Rage on id Softwaren ensimmäinen uusi peli sitten Doomin. Antakaas kun selitän.
Sivistys lakkaa, kun (silmämääräisesti arvioiden) Teksasin kokoinen asteroidi iskeytyy lähitulevaisuudessa maapalloon. Maailmanlopun törmäykseen on varauduttu, sillä ihmiskunnan valiot säilötään arkeiksi kutsuttuihin avaruuskapseleihin ja ammutaan turvaan maata kiertävälle radalle. Arkki-ihmisten toivotaan sitten jonain päivänä asuttavan planeettamme uudelleen, kunhan tomu vain ensin laskeutuu.
Ragen tapahtumat käynnistyvät, kun pakkolaskun tehnyt arkkilainen herää 106 vuotta jatkuneesta ruususen unestaan. Ulkona menneisyyden miestä odottaa armoton erämaa, jossa hän ehtii ottaa tuskin askeltakaan, kun…
Kiva. Pienen hässäkän jälkeen olen jo henkeni velkaa jollekin Hagarin klaanille. Heillä olisi laupeudentyön vastineeksi minulle pieni pyyntö: ”Tuossa on pyssy, tuossa mönkijä, mene ja tapa naapurilaakson bandiitit viimeiseen mieheen.”
Shokkia systeemiin
Evoluutio on ottanut asteroidin jäljiltä takapakkia, sillä kerrostalon raunioihin pesiytyneet rosvoroopet paljastuvat tatuointien ja kasvomaalausten peittämiksi villi-ihmisiksi. Urbaanit villit keräilevät jopa pääkalloja. Tuliaseita näkee heistä vain harvalla, useimmat yrittävät juosta astalo kourassa ulisten lyömäetäisyydelle.
Työnantajan luovuttama pistooli pitää nippa nappa bandiitit loitolla, mitä nyt panosten hupeneminen aiheuttaa välillä sydämen tykytyksiä. Ruumiita ja piironginlaatikoita raidaamalla löytää lähinnä turhanoloista krääsää, joskus myös ampumatarvikkeita. Krääsän arvo paljastuu vasta myöhemmin, näillä kulmilla jopa tyhjistä olutpulloista maksetaan käypä hinta!
Missä on työsuojeluvaltuutettu, kun sankari saa ensimmäisessä duunissaan puukosta? Ikävä ensimmäisen persoonan puukotus on onneksi vain veruke sille, että peli pääsee demonstroimaan, mikä erottaa taantuneet metsästäjä-keräilijät kiertoradalle säilötystä korkeakulttuurista.
Ragessa ei ihan vähästä kuolla, kun kehonsisäinen defibrillaattori palauttaa miehen hetkessä tolpilleen. Lisäelämää ei sentään auta heti haaskata, sillä seuraavaa elvytyskertaa on odotettava minuutteja. Vähemmän vakavissa tapauksissa terveys palautuu tuskaisesti huohottamalla. Jotkin asiat eivät siis muutu edes sadassa vuodessa.
Loppujen lopuksi pahikset saavat ansionsa mukaan, älä tuo puukkoa pyssytaisteluun ja silleen. Sangen irralliselta tuntuva bandiittitehtävä sanelee sävelet oikeastaan koko pelille. Tarinan punaisesta langasta ei ole tietoakaan, kun muiden ihmisten ongelmista tehdään pelaajan ongelmia. Roolipeleissä mitättömät hanttihommat hyväksyy, koska niistä saa ainakin kokemuspisteitä, jos ei muuta. Ragessa tilanne on ongelmallisempi, sillä palkkio voi jäädä hyvän mielen tasolle. Kun jokainen laukaus maksaa, lyijyä ei haluaisi haaskata ihan turhan takia.
Rage ryhdistäytyy vasta puolen välin tienoilla, kun aavikon sankarista ryhdytään kasvattamaan järjestelmää uhmaavaa vastarintasoturia. Siihen asti suurimmat tavoitteet ovat suunnilleen uusien aseiden ja auton varaosien keräilyä.
