Digitaaliset lautapelit sopivat loistavasti täppäreille: pelit toimivat fyysisten esikuvien tapaan ja kone huolehtii säännöistä ja kirjanpidosta.
Lautapelien suurimmat ”ongelmat” ovat pelikaverien, pöytätilan ja valon puute. iPadilla et tarvitse mitään näistä ja pelien hankkiminen on mobiililuokan korkeista hinnoista huolimatta tuntuvasti aitoa lautapeliä halvempaa. Miinuspuolella sosiaalisuus ei nouse täppärillä aidon lautiksen tasolle, vaikka kaverit saapuisivat paikalle. Parhaimmat lautapelikäännökset ovat joka tapauksessa iPadin pelikirjaston parhaimmistoa. Suosittelen lämpimästi koosteen lautapelejä myös fyysisinä versioina, tosin D&D: Lords of Waterdeepiä en ehtinyt kokeilemaan lautiksena.
D&D: Lords of Waterdeep
Playdek/Wizards of the Coast/Peter Lee ja Rodney Thompson (lautapeli)
Hinta: 5,99€
Pelaajat: 1–5 paikallisesti ja netissä
Roolipelisessioissa minua on aina mietityttänyt, mitä kylissä ja kaupungeissa tapahtuu sillä välin, kun seikkailijat ovat keikall. D&D: Lords of Waterdeep lisää mukaan herrojen politikointia, juonittelua ja yleistä oman edun tavoittelua. D&D: Lords of Waterdeep ei ole luolastoseikkailu, vaan Cayluksen ja Puerto Ricon hengenheimolainen, eli siirtojen optimointipeli, jossa yritetään valita rajallisia toimintoja paremmin kuin vastustajat.
Pisteitä tuottavien tehtäväkorttien nappaaminen on tärkein toiminto, muut kohteet riippuvat tehtävien vaatimuksista. Yleensä edessä on kullan ja värikkäiden kuutioiden kuvaamien seikkailijoiden kerääminen eri paikoista. Kultaa kuluu tehtävien ohella uusien toimintopaikkojen rakentamiseen, sellaisen omistaja saa käyttöetuina kultaa, seikkailijan tai pisteitä. Etuja omaan plakkariin ja/tai haittoja muille tuottavat juonittelukortit sekoittavat mukavasti kuvioita. Juonittelu kannattaa aina, koska siihen uhrattu toimintoheppu napataan vuoron lopussa takaisin käyttöön.
Kahdeksan kierroksen matseissa aikaa tuhrautuu tiukan tuumailun ohella tyylikkäiden yksityiskohtien ihailuun: kartalla pyörii yö–päivä-sykli, laivat kyntävät merta, taivaalla liukuu lintuja, pilviä ja aarnikotkia. Tarkka grafiikka noussee retinanäytöllä oikeuksiinsa, sillä padiwanhuksellani jouduin zoomailemaan korttien tekstejä. Nettipeleissä en ehtinyt ihailemaan taidetta, sillä vastus on kovaa ja otteluissa käytetään kätevän shakkimaista siirtojen maksimiaikaa. Peli on selvä vasta finaalissa, sillä pelaajien salaiset roolit tuottavat lopussa tiettyjen ehtojen mukaisia bonuspisteitä.
D&D: Lords of Waterdeep on jenkkiläinen europeli, jossa lajityypille ominaisesti pelaajien suoran kanssakäymisen määrä on vähäinen, vaikka juonittelukortit lisäävät hämminkiä. Caylusmaisia pelejä on nähty jo kymmeniä, mutta Lords of Waterdeep pärjää hyvin kovassa seurassa selkeyden, juonittelukorttien ja mainiosti integroidun D&D-teeman ansiosta, viitteitä Forgotten Realms -mytologiaan pursuaa esiin joka käänteessä. Taidan kyllä hankkia sen aidon lautapelinkin!
