Elä. Kuole. Toista.
Returnalin arvostelukoodi saapui valitettavasti vain vajaat kaksi vuorokautta ennen lehden menoa painoon. Kun peli täytyi ensiksi ladata ja kirjoittamisellekin täytyi varata aikaa, läheskään kaikki sen sisältämät salaisuudet eivät ehtineet vielä paljastua. Reilun kymmenen pelitunnin perusteella nopeisiin reflekseihin nojaava roguelike-elementtejä sisältävä räiskintä vaikuttaa lupaavalta, joskin ajoittain turhan haastavalta, kauhukokemukselta. Tosin myös deadlinea vastaan pelaaminen aiheuttaa samanlaisia fiiliksiä.
Pelon kierre
Syvää avaruutta tutkiva Selene Vassos vastaanottaa hätäsignaalin kielletyltä planeetalta Atropokselta. Signaalia jäljittäessään hän törmää myrskyyn ja tekee pakkolaskun muinaisten raunioiden täyttämään metsään. Pahin on vasta edessä.
Tuhoutuneen aluksen ympäristöä tutkiessaan Selene saa selville, että kauan sitten Atroposta asutti pitkälle kehittynyt muinainen sivilisaatio. Nyt se toimii kotina lukemattomille vihamielisille olennoille, jotka hyökkäävät armotta tunkeilijan kimppuun. Itse planeettakin tuntuu jollain tapaa levottomalta. Syy tähän selviää ensimmäisen – ja kohtalokkaaksi koituneen – tutkimusretken päätteeksi.
Selenen kuoltua peli ei ole suinkaan pelattu. Itse asiassa se on vasta alkanut.
Sekä Selene että Atropos ovat juuttuneet samaan loputtomaan aikasykliin. Joka kerta, kun Selene menettää henkensä, hän aloittaa matkansa alusta. Matka ei ole kuitenkaan koskaan sama, sillä jokaisen kuoleman myötä myös maailma muuttaa muotoaan. Selenen täytyy selvittää planeetan salaisuudet rikkoakseen syklin ja pelastaakseen itsensä.
Kalman oppitunnit
Returnalin tarina – tai ainakaan sen alku – ei tee välitöntä vaikutusta omaperäisyydellään. Hätäsignaali, pakkolasku ja vihamielinen planeetta on tuttu asetelma lukemattomista kirjoista, elokuvista ja videopeleistä. Se, mikä kuitenkin tekee vaikutuksen, on tapa, jolla se kerrotaan.
Keskeisen mysteerin selvittäminen edellyttää planeetan tarkkaa tutkimusta. Raunioista on etsittävä esimerkiksi muinaisia kirjoituksia, joita kääntämällä saa vihjeitä menneistä tapahtumista. Selenen oma historia vaikuttaa olevan myös tärkeä osa tarinaa. Naisen näkemät painajaiset sisältävät välähdyksiä tämän menneisyydestä. Toisinaan raunioista löytyy Selenen jättämiä lokikertomuksia tapahtumista, jotka eivät ole vielä käyneet toteen. Vaikuttaa siltä, että aika ja avaruus käyttäytyvät jopa odotettua arvaamattomammin Atropoksella.
Satunnaisesti luodun maailman tutkiminen, salahuoneiden etsiminen ja ansojen välttely on sekä hauskaa että palkitsevaa. Ympäristöstä löytyy muun muassa aseita, uusia matkustuskeinoja avaavia varusteita sekä parasiitteja, joihin liittyy sekä hyötyjä että haittoja. Loinen voi esimerkiksi poistaa puvun toimintahäiriöt, mutta viedä osan elinvoimasta irtautuessaan Selenestä. Lähes jokaisella syklillä selviää jotain uutta myös planeetan historiasta, sen asuttamista olennoista sekä näiden kohtaloista. Pelaajan tehtävä on koota totuus pienistä palasista.
Selenen tarina voi päätyä tuttuun paikkaan, mutta alun perusteella se vaikuttaa kulkevan sinne omia polkujaan pitkin. Tutuista asetelmista saadaan paljon irti, kun ne asetetaan uuteen valoon. Verkkaisesti osatotuuksien kautta kerrottu tarina houkuttaa palaamaan pelin ääreen silloinkin, kun kuoleman loputtamattomalta vaikuttava kierre uhkaa käydä liian turhauttavaksi.
