Pariisin oopperatalon katsomo kohisee jännittyneiden ihmisten keskusteluista, onhan uuden kohutun oopperan ensi-ilta. Valot himmenevät ja hälinän vaiettua esitys vihdoin alkaa. Äkkiarvaamatta yleisöstä kaikuu naisen kirkaisu, joka pian vaimenee suuren kattokruunun murskautuessa katsomoon. Salin tyhjennyttyä ryhdytään etsimään syytä onnettomuudelle ja tutkimukset ajautuvat pian oopperassa työskentelevän etsivän, Raoul Montandin, harteille.
Klassikkoelokuvasta/kirjasta ideansa lainanneen pelin tapahtumat alkavat nykypäivän Pariisin oopperasta, jossa kuulu Oopperan kummitus on palannut terrorisoimaan kulttuurinharjoitusta yli sadan vuoden tauon jälkeen. Pelaajan ohjaaman Sureten etsivän Raoulin suorittamat tutkimukset alkavat saada outoja käänteitä, kun todisteet osoittavat kummituksen olemassaolon.
Seikkailtuaan pelin alkupuolen nykyisyydessä Raoul oudosti siirtyy ajassa taaksepäin vuoteen 1881, jolloin kummitus vielä todella elää ja on voimissaan, sekä uhkaa kaapata oopperan uuden tähden Christinen. Nopeasti käy ilmi, että estääkseen tulevaisuuden onnettumuuden täytyy Raoulin pelastaa Christine ja kohdata kummitus.
Sujuva systeemi
Return of the Phantom on järjestyksessä toinen MicroProsen tuottama seikkailupeli ja se käyttääkin samaa MADS-systeemiä kuin ensimmäinen peli Rex Nebular. Yleisilmeeltään systeemi muistuttaa LucasArtsin SCUMMia ja onkin melkein yhtä nopea ja mukava käyttää, hiirellä siis.
Keskustelutuokioita pelissä on keskimääräistä vähemmän, mikä ei kuitenkaan menoa pahemmin haittaa. Vaikka sanan säilän säihkyessä Raoul saa valita sanottavansa ruudun alalaitaan ilmestyvästä valikosta, ei pelaajalla silti ole paljonkaan kontrollia keskustelujen suhteen, sillä typerimmätkin vaihtoehdot täytyy yleensä käydä läpi.
Helppo nakki
Paketin takakannen ja mainosten mukaan pelaajaa odottaa kiehtova ja vaativa etsiväseikkailu, jossa Oopperan kummitusta metsästetään erilaisia johtolankoja etsiskellen. Valitettavasti todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin kirkas, sillä Return of the Phantom ei ole etsivämysteeri, vaan melko tavallinen, mutta silti mukava seikkailupeli. Vaikka pelin voi pelata kahdella eri vaikeustasolla, aloittelijalla ja haastavalla, eivät vaikeammankaan tason ongelmat vaadi ruudinkeksijää läpipeluuta varten. Etenkin alkupuolen ongelmat muodostuvat pääosin vain oikeaan paikkaan kävelystä tai oikealle henkilölle puhumisesta, myöhemmin mukaan tulee sentään hitunen oikeaakin seikailua kuten esineiden käyttöä ja tutkimista.
Seikkailija saa kuitenkin niellä karvaan kalkin, kun seikkailu kaikkien suruksi päättyykin juuri, kun sen parissa on todella alkanut viihtyä. Pelin kulku on selvästikin suunniteltu niin, että se suorastaan työntää pelaajaa oikeaan suuntaan ja päätelmiin. Tämän voi tietenkin mieltää myös hyväksi asiaksi, mutta tältä valmiiksi viitoitetulta polulta ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä harha-askelmia. Jos peliin jostain maagisesta syystä jää jumiin, ei pelaajalla ole muita ongelmia ratkottavana, vaan paikalleen jämähdetään ja kunnolla.
Loppupuolella peliä Raoulin urhea ohjastaja törmää seikkailun tylsimpään kohtaan, nimittäin oopperan katakombeihin, jotka hetken harhailun jälkeen alkavat epäilyttävästi muistuttaa tunnelmaltaan King's Quest 5:n aavikkosekoilua. Onneksi Raoul ei sentään kuole joka välissä, mutta muuten laaja sokkelo on suomeksi sanottuna helvetillisin viritys, jonka olen koskaan läpi kolunnut, ja ilmeisesti yritys pidentää muuten hyvin lyhyttä peliä.