90
Small World 2
Days of Wonder/Philippe Keyaerts (lautapeli)
Hinta: 8,99€
Pelaajat: 1–5 paikallisesti ja netissä
Moderneissa lautapeleissä on harvoin suoria konflikteja, mutta Small World 2 -kevystrategiassa ei muuta olekaan: fantasiakliseilla leikittelevät armeijat, kuten kukkula-amatsonit ja kommandokääpiöt, taistelevat rajallisen Pienen maailman hallinnasta. Hupaisat armeijat syntyvät rotu- ja erikoisvoimalätkien satunnaisista yhdistelmistä. Samalla ne määräävät, kuinka monta yksikköä rotu saa, yleensä noin kymmenen armeijalaattaa.
Kauniin Small World 2:n sotasysteemi on helppotajuinen: hyökkäykset tehdään omien alueiden viereen. Kun sinne lätkäistään kaksi laattaa enemmän kuin puolustajalla, taistelu voitetaan. Puolustaja menettää yhden laatan, loput vetäytyvät muualle. Jos alue on tyhjä, sen haltuunotto vie kaksi laattaa. Rotu- ja/tai kykylaatat muuttavat tilannetta: berserkkikyky luo nopalla nollasta kolmeen mielikuvituslaattaa joka hyökkäykseen , tritonit saavat –1 bonuksen ranta-alueille. Vuoron lopussa voittopisteitä tulee yksi per alue, ellei rotukombo taas sano jotain muuta. Ja usein sanoo.
Sotiminen ei tietenkään ole aivan näin yksinkertaista. Eteneminen tyssää muutaman vuoron jälkeen, kun pelkkä alueiden pitäminen verottaa hyökkäyslaattoja. Huippunsa saavuttanut rotu käännetään hiipumaan (decline) ja seuraavalla vuorolla valitaan uusi rotu kuudesta vaihtoehdosta. Hiipumaan kipattua rotua ei enää pelata (paitsi ghouleja), mutta se tuottaa edelleen alueistaan pisteitä. Hiipumis(t)en ajoitus vaatii pokkaa: uskallanko vielä laajentua, jolloin kerjään vastaiskuja?
Tekoäly panee kohtuullisesti hanttiin: jos tarjolla olevat rotukombot eivät yhtään tue suunnitelmia, turpiin tulee. Tekoäly tulee tarpeeseen, sillä teknisesti toimivan nettipelin luuserit häviävät usein pelistä kokonaan, jolloin ottelu menee tavallaan hukkaan, vaikka sitä voisi jatkaa myöhemmin. Kaverini eivät onneksi lähde kotiin kesken pelin. Kattavat paikalliset enkkataulukot ja nettirankkauslistat ansaitsevat kunniamaininnan, joten sori vaan, Cannon Fodder, mutta sota ei ole koskaan ollut näin hauskaa.
92 + Pelit suosittelee
Ghost Stories
Repos Production/Antoine Bauza (lautapeli)
Hinta: 5,49€
Pelaajat: 1–4 paikallisesti
Itämaisista kummitusleffoista ämpärillä ammentava Ghost Stories on erinomainen, kiperä tiimipeli. Ghost Storiesissa neljä taoistimunkkia yrittää torjua kummitusten ja muiden hirviöiden hyökkäyksen nimettömään kiinalaiskylään. Voittaminen on erittäin vaikeaa, mutta mahdollista. Olen voittanut Ghost Stories -lautiksen vain kerran helpoimmalla tasolla.
Kylä muodostuu yhdeksästä neliöstä, joissa on erikoistoimintoja, kuten kuolleen munkin elvyttäminen. Taoistien laudat ovat kylän reunoilla ja niissä on kaksi vaihtoehtoista spesiaalikykyä, kuten tuplaliikkumista, lisänoppa, suoja kirouksille ja sen sorttista. Munkeilla on vaikeustasosta riippuva määrä qi-hipareita. Taoistin normivuorolla liikutaan kylässä, käytetään kylälaatan toimintoa tai yritetään karkottaa kummitusta. Jokainen siirto on tärkeä, sillä yhteen lautaan mahtuu vain kolme kummitusta ja jos neljäs yrittää puskea sisään, munkki menettää hiparin. Ja mörköjähän tulee, vähintään yksi joka vuoro.
