Roolipelien siirtämisessä tietokoneelle on kaksi tapaa: joko rankkaa numeronmurskausta tai tilastojen siirtämistä mahdollisimman näkymättömiin. Realms of Arkania -sarja tehoaakin parhaiten heihin, jotka rakastavat pyöritellä numeroita.
Huolimatta siitä ettei Arkania 1: Blade of Destiny ollut varsinaisesti arvostelumenestys, päätti Attic vääntää peliin jatko-osankin. Kaikesta päätellen peli oli siis alkuperäisessä kotimaassaan Saksassa myyntimenestys kaikesta huolimatta. Odotettavissa piti tietenkin olla korjauksia ykkösosan vikoihin, ja jo yksinomaan sillä saralla työmaata kyllä piisasi.
Ryhmä kasaan ja menoksi
Ei ollut kulunut kovinkaan kauan siitä, kun Blade of Destiny oli saatu hoideltua, kun uljaat sankarit olivat jo kaivamassa miekkojaan esiin naftaliinista ja matkaamassa kohti Kvirasimin kaupunkia, jossa heidän oli määrä tavata haltioiden lähettiläs. Ykkösosaa kalunneet pääsevät liikkeelle nopeasti ottamalla käyttöön vanhan seurueensa, muilla on aluksi edessä hahmojen luonti.
Koska Arkaniat ovat suoraan "oikeaan" roolipeliin perustuvia pelejä on hahmonluontikin sen mukainen: aluksi sijoitellaan hahmojen ominaisuuksiin pistearvoja, jonka jälkeen ne viilataan vastaamaan halutun ammatin vaatimuksia. Ne, jotka haluavat päästä vähemmällä nyhräämisellä hahmojensa kanssa, voivat valita pelin yksinkertaisemman version, jossa peli hoitaa hahmojen kykyjen ja loitsujen valinnat. Valittavia kykyjä on viitisenkymmentä, joskaan aivan kaikille ei edelleenkään ole keksitty kovin paljon järkevää käyttöä.
Jahka ryhmä on viimein saatu kokoon, voi itse peli alkaa. Tekemisen puutteesta ei ainakaan voi valittaa, sillä jo ensimmäisen vuorokauden aikana tehtävän antajia ropisee useampia kappaleita. Ensimmäisessä kaupungissakin on jo hieman tutkimista, ja alku meneekin toimintojen opettelemiseen.
Take me home, country roads
Tien päällä liikkuminen tapahtuu ykkösen tapaan suurella maastokartalla, jossa ryhmä suunnittelee reittinsä, jonka mukaan se tallustelee itsekseen leiriytyen välillä yön ajaksi. Roolipelimäinen realismi on hiottu tässäkin huippuunsa: huonommin varustetut hahmot voivat kehnolla säällä vilustua matkan aikana, ja leirillä on mahdollista huolehtia esimerkiksi ruoan ja veden etsimisestä ja yrttien keruusta. Matkustaminen sinänsä on melko pitkäveteistä lukuunottamatta satunnaisia vastaantulijoita, joiden kanssa voi mahdollisesti vaihtaa jonkin sanan.
Ryhmän osuessa kaupunkiin tai luolastoon vaihtuu näkymä tutuksi 3D-kuvaksi. Ykkösestä poiketen liikkumisen ei ole pakko tapahtua 90 asteen kulmissa kääntyillen ja tasaisin loikin edeten, mutta vapaata liikkumista sovellettaessa erityisesti eteenpäin meneminen on sen verran hitaampaa, ettei siitä käytännössä ole juuri hyötyä. Automaattikartta on liikkumisessa ehdoton apukeino, ja karttaan voi halutessaan tehdä muistiinpanoja. Kirjanpidosta on muutenkin huolehdittu hyvin, sillä pelissä on mukana päiväkirja, johon tärkeimmät tapahtumat kirjautuvat automaattisesti ja johon voi kirjoitella myös omia merkintöjään.
Nakkeja ja muusia vihollisista
Ennemmin tai myöhemmin ryhmä joutuu myös taisteluun, joka on valitettavasti lähes identtinen ykkösen kanssa, eli taistelut kestävät edelleen aivan liian kauan: joko hahmoilla ja hirviöillä on liikaa osumapisteitä, tai sitten aseet tekevät liian vähän vauriota ja osuminen on liian hankalaa.
Uskomattoman typerästi jousiaseiden käyttö vaatii edelleen sen, että vastustajaan on suora linja. Loitsut ovat sitä vastoin erittäin hyödyllinen ase, kunhan oppii käyttämään niitä hyödykseen, esimerkiksi sokeutusloitsulla vihollisjoukon tehon saa laskettua lähes nollaan. Miinuspuolena maagien loitsimiseen käyttämät astraalipisteet palautuvat kovin hitaasti, mikä hankaloittaa asioita erityisesti luolastoissa. Varsinkin hitaammilla koneilla myös liike taisteluissa on kovin tahmaista, mikä hermostuttaa toisinaan. Taisteluja ei onneksi käydä aivan joka käänteessä, joten puunmaku ei pääse tulemaan suuhun liian usein.