Ongelmista täytyy mainita yksi tosi tympeä viritys, nimittäin 26 vivun systeemi, josta täytyy keksiä oikea neljän vivun yhdistelmä. Tämä löytyy vihaamastani labyrintista, eikä siihen keksi vastausta muuten kuin kokeilemalla. Väärästä yhdistelmästä heittää Raoul veivinsä, joten yrittämistä on riittämiin.
Tunnelma katossa
Ensimmäisenä pelissä kiinnittää huomiota sen kaunis grafiikka, joka sopii peliin kuin nyrkki silmään ja luo mukavaa taustatunnelmaa Oopperan kummituksen jahtaamiseen. Värit ovat kautta linjan pehmeitä pastellisävyjä vanhan oopperarakennuksen hämäriä nurkkauksia ja käytäviä hienosti maalaillen. Rakennus on suurimmilta osin siististi piirretty, jopa muuten kammottavat katakombit ovat katseltavan synkkiä ja kosteita. Muutamissa paikoissa piirrosjälki vaikuttaa hieman suttuiselta, mutta yleisesti seikkailu on ilo silmälle.
Animaatio Phantomissa on aivan oma lukunsa, sillä siihen MicroProsen pojat ovat ilmiselvästi pistäneet kovan painon. Eri hahmojen liikkeet ovat todella sulavia ja realistisen tuntuisia, erityisesti ihastuin Christinen hameen lainehtimiseen hänen kävellessään. Hahmot on digitoitu videolta, ja jälki on myös sen näköistä. Kahdessakin mielessä, sillä paitsi realistisia, hahmot ovat myös hivenen suttuisia. Epämiellyttävin piirre on hahmojen hitaus. Raoulilta kävely huoneen toiseen laitaan kestää hetken, mutta onneksi animaation yli saa hypättyä välilyöntiä painamalla.
Seikkailun äänipuoli on myös hyvin hoidettu, ja peli tukee jopa Rolandin ja SoundBlasterin yhteiskäyttöä. Pelin kirkkomaiset urkutaustat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa vasta Rolandin kautta kuunneltuna, mutta myös SoundBlasterin tuottamaa musiikkia kuuntelee mielikseen, sillä jylheät kirkkourut on onnistuttu Blastikallakin toistamaan yllättävän hyvin. Paikasta riippuen musiikki vaihtelee hieman, mutta suurimman osan se kuitenkin pysyy melko samankaltaisena eli kauniina.
Tietenkin pelissä on myös digitoituja efektejä, kuten Kummituksen mielipuolinen nauru ja naisen kirkaisu. Sampleja on sopivasti ripoteltu pitkin peliä ja ne tekevät oman osansa tunnelman luomisessa. Niitä on kuitenkin melko vähän, joten enemmästäkin olisin ollut iloinen.
Mukava jälkimaku
Seikkailun suurin plussa on eittämättä sen kiehtovan goottilainen tunnelma, johon uppoutuva pelaaja nopeasti unohtaa ajan kulun ja nukkuminen saattaa jäädä vähemmälle. Ainoa särö fiiliksessä on Raoulin salaperäinen siirtyminen nykypäivästä 1800-luvulle, tapahtumaa kun ei pahemmin selitellä ja tiedonjanoinen pelaaja jää ihmettelemään tapahtunutta.
Kummituksen paluun peluun jälkeen jää mieleen pyörimään ristiriitaisia mielikuvia. Päällimmäinen niistä kuitenkin on, että peli on auttamatta joko aivan liian helppo tai lyhyt. Pelaaja jää harmittelemaan mukavan pelin pikaista loppumista ja olo on kuin pikkulapsella, jonka tikkunekun joku julkimus on vienyt. Karsea katakombiverkosto ja lyhyt peliaika laskevat Return of the Phantomin loistavuutta, mutta silti en voi väittää, etten olisi viihtynyt Oopperan kummitusta jahdatessani.
84