Hirviön voima lasketaan väripisteinä. Karkotusyrityksessä mennään kummituksen eteen, heitetään värinoppia ja lisätään tulokseen monsun värisiä tao-laattoja. Jos tulos vastaa hiparien määrää, kummitus katoaa. Osa mörreistä kippaa kerran parissa kierroksessa kylälaattoja ympäri, mikä tietää kolmannella kerralla tappiota. Kummitusten teilaamisesta saa yleensä jotain etuja, kuten tao-laattoja tai lisähipareita. Tao-laattoja kannattaa kerätä ennen karkoituksia, jos suinkin ehtii, mutta yleensä ei ehdi. Lopulta kylään saapuu joku Helvetin lordi Wu-Fengin inkarnaatioista. Ghost Stories on voitettu, jos pomo päihitetään.
Painostava Ghost Stories toimii muuten hienosti, mutta aktiivinen munkki voisi olla nätimpi ja se pitäisi merkata pientä animaatiota selkeämmin. Toimintojen ohjeet, kummituskortit ja muu info on tiivistetty onnistuneesti ruudulle. Vaikka Ghost Storiesissa on paikallinen moninpeli, mukavinta oli vetää itse kaikki roolit. Yhteisymmärryksestä huolimatta pataan tuli jatkuvasti ja enkkalistan tulokset jäivät vähemmän yllättäen miinukselle.
88 + Pelit suosittelee
Pandemic: The Board Game
F2Z Digital Media/Z-Man Games/Matt Leacock (lautapeli)
Hinta: 5,99€
Pelaajat: 1–4 paikallisesti
Tautien torjuntaa kuvaava Pandemic ei ole aivan yhtä vaikea tiimipeli kuin Ghost Stories, mutta ei paljon puutu, siirtojen hassaamiseen ei pandemioiden kampittamisessakaan ole varaa. Maailmankartalla leviävien tautien kimppuun lähtee neljä spesialistia, kuten tutkija, lääkintämies ja tiedemies. Jokaisen spesialistin erikoiskyky helpottaa tehtävää hitusen tavalla tai toisella.
Puukuutioina leviäviä tauteja on neljä eli musta, keltainen, sininen ja punainen. Spesialistit liikkuvat kaupungista toiseen ja hillitsevät tauteja kuutio kerrallaan. Vuoron lopussa nostetaan käteen kortteja, joissa on jonkun taudin väri ja kaupungin nimi. Jos yhdellä spesialistilla on viisi samanväristä korttia ja setti viedään tutkimusasemalle, tautiin on keksitty parannus. Tiimi voittaa, jos kaikki taudit parannetaan ennen kuin nostopakka ehtyy tai taudit leviävät liikaa.
Korttien vaihtaminen on mutkikasta, sillä molempien spesialistien pitää olla kortin mainitsemassa kaupungissa, ja sääntöä kiertävä tutkija on tiimin tärkein jäsen. Korttivatuloinnin lomassa harvennettavien tautien leviäminen riippuu infektiopakasta. Siitä nostetaan joka vuoron lopussa vähintään kaksi kaupunkikorttia, ja lyödään yksi tautikuutio lisää kumpaankin paikkaan. Mikä pahinta, infektiopakan poistot sekoitetaan epidemian puhkeamista mallaavien outbreak-korttien jälkeen takaisin infektiopakan päälle, joten tautisuus, hoppu ja hätä paisuvat jatkuvasti.
Teknisesti hieno iPad-versio kiristää lautapelin intensiivistä paniikkitunnelmaa tautisia käänteitä tyylikkäästi korostavilla efekteillä ja musiikeilla. Graafisesta virittelystä ja zoomailusta huolimatta lautismaisuus on mukavasti tallella.
Pandemicin paikallisen moninpelin rooleja on Ghost Storiesien tapaan viihdyttävintä sumplia yksinään, täppäri tekee näemmä tiimipeleistä mainioita yksinpelejä.
90
