Kuvittele kasibittiseen tyyliin toteutettu GTA-klooni, jossa joka toinen tehtävä on parodia tai muunnelma jostain vanhasta pelistä. Kuvittele satamäärin viittauksia 80- ja 90-luvun popkulttuuriin. Kuvittele yksinäinen pelintekijä vääntämässä unelmiensa projektia vuosituhannen alkupuolelta asti.
Lopeta kuvittelu, sillä Retro City Rampage on täällä.
Rampagen perusresepti on Grandiksista tuttu: kruisaile pitkin hiekkalaatikkomaista kaupunkia, vastaanota vauhdin ja tuhon hurmaa tarjoavia tehtäviä ja nauti pöhköstä juonenkuljetuksesta. Uutta on läpänheiton suuruudenhullu runsaus. Kaikki, siis aivan kaikki musiikeista dialogeihin, on valjastettu viittausarsenaalin kartuttamiseen.
Viemäristä hyökkää ninjakilpikonnia. Vilkas tienpätkä ylitetään Froggeria muistuttavassa minipelissä. Kaupungin koodimestari muistuttaa erehdyttävästi lihaksikasta Super Meat Boyta. Ja niin edelleen ja edelleen. Sekuntiakaan ei kulu, etteikö ruudulla vilahtaisi jotain tuttua ja tunnistettavaa. Kunnianosoituksen asemasta peli on melkein montaasi, ja läkähdyttävä sellainen.
Huumori tulee tarpeeseen, sillä muuten Retrokaupunkirymistys on jo kasibitti-Nintendon ajoista tuttua ammuskelua, ajelua ja hyppimistä, eikä mitenkään erityisen hauskasti toteutettuna. Simppeliin äksöniin pääsee kiinni sekunnissa, mutta tykitys on sokerihumalaista ja poukkoilevaa. Kulutusta kestävän Super Marion asemasta aikatrippi pysähtyykin hetkessä haukotuttavan Wario Waren kohdalle. Mitä järkeä on parodioida vanhojen pelien huonoja osuuksia, jos niitä ei paranna?
Retro City Rampage on peli, johon etukäteen luulin ihastuvani, mutta päädyimmekin olemaan vain ystäviä. Rakkaudella ja tyylitajulla luotu retrokaupunki täynnä sivutekemistä ja turhia yksityiskohtia ei vie huipulle, jos perustekeminen on peräisin kierrätyskeskuksesta. Tai no, tavallaan se on koko homman pointti, mut c’mon!
Visiolle täydet pisteet, pelaamisen hauskuudelle vähemmän.
Aleksandr Manzos
77