Vaikuttaa siltä, että pelintekijät ovat ottaneet vaarin valituksista, jotka liittyivät hahmojen kehnoihin kykyihin pelin alussa, sillä jo poistuessaan ensimmäisestä kaupungista ryhmä joutuu taisteluun, josta se palkitaan kahteen tasonnousuun oikeuttavilla kokemuspisteillä.
Hahmojen hahmottamista
Koska jokaiseen hahmoon liittyen pelissä on dataa melkoiset määrät, ei kaikkia hahmotietoja ole saatu mahdutettua yhdelle sivulle. Hahmoikkunassa on mahdollista oikealla hiirennapilla valittavan valikon kautta tutkia hahmon eri ominaisuuksia ja kykyjä, sekä asetella tavaroita eri ruumiinosiin ja siirrellä niitä hahmolta toiselle. Tavaraa kertyy nopeasti melkoisia määriä, ja vaikka aluksi huomattava osa tuntuu tarpeettomalta rojulta, huomaa pelaaja piankin tarvitsevansa yhtä jos toistakin esinettä.
Liikoja tavaroita voi talletella suurissa kaupungeissa oleviin varastoihin, jotka kuitenkin ovat _ realistista kyllä _ alttiita ryöstöille, joten liian arvokkaita tavaroita niihin ei parane jättää.
Bugeja unohtamatta
Star Trailissa on onnistuttu korjamaan joitain ykkösen mokia: Pelin tallentaminen onnistuu nyt vapaasti, eli temppelien ulkopuolellakaan ei enää laskuteta älytöntä viittäkymmentä kokemuspistettä. Hahmojen kykyjä on paranneltu hieman, eikä taistelujakaan tarvitse käydä joka välissä.
Täysin loppuunmietittyä versiota ei kakkosesta kuitenkaan ole saatu, vaan joitain typeriä yksityiskohtia peliin on jäänyt, muun muassa luolastossa ryhmän saa parannettua yhä tehokkaasti vanhaan kultalaatikkotyyliin nukkumalla sellaisia parin vuorokauden mittaisia tirsoja, joiden jälkeen meno maittaa taas entistä paremmin. Onneksi sentään ryhmä suostuu nukkumaan yhdellä käskyllä maksimissaan vuorokauden verran. Toisekseen luolaholvissa remuten hahmot selviävät huomattavasti vähemmällä ruoalla kuin maastossa. Lisäksi hahmot saa luolastossakin heräämään automaattisesti auringonnousun aikaan, vaikkei heillä maan alla pitäisi olla minkäänlaisia ajanmittausvälineitä. Useat luolaholvit ovat valaistuja vaikkei ryhmällä olisi soihdun soihtua, ja siihen malliin. Myöskään kaikille hahmojen ominaisuuksille ja taidoille ei edelleenkään ole keksityt järkevää käyttöä, eikä kaikkia loitsujakaan välttämättä tarvita.
Näistä kämmäyksistä huolimatta Arkania 2 on selvästi realistisempi kuin muut markkinoilla olevat roolipelit, pieni viilaus olisi kuitenkin nostanut pisteitä selvästi.
Tekninen toteutus on kelvollinen ja grafiikka ajaa asiansa, jos nyt ei varsinaisesti hätkähdytäkään. Ääniä ei kovin paljon ole, mutta nekin on tehty tyydyttävästi, tosin digitoidussa puheessa kuuluu ikäviä naksahduksia, jotka paljastavat missä kohdin puhe on pätkitty osiin. Tavaranhallinta toimii pitkälti monista muista lajityypin edustajista tuttuun tapaan, joskin tietoa on pelin monipuolisuudesta johtuen melkoisesti.
Raskaan sarjan peli
Realms of Arkania 2 on selvästi tietylle kohderyhmälle tehty peli ja se ryhmä on oikean roolipelaamisen harrastajat. Pelin koko viehätys nojaa nimenomaan yksityiskohtaisuuteen ja yhtäläisyyksiin "oikeiden" roolipelien kanssa.
Keskivertotietokoneroolipelaajalle (mukava sanahirviö, eikö vain?) Arkania 2 on liian pikkutarkka ja raskassoutuinen, eivätkä he todennäköisesti tule pitämään siitä juuri sen enempää kuin ykkösestäkään. Siksipä RoA 2 ansaitseekin kaksi arvosanaa: "Oikeiden" roolipelaajien kannattaa kokeilla, muille löytyy parempiakin tämän lajityypin pelejä.
74
