuokrausmahdollisuudet ovat tietenkin mukana. Joitain hyviä yksityiskohtia peliin on keksitty, muun muassa ulkomaalaisrajoitus, eli kansainvälisissä turnauksissa saa käyttää korkeintaan neljää ulkomaalaispelaajaa.
Manageriosuudessa ei mikään ota erityisesti kupoliin (paitsi ehkä hienoinen sekavuus toimintojen ja tiedon määrän vuoksi), mutta myöskään mitään erityisen mielenkiintoista siitä ei löydy _ käytänöllisesti katsoen kaikki on nähty jo useampaan otteeseen aikaisemmin. Miinusta rapsahtaa myös siitä, ettei valmennettavaa joukkuetta saa valita itse, vaan peli määrää kullekin 1_4 pelaajasta joukkueen heti alussa.
Aistien valtakunta
Player Manager 2:n teknisessä toteutuksessa ei ole liiemmin hurraamista. Grafiikka on menuina toimivissa joukkueen toimitalon huoneessa asiansa ajavaa, mutta otteluosuudessa kovin karkeaa. Äänipuoli on enimmäkseen piirisarjatasoa, ottelun äänitehosteet ovat karmeat, eikä menuissa soivaa taustamusiikkiakaan kauaa jaksa kuunnella. Musiikin saa teoriassa kytkettyä pois päältä M-näppäimellä, mutta käytännössä se sammuttaa sen vain hetkeksi _ uuteen menuun siirryttäessä musiikki alkaa uudelleen. Eri huoneilla on myös omat efektinsä: valmentajan huoneessa kuuluu pelaajien mölinää ja pressihuoneessa puhelimen pirinää ja paperien rapinaa.
Efektit ovat sinänsä aidon kuuloisia, mutta muuttuvat häiritseviksi, jos menuissa viipyy pidempään. Itse siirryin hyvin pian täydelliseen hiljaisuuteen.
Pelissä on mukana myös jalkapallokommentaattori Alan Hansen, joka kertoo ennakkoarvionsa ottelusta ennen sen alkua. Tässäkin on kuitenkin tyritty perusteellisesti _ videopätkä ladataan muistiin pienissä osissa, minkä vuoksi puhe ja filmi ovat erittäin katkonaisia, ja realismi on kaukana.
Yxi Waihtopenkin Paras Tawara
Edellämainitun perusteella kuulostaa varmasti siltä, että Player Manager 2 pitäisi käyttää nuotion sytykkeeksi ja tuhkat sirotella kahdeksaan ilmansuuntaan. Aivan totaalinen pohjanoteeraus PM2 ei kuitenkaan ole: jos palloiluosuudet jättää kokonaan väliin pelaamalla ottelut pikavauhdilla ja kytkee äänet pois, voi peliä pelata ilman suurempia pahoinvointikohtauksia. Kuitenkaan en voinut mitään sille, että pelaaminen muuttui nopeasti haukotuttavaksi, pelissä ei kerta kaikkiaan ollut mitään sellaista, joka olisi saanut innostumaan pidemmäksi aikaa.
Anco ryhtyi apinoimaan Premier Managereita liiankin orjallisesti, eli pelillisen toteutuksen lisäksi matkittiin myös kehno ottelutoteutus. Ideoiden puuttuminen manageriosuuksista tekee pelistä täydellisen tusinatuotteen, ja pelin ainoana erikoisuutena toiminut pelattava otteluosuus osoittautui pelkäksi huonoksi vitsiksi. Tätäkö me odotimme monta pitkää vuotta?
70