Auto, sillä kuolee kaikki
Toisiinsa liittymättömät tehtävät liimataan yhteen autoilulla. Pelimaailma ei ole suuren suuri, joten mutkittelevista kanjoneista ja valtateiden rippeistä koostuvan tieverkon oppii äkkiä ulkoa. Siinä sivussa oppii myös paikat, joissa voi joka kerta odottaa hiekkakirpuilla häiriköivien rosvojengien väijytystä. Roistot räjäytetään atomeiksi konekivääreillä ja ohjuksilla ilman sen suurempia seremonioita.
Tiettömiltä taipaleilta palataan aina samaan paikkaan, aluksi Dan Hagarin kylään, myöhemmin oikeaan kaupunkiin. Urbaanissa ympäristössä kohdataan samoja repliikkejä jankkaavia seisoskelijoita, joilta joskus saa myös työtarjouksia. Pormestarin ehdottamat tehtävät on helppo tunnistaa niiksi, jotka kuljettavat pääjuonta hämärästi eteenpäin.
Kaupungin laitamilla sykkii aktiivinen ralliskene, johon pelaaja kammetaan suorastaan väkisin mukaan. Ralliautoilu on outo höyste idin räiskintäpelissä, mutta höyste silti. Hienostelemattomissa, muutaman kierroksen mittaisissa kisoissa poimitaan lisäominaisuuksia ja ammutaan kilpakumppanit konekivääreillä radalta. Hetkeä aiemmin kappaleiksi räjähtänyt auto jatkaa tuota pikaa kilpailua.
Juonen kannalta välttämättömiä kisoja on vain pari, muuten ne ovat täysin vapaaehtoisia. Kiusaus silti jää, sillä kilpailuvoitoilla varustelee itselleen paljon tehokkaamman ajoneuvon kuin muuten. Ragen maailmassa rahalla saa nimittäin kaikkea muuta paitsi autonosia, joita voi lunastaa vain erityisillä rallitiketeillä. Tiketit kertyvät aavikon autojengejä tuhoamalla tuskastuttavan hitaasti, ruutulipulle ajamalla taas isoina potteina.
Ei varustelematon kaara sentään kuolemantuomio ole, mutta jatkuva hinauspalveluun turvautuminen käy lompakon päälle.
Siis apua, pää ihan räjähtää!
Rallin ajaminen jätti minut kylmäksi, eikä tuntunut sen innostavammalta moninpelinä. Kun autoa ohjataan näppäimistöltä, kontrolleissa ei oikein ole sellaista tarkkuutta ja herkkyyttä, mitä nautittavalta kilvanajolta vaadittaisiin. Aavikolle näppäimistöohjaus on sentään riittävä, joten tehtäviä erottavat siirtymätaipaleet saavat sinänsä minulta synninpäästön. Avoimessa maailmassa autoilu synnyttää mukavia Borderlands-fiiliksiä.
Autot voi luokitella pelkäksi esitykseksi, sillä Rage on parhaimmillaan silloin, kun päähenkilö marssii rosvoluolan porteista sisään ja panee haisemaan. Toiminta on näyttävää, tulikivenkatkuista ja aiheeseen sopivan raakaa – sanalla sanoen erinomaista.
Osumareaktiot ovat liioiteltuja, suorastaan ylinäyteltyjä, mutta sellaisia niiden kuuluu tietokonepelissä olla. Miehet kaatuvat luodinosumasta maahan, ontuvat tai pitelevät kylkiään. Välillä kypärä voi lentää päästä. Kun vastustajan tikkaa viipeellä räjähtävällä nuolella, piruparan elekieli kertoo heti, että peli on menetetty.
Ragen aseet edustavat räiskintäpelien pysyviä arvoja: revolveri, haulikko, kiikarikivääri, jalkajousi, sinko ja minigunia muistuttava energia-ase. Rynnäkkökiväärejä on jostain syystä kaksi, perinteinen ja futuristinen. Perinnerynkky on tulivoimaltaan niin onneton, että sen olisi yhtä hyvin voinut jättää pois pelistä. Tylsältä kuulostavaa asevalikoimaa väritetään mukavasti runsaalla valikoimalla erikoisammuksia. Esimerkiksi jalkajouseen voi ladata peräti neljänlaisia erikoisvasamia sähköshokeista mielenhallintaan.
