Sierran ehdottomasti paras pelisarja on vihdoin saanut odotettua jatkoa nelososan merkeissä. Hiiriohjauksen latistaman kolmososan jälkeen toiveet ovat luonnollisesti korkealla, sillä Quest for Gloryjen seikkailun ja roolipelityylisen hahmonkehityksen yhdistävä konsepti on todella toimiva oikein käytettynä.
Kylä vuorten juurella
Pelastettuaan ystäviensä kotimaan Tarnan sitä uhkaavalta sodalta ja demonilordin valloitukselta sankarimme tulevaisuus näytti kullatulta. Lopputaistelun pölyn vielä laskeutuessa sankari kuitenkin joutuu oudon taian ympäröimäksi ja teleporttautuu ystäviensä keskeltä synkkään ja luurankojen täyttämään luolaan. Selviydyttyään ulos loukosta hän tapaa oudon naisen, jolta hän saa kuulla olevansa Mordaviassa. Tähän etäisesti Transylvaniaa muistuttavaan maahan tutustuttuaan sankari tapaa vanhoja tuttuja ja saa kuulla kaikkea elämää uhkaavasta synkästä oliosta, Dark Onesta.
Koska seikkailijoista on Mordaviassa melkoinen pula, joutuu sankarimme tietysti pelastamaan maan sitä uhkaavalta tuholta ja hävitykseltä. Siinä sivussa hän tapaa vanhan vihollisensa ja joutuu selvittelemään välinsä tämän kanssa lopullisesti.
Vanhoja tuttuja
Glory 4:n maailma tuntuu heti oudon tutulta. Mordavian idyllinen ja vampyyreja pelkäävä maa on kuin suoraa lainausta Ravenloft-kirjasta Knight of the Black Rose, jonka pääosaa tosin näyttelee läpeensä paha kuollut ritari. Onneksi juonen lainailu loppuu tähän, sillä Mordavian asukit ovat omaperäisiä ja kiinnostavia, ja juonikin on hyvin kirjoitettu.
Sarjan vanhoille ystäville on pelissä tiedossa runsaasti deja vu -fiiliksiä, sillä seikkailu vilisee vanhoja tuttavuuksia ja nimiä sankarin aikaisemmista seikkailuista. Vahvimpana inspiraationa tuntuu olleen sarjan ykkösosa, jonka tiimoilta pelaaja törmää Mordaviaan eksyneeseen Baba Yagaan. Vatsallaan ajattelevan örkittären lisäksi nähdään muun muassa tuttu pääkallo, ja taikuri Erana tuntuu olevan vahva vaikuttaja koko Mordavian kohtalon määrittämisessä. Kaiken takana vaikuttaa Shapeirin aavikoilta tuttu Ad Avis. Ilmiselvästi kerran kuoleminen ei pahalle taikurille riittänyt.
Seikkailuympäristönä Mordavia noudattelee tuttuja linjoja: asutuskeskusta ympäröi villi ja kesyttämätön erämaa vaarallisine petoineen. Sieltä täältä metsän kätköistä löytyy jotain kiinnostavampaakin, kuten mustalaisleiri tai vanha linna. Vaikka seikkailu Mordaviassa ei koskaan olekaan tylsää, kaipaisi ympäristö silti pientä piristysruisketta. Itse kylä on hieman liian pieni ja nopeasti koluttu, ja linnassa on taasen liikaa tyhjiä ja tylsiä huoneita. Pelialue on kuitenkin kiitettävän kompakti ja kiinnostava, eikä turhaa harhailua alkukartoituksen jälkeen enää tule.
Metsän siimeksessä
Mordavian valloituksen kontrollipuoli pelaa vanhalla, jo kolmannessa osassa hyväksi havaitulla systeemillä, jossa normaalien toimintaikonien lisäksi on omat valikkonsa hahmojen erikoistaidoille ja loitsuille. Pieniä ja odotettuja parannuksia on kuitenkin tehty, joista merkittävin on toimintoja monipuolistava valikkosysteemi. Esimerkiksi ovea avattaessa tulee esille luettelo mahdollisista toiminnoista, kuten oven rikkominen tai lukon tiirikoiminen. Jälleen on mahdollista tehdä varasmerkki, vaikkei varas olekaan, tai levitoida portin yli taikaa osaavalla taistelijahahmolla. Tämä todella kaivattu parannus tuo peliin takaisin sitä alkuperäistä valinnan viehätystä, joka kolmannessa osassa tyystin loisti poissaolollaan.
Kuvallisessa annissaan Quest for Glory 4 edustaa normaalia Sierraa, jossa käsinpiirretty taide on kaunista, mutta animointi jättää toivomisen varaa. Vaikka muissa Sierroissa onkin viime aikoina siirrytty pois kokoruutuesityksestä, sujuu Mordavia tutkiminen yhä (onneksi) koko ruudun voimalla, ainoastaan pieni viipale yläreunaa on uhrattu hahmon kuntoa kuvaaville mittareille. Pienenä mokana hahmojen lähikuvat kaipaisivat graafista parantelua, sillä osa niistä on suorastaan amatöörimäisen oloisia pelin muuhun taiteeseen verrattuna.
