Mistähän johtuu, ettei ajopelien tolkuttomaan tarjontaan ole mahtunut kuin pari prätkäpeliä? Kaksipyöräiset ovat paljon autoja lystimpiä menopelejä. Niillä pääse kovempaa, ne kiihtyvät hillittömästi ja niillä voi tehdä temppuja, joista autoilijat näkevät main märkiä unia.
Ja niistä paristakin vain Moto Racer on edes puoliksi onnistunut prätkäpeli. Entäpä Redline Racer?
Tuttu juttu
Redline Racer ei esittele mitään vallankumouksellisia uudistuksia, mutta se onnistuu siinä vähässä mitä yrittääkin. Se on tolkuttoman vauhdikas ja kaunis arcade-kaahailu kyykkypyörillä, eli lähimmästä kilpailijastaan Moto Racerista poiketen siinä ajetaan vain katupyörillä.
Formaatti on iänikuinen. Aloittaessa annetaan valittavaksi vain kolme rataa ja kolme erilaista pyörää. Kun on selvinnyt voittajana kolmesta ensimmäisestä radasta, valikkoon tupsahtaa seuraavat kolme rataa. Ne läpi selvittyään tulee vielä lisää, lopulta kaikki kymmenen varsinaista rataa ja kaksi bonusrataa ovat valittavissa.
Pyörien valikoima laajenee samalla tavalla menestyksen myötä. Tavallisten prätkien lisäksi ajettavaksi voi tupsahtaa pari bonusrataa ja mitä ihmeellisimpiä ajohärdeleitä, kuten skootteri, dinosaurus, koira, sukellusvene, ilmatyynyprätkä ja rakettireppu.
Itse kisoissa on muistettu jokainen kymmeniä kertoja nähty klisee. Radan varrella on väliaikapisteitä, jotka pitää saavuttaa tietyn aikarajan sisällä tai muuten kisa päättyy siihen. Ratojen maastoissa on mukavasti vaihtelua. Seassa on kanjoneita, hiekkarantoja, lumista vuoristoa, englantilaista maaseutua ja lopulta kiemuraisia kaupunkiratoja. Vaikka motocrossia ei olekaan, varsinkin lumi- ja hiekkaradoilla meno on kaikkea muuta kuin katupyörille sopivaa hyppyineen ja luistoineen. Moto Racerin Kiinan muurin päällä crossailun kaltaisista oivalluksista ei silti ole tietoakaan.
Ajotuntuma Redline Racerin pyörissä on silkkaa utopiaa. Renkaat pysyvät tiukasti tien pinnassa kuin liimattuina ja varsinkin kaarrekäyttäytyminen on ärsyttävän aliohjautuva. Liian kovalla vauhdilla pyörä rynnii kohti mutkan ulkoreunaa kuin juna, vaikka todellisuudessa ajaja voisi halutessaan pistää jalkaa maahan ja kiepauttaa mutkan ympäri takarengasta sudittamalla. Epätasaisella maastolla ja varsinkin hypyissä takapyörä lähtee kyllä heittelehtimään kiitettävästi, mutta muuten tuntuma on lähempänä autoa kuin prätkää.
Tekijät olisivat voineet palkata kenet tahansa vähänkään prätkällä ajaneen kertomaan, ettei prätkää ohjata etupyörää kääntämällä, vaan kuskin painopistettä muuttelemalla. Ohjaus olisi ollut paljon aidompi ja hauskempikin, jos tikulla ohjattaisiin kuskin liikkeitä, eikä käännettäisi pyörää suoraan. Kolikkokaahailun tapaiselta simppeliltä ajopeliltä ei kai voi vaatia liikoja, mutta mielikuvitukseton ajotuntuma lähes pilaa koko pelin. Redline Racer ei pääse lähellekään totaalisen epätodellisen, mutta letkeän Moto Racerin tunnelmaa.
Silmissä vilistää
Äärimmilleen viety vaikeusaste yhdistettynä mielikuvituksettomuuteen tappaa pelihalut. Kisoista selviytyy läpi vain voittamalla, mikä ei sinänsä haittaisi, mutta muut kuskit ovat ylimaallisen hyviä ja tietokone katsoo niiden kohdalla sormien läpi monta sellaista mokaa, joista pelaajan pyörä kyllä kaatuu. Kolme ekaa rataa pääsee läpi, kun jaksaa tahkota niitä niin monta kertaa, että jokainen radan kommervenkki on selkäytimessä. Senkin jälkeen sopii toivoa täydellistä suoritusta, sillä useimmiten yksikin kaatuminen tietää sitä, ettei maaliin tulla taatusti ensimmäisenä.
Tie syöksyy silmille hillittömällä vauhdilla varsinkin katseltaessa pyörän selästä tai pikemminkin nenä asfaltissa. Mitään ohjaamoa tai mittaristoa ei nimittäin ole, vaan ainoa pyörän "sisäpuolinen" kuvakulma on kummallisesti sijoitettu jonnekin etupyörän liepeille ja aivan kiinni tien pintaan. Sen lisäksi ainoa käyttökelpoinen kuvakulma on hieman pyörän takana ja yläpuolella.
Ihmettelin mistä tolkuton vauhdin tunne on peräisin, kunnes vilkaisin kuvakaappauksia, joista ilmeni, että pelissä on fiksusti käytetty samaa efektiä kuin nopeasti liikkuvaa kohdetta valokuvatessa, eli ohi kiitävä maasto piirretään ikään kuin "vauhdin sumentamana". Hieno efekti, jolla on saatu ajamiseen sopivasti lisää huumaa.
Redline Racer jättää kaikesta koreudestaan huolimatta väljähtäneen maun. Sitä kaahailee aluksi upeasta grafiikasta innostuneena, mutta tylsyys iskee liian nopeasti. Kaikki on jo moneen kertaan nähty, eikä pelkkä nopeus ja kauneus riitä, kun ohjattavuus ei ole kohdallaan ja ratojen suunnittelukin on mielikuvituksetonta. Jotain uuttakin olisi voinut keksiä, vaikka tällaisenaankin Redline Racer pesee ainoan tuoreemman kilpailijansa, Segan Manx TT Racingin. Vanhat kikat eivät silti enää innosta.
74