Varsinaisten aseiden rinnalla on laaja valikoima erilaisia erikoisvarusteita, käsikranaateista radio-ohjattaviin pommiautoihin ja kertakäyttöisistä tykkitorneista Quad Damageen. Ehdottomaksi suosikikseni muodostui wingstick, julman näköinen kolmisakarainen bumerangi, jonka jäljiltä vihollinen on usein päätä lyhyempi.
Alkupuolen villi-ihmisten vaihtuessa sitkeisiin mutantteihin ja tee-se-itse-panssaroituihin vihollistaistelijoihin taistelu kadottaa osan räyhäkkyydestään. Pelin loppuvaiheilla on vaikea enää karistaa tunnetta, että viholliset kestävät ihan liikaa osumia. Sain peli-iloni takaisin vasta, kun oivalsin, että asevalikoimaa ei ole suunniteltukaan tasapainoiseksi. Tietyn pisteen jälkeen osalla aseista ei yksinkertaisesti tee enää mitään.
Lopussa lässähtää
Doomilla maineeseen ratsastanut id Software tunnetaan modernin first person shooterin isänä. Sen jälkeen id ei ole saanut aikaiseksi yhtään uutta peliä, ainoastaan versiointeja vanhasta Doomistaan. Jopa Quaket olivat loppujen lopuksi vain Doomeja eri nimellä. Vasta Ragessa vanha räiskintäpelifirma on uskaltautunut edes vähäsen mukavuusalueensa ulkopuolelle. Suuri pelimaailma, roolipeliä muistuttava tehtävärakenne ja autokilpailut ovat kaikki merkkejä uudenlaisesta ajattelusta.
Rage on täydellinen peli vain grafiikaltaan (siis oikeasti, näin hienoa peliä ei ole ennen nähty!), mutta kohotan silti idiläisille lippalakkiani kaavoista murtautumisesta. Toivottavasti en nyt innostu liian aikaisin, sillä seuraavaksi he tekevät kuulemma taas Doomia.
Taisin käyttää Ragen läpipeluuseen noin kaksitoista tuntia. Siitä huomattava osa kului samojen kenttien uudelleen koluamiseen. Tämä on valitettavasti id Softwaren käsitys sivutehtävästä. Palataan vanhaan paikkaan, ja putkijuostaan tuttu reitti takaperin uusia vihollisia vastaan. Pari kertaa samojen kenttien kierrättämistä katsoisi vielä sormien läpi, mutta Ragessa sitä harrastetaan kiusaannuttavan paljon.
Loppuiko idiläisiltä sitten aika kesken vai ovatko pelin kentät vain niin yksityiskohtaisia, ettei niitä kyetty tuottamaan tämän enempää? Oli vastaus kumpi hyvänsä, kierrätys jättää karvaan sivumaun muuten onnistuneeseen räiskintäpeliin. Vielä karvaammaksi jälkimaku muuttuu, kun lopputekstit lävähtävät ruudulle. Kaikki noste, mitä pelin viimeisillä juonenkäänteillä kehitetään, valuu hukkaan täysin banaalissa loppuratkaisussa, jossa vain kytketään tietokoneita päälle. Mikä mahalasku!
Ragesta ei toimitettu ennakkokappaleita medialle, sen seurauksena tämä arvostelu perustuu Lontoossa järjestettyyn arvostelutapahtumaan. Tapahtuman puitteissa ehdin myös vilkaista Xbox-versiota, joka vaikutti pitkiä latausaikoja lukuun ottamatta erittäin sulavalta ja onnistuneelta. Molemmista arvosteluversioista puuttuivat myyntiversioon kuuluvalla koodilla avattavat ”viemäritehtävät”, jotka pidentävät Ragea arvatenkin parilla tunnilla. Yhdeksän noin vartin mittaista co-op-tehtävää viimeistelevät paketin.
86
