Tuhannen järinän tärinän tärsky, toteaisi kapteeni Haddock idin uutukaisen järisyttävästä grafiikasta. Quake on armotonta liukuhihnalahtausta ihan oikeasti kolmiulotteisessa ympäristössä ja jatkaa sangen suorasukaisesti Doomin jalanjäljissä. Etten sanoisi suoraan siitä maihinnousubootsin painaumasta, minkä Doomin avaruusmerijalkaväkimosuri helvetin esikartanoon jätti ihmisten ilmoille hypätessään.
Pitkällisen odottelun ja tuhansien huhumyllyjen jurnutettua täysillä ympäri pelimaailmaa, Quake osoittautuu heti kättelyssä melko yllättäväksi tekeleeksi monella tavalla. Ensimmäinen yllätys, se ikävä, kolahtaa tauluun kun tajuaa, ettei Quaken pelirakenteessa ole tippaakaan yllätyksellisyyttä. Villit visiot mahtavaa taikamoukaria fantasiamaailmassa heiluttavasta barbaarista ovat saaneet väistyä tuikidoomimaisen perusidean tieltä, mutta sehän oli odotettavissa deathmatch-demon perusteella.
Pelaaja on, katos vaan, jonkinmoinen tulevaisuuden merijalkaväen eliittisoturi. Tiedemiehet ovat työntäneet eräässä tutkimuskompleksissa nenänsä asioihin, joita ihmisen ei tulisi tietää. Kauheita ökömönkiäisiä tunkee ulottuvuuksien välille avatusta aika-avaruusportista. Asiaa tutkimaan lähetetty iskujoukko-osasto kuutioidaan kilon paloiksi, ja manalan demoneita vastaan jäljelle jää vain pelaaja hernepyssyhaulikkonsa kera. Ei muuta kun liikkuvat taakse ja portista sutena sisään.
Toisessa ulottuvuudessa pelaajaa odottaa H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologian riveistä värvätty joukko niljakkaita otuksia. Näitä iljetyksiä poistetaan päiviltä poimimalla sokkeloisille käytäville lojumaan jääneitä tuliaseita ja varusteita, jotka ovat toinen toistaan samanlaisempia kuin Doomista tuttu arsenaali. On haulikkoa, konekivääriä, raketinheitintä, lääkintäpakkauksia, panssareita...
Moottorisahan virkaa toimittaa kirves ja ainoastaan kranaattikivääri eroaa hiukan edukseen uutuutena. Sillä kun voi nakella ympäriinsä pomppivia kranuja, jotka mossahtavat joko parin sekunnin viiveellä tai kosketuksesta suoraan monsterin tauluun. Mitään niin hauskoja ansoitusvirityksiä deathmatchia ajatellen kuin vaikkapa Duken pipebombit ei ikävä kyllä ole.
Lyijyä kengänpohjissa?
Kolikon toiselta puolelta löytyy Quaken uskomattoman vaikuttava grafiikka. Keskiaikaisiin linnanholveihin on loihdittu kunnon kolmiulotteisuudella ja synkeillä valaistusefekteillä varsin onnistunutta goottilaista kauhutunnelmaa. Vallihaudoissa ja limalammikoissa sukellellessa vapaa kolmiulotteinen killuminen voi tehdä pahaa häikkää hätääntyneelle suuntavaistolle.
Jotain ympäristön todentuntuisuuden onnistumisesta kertoo sekin, ettei kartoitussysteemin puutekaan käy häiritsemään. Erityisen hauskoja ovat myös ansat, joissa on paikoin hyödynnetty pelin kolmiulotteisuutta kierolla tavalla. Ansoja on kovin vähän, mutta saapa nähdä mitä kaupallisen version lisätasot tuovat tullessaan.
Toisaalta mukaan on päässyt sellaisia aivan alkeellisia mokia kuin puolisen metriä korkeat esteet, joiden yli ei muka voi hypätä saati kiivetä. Kyllä tekee mieli hakata päätä vankityrmien virtuaaliseiniin, kun raavaalle soturille tulee tenkkapoo polvenkorkuisen kynnyksen kohdalla. Kyyristyminen ei myöskään käy päinsä.
Zombi sanoo poks
Perinteiset spriteillä toteutetut paikasta toiseen nytkyttelevät ja lähelle tultaessa pikselimössöksi muuttuvat monsterit ovat saaneet väistyä kuvapinnoitettujen polygonien tieltä. Sulavaliikkeiset hirmut ovat sangen todentuntuisia _ sikäli kun moottorisahaa villisti heiluttavaa ja kranaatteja nakkelevaa ogren körilästä nyt voi todelliseksi kutsua. Jonkin verran mielikuvitusta on vihulaisiinkin jaksettu uhrata. Erityisen viehättäviä ovat örveltävät zombit, jotka nousevat haulikonlaakistakin yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes päättävät viimein päivänsä palasina kranaattitulesta. Melkein odotin, että vielä irtokädet olisivat ryömineet kurkkuun kiinni, mutta ei sentään.