Maailman pelastuksen äänipuoli on hoidettu kiitettävän mallikkaasti. Suurinta osaa pelistä vauhdittaa kuunneltava taustamusa, joukossa vanhoja tuttuja teemoja, mutta poikkeuksia löytyy niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Muutamat kappaleista ovat todella loistavia, kun osa vastaavasti on todella kamalaa äänen väärinkäyttöä. Tehosteitakin seikkailussa on riittävästi, jäin kaipaamaan ainoastaan vaihtelevampia loitsuefektejä, sillä nyt kaikki taiat kuulostavat lähes samanlaisilta.
Terästä tai taikaa
Aina välillä sankari törmää vihamielisiin metsän olioihin, jotka eivät usko diplomaattista puhetta. Kuten aiemmatkin Quest for Gloryt, peli siirtyy erilliseen taistelumoodiin verenhierännän alkaessa. Perinteisesti koko systeemi on aina pantu osa osalta uusiksi ja niin nytkin. Käytössä on koko ruutu, jossa sankari ilmestyy vasemmalle ja vihollinen oikealle. Taistelun vaikeustasoa saa säädettyä haluamakseen, ja koko komeutta voi ohjastella joko hiirellä tai näppiksellä.
Hiirellä ohjailu sopiikin parhaiten miekkamiehille, jotka saavat aikaan tahtomansa liikkeen oikeaa ruudun kohtaa klikkaamalla. Taikureiden taasen kannattaa pitää kädet näppiksellä, sillä loitsujen sohiminen niiden piskuisista ikoneista ruudun alalaidasta ei oikein suju. Vaikeustasosta riippumatta systeemi tuntuu aluksi totaalisen painajaismaiselta, sillä kaikki tuntuu tapahtuvan nopeasti ja yllättävästi. Etenkin taikoville vastustajille hanttiin paneminen vaikuttaa ylivoimaiselta.
Vasta pitemmän pelaamisen jälkeen paljastuu koko systeemin hienous, kun pelaaja oppii tuntemaan vastustajien liikkeet ja systeemi juurtuu keskushermostoon. Taikojen voimakkuutta on mahdollista säädellä, ja vastustajan iskujen väistely onnistuu kiitettävän sutjakkaasti. Laiskan hirviön sattuessa kohdalle on taistelussa jopa mahdollista lepäillä tekemättä mitään. Koko taistelun voi myös halutessaan jättää tietokoneen huoleksi, mutta kone on yleensä erinomaisen lahjakas ottamaan turpaansa kaikkein pienimmältäkin hirviöltä.
Mordavian hirviökanta on kokonaan uusi ja vastustajia on sopivasti. Muutamaa harjoitteluvastusta lukuun ottamatta hirviöt ovat sopivan vaativia, jotta mielenkiinto säilyy. Uusia taikojakin on pelissä muutama, kuten vetten päällä kävely ja muutama kaivattu suojausloitsu. Myös kaksi taisteluloitsua on päätynyt uuteen peliin.
Kaatumatauti iskee
Kuten Police Quest 4 ja Gabriel Knight on Quest for Glory 4:kin saanut oman osansa Sierran uuden enginen vioista ja kömmähdyksistä. Sarjan aikaisempia pelejä pelannut törmää heti ensimmäiseen bugiin, joka estää kolmososan läpi kolunneen hahmon siirtämisen uusimpaan osaan. Itse peli kaatuilee aina välillä, mutta moiset kohdat on ainakin vielä ollut mahdollista välttää tiheällä tallentamisella. Niin hahmon siirtämisviat kuin pelin kaatuilutkin onneksi korjaantuvat Pelit-purkista löytyvillä korjaustiedostoilla.
Ärsyttävin vika, eli tallennusten lataustauti, ei kuitenkaan korjaannu ja pelitilanteen lataus ei onnistukaan kuin pelisession alussa. Tämä vika tulee esille vasta pelissä pitemmälle päästessä, sillä alkupuolella lataus vielä toimii, vaikkakin hitaasti.
Bugeistaan huolimatta QG4 on silti viihdyttävä ja nautittavan pelattava. Kolmen valittavan hahmoluokan tehtävät ovat tarpeeksi erilaisia, esimerkiksi varas osaa lukea erikoisia varkaan merkkejä. Pienenä bonuksena aikaisempien osien pelaaja voi valita hahmoluokakseen paladinin, jolle on tarjolla muutama erillinen lisätehtävä.
Kaiken kaikkiaan Quest for Glory 4:n parissa viihtyy helposti pikkutunneille, koska vaihtelevuutta riittää ja juonikin on mielenkiintoinen. Pakko-ostos sarjan vanhoille ystäville, ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen muillekin hyvien seikkailujen ystäville.
90