Quaken tasot ovat myös kaikessa arkkitehtoonisessa komeudessaan yllättävän lyhyitä ja koko pelin huitaisee huomattavasti nopeammin läpi kuin muut vastaavat 3D-räiskinnät. Äänimaailmakaan ei vakuuta, eikä koko hommassa tunnu olevan läheskään yhtä kiivasta tahtilajia kuin Doomissa. Siinä missä Doomissa haulikko sanooo PUMMM ja monsteri AIEEERGH, Quakessa tussari panee pof ja zombi splurts. Veri ja irtojäsenetkään eivät lennä ihan odotettuun tahtiin, ja Quakea tuntuukin vaivaavan hienoinen vaisuus ja turha poliittinen korrektisuus.
Musiikkia ei shareware-versiossa ole lainkaan, mutta sen sijaan kukin voi tunkea CD-asemaan omia lahtaussinfoniasuosikkejaan. Metallican The One tuntui sopivan mukavasti Quaken hieman hillitymmän synkeään tunnelmaan, enkä kaihtaisi Enter Sandmaniakaan.
Tekniseltä puoleltaan pelin toimimaan saaminen saattaa vaatia pientä virittelyä. Grafiikkatiloja on aina 1280 x 1024:ään asti, mutta toimiakseen VESA-näyttötilat tarvitsevat useimpien näyttökorttien kohdalla UNIVBE-ohjelman, jonka käyttäminen kannattaa ehdottomasti, sillä suorituskyky VESA-näyttötiloissa on aivan omaa luokkaansa. Win95-testi meni läpi pyörimisnopeuden kärsimättä ja ilman minkäänlaista nikottelua.
Murhaavaa moninpeliä
idin omien mainintojen mukaan Quake on suunniteltu ensisijaisesti verkossa toimivaksi moninpeliksi, ja tämä pelastaakin yksinpelinä melko onton olon jättävän rämistelyn. Cthulhu-mytologiasta olisi löytynyt vaikka mitä ideanpuolta ammennettavaksi jonkinlaista juonta tai vähitellen valkenevaa mysteeriä varten, semminkin kun Sandy Petersen, yksi Quaken pääsuunnittelijoista, tunnetaan Cthulhu-pelien pääguruna.
Moninpeli on teknisesti ajateltu paljon viisaammin kuin suurin osa muista genren peleistä. Quake on yksi harvoista suoraan TCP/IP-protokollaa tukevista verkkopeleistä, eli se toimii mainiosti Internetissä, joka on jo nyt väärällään vain Quakea pyörittäviä servereitä. Tavallinen 486 jaksaa pyörittää kuudentoista pelaajan moninpeliä, kunhan kone on omistettu vain serverin pyörittämiseen eikä siltä pelata.
Quakelle omistetussa serverissä on se hyvä puoli, ettei huonolla yhteydellä tai hitaalla koneella osallistuva pelaaja hidasta tai häiritse muuta kuin omaa pelaamistaan.
Perinteisempi tapakin löytyy, jolloin yhden pelaajan kone toimii serverinä. Tällöin pelaajia ei käytännössä voi olla neljää enempää ja serveriä pyörittävä pelaaja on selvässä etulyöntiasemassa, koska hänellä on nopein yhteys ja muiden nopeus riippuu siitä millainen nuhapumppu serveripelaajalla on.
Vaikkei ennalta mainostettu vapaasti tasoilta toiselle hyppiminen ainakaan vielä toimi, on Quake selvästi railakkaampi kokemus moninpelinä kuin edeltäjänsä ja sen kopiot. Yhteen peliin mahtuu vaikka kuusitoista ukkoa hortoilemaan samanaikaisesti, ja leikkiin voi helposti liittyä myös sen aikana.
Vaikuttaakin siltä, että koko Quake on tehty ainoastaan jumalattoman hienoiksi kehyksiksi ihmispelaajien väliseen reippaaseen raakuuteen. Voi sitä riemua kun pulahtaa ylös vallihaudasta suoraan pöllämystyneen pelikaverin eteen kranaatin sokka julmasti virnistävissä hampaissa. Lähes painovoimattomalla salatasolla heput hyppivät kuolettavaa balettia valtavissa loikissa ja irtopäät leijuvat alas hehkuvaan laavaan kuin syksyn lehdet onnettoman vastustajan ilmalennon katketessa hyvin tähdättyyn rakettiin. Splurts.
85