Perinteitä noudattaen
Taistelun suhteen Returnal on ehtaa Housemarqueta. Käytettävissä olevat aseet, eri puolilta kimppuun käyvät viholliset, toiminnan hektisyys sekä veitsenterävät kontrollit tuovat mieleen studion aiemmat pelit, kuten Dead Nationin ja Resogunin. Vihollislaumat sinkoavat ammuksia pelaajaa kohti värikkäinä kuvioina, joita on väisteltävä nopeilla syöksyillä vastaten samalla tuleen. Aseista ei lopu ammukset, mutta ne kuumenevat helposti. Viilennystä voi nopeuttaa painamalla liipaisinta oikeaan aikaan. Se antaa myös tilapäisen vahinkobonuksen. Virhepainallus sen sijaan johtaa aseen hetkelliseen jumittumiseen.
Jokaisella Selenen poimimalla aseella – oli kyse sitten pistoolista, haulikosta tai erilaisista sarjatuliaseista – on myös vaihtoehtoinen tulitila. Osa ampuu kohteeseen itsestään hakeutuvia ammuksia, toiset kranaatteja. Tavallisten ja tavallista tehokkaampien hyökkäysten vuorottelu tekee taistelusta hauskaa. Raskaat hyökkäykset on kuitenkin osattava ajoittaa oikein, sillä niiden lataaminen vie aikaa. Tiukan paikan tullen voi onneksi turvautua myös lähitaisteluun. Selenen miekka kaataa heikoimmat viholliset tyydyttävästi yhdellä iskulla.
Vihollisten tappaminen kasvattaa adrenaliinitasoa, ja jokainen viidestä saavutetusta tasosta antaa jonkin edun. Ensimmäinen kasvattaa aseiden tehoa, toinen merkkaa viholliset kauempaa, ja niin edelleen. Yksi ainoa osuma riittää pudottamaan adrenaliinin takaisin nolliin. Se, jos mikä, rohkaisee varovaisuuteen.
Yksi askel eteen, kaksi taakse
Haasteesta ei tosin ole muutenkaan pulaa. Kuoleman koittaessa Selene menettää lähestulkoon kaikki edellisen elämänsä aikana hankitut edut. Tämä koskee niin aseita, varusteita, kykyjä kuin elinvoimaa. Pelissä on joitain pysyviä päivityksiä, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut juurikaan apua.
Se, mikä tekee pelaamisesta ajoittain turhauttavaa, on kolmannen persoonan kuvakulma. Ylhäältä tai sivusta kuvatuissa luotihelveteissä vihollisten hyökkäykset on mahdollista väistää, sillä pelaaja näkee jokaisen häneen kohdistuvan uhan. Kun kamera on lukittu Selenen olan taakse, on ruudun ulkopuolelta tulevia iskuja lähes mahdotonta välttää. Ruudun alalaidassa oleva minikartta paljastaa vihollisten sijainnin, mutta tulitaistelun keskellä sen vilkuilusta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaiken tämän voisin antaa tämän anteeksi, jos Returnal ei olisi niin kitsas elinvoiman suhteen. Useimmista nykyräiskinnöistä poiketen Selenen elinvoima (tarkalleen ottaen puvun eheys) ei palaudu vetäytymällä hetkeksi suojaan, voitokkaan taistelun jälkeen tai uudelle alueelle siirryttäessä. Pukua voi paikata sieltä täältä löytyvällä vihreällä materiaalilla, mutta sitä löytyy harvoin riittävästi.
Pitkien taisteluiden jälkeen olin monesti niin heikossa kunnossa, että seuraavalle alueelle siirryttyäni kuolin ensimmäiseen vihollisaaltoon. Useimmiten tämä tapahtui välittömästi sen jälkeen, kun olin saavuttanut jonkin ennennäkemättömän alueen ja kohdannut uudentyyppisiä vihollisia, joiden hyökkäyksiä en vielä osannut ennakoida.
Ennen pitkää kaiken alusta aloittaminen, samojen (tai ainakin samankaltaisten) alueiden tutkiminen ja tuttujen vihollistyyppien kohtaaminen kerta toisensa jälkeen, alkaa tuntua lannistavalta. Se on kuin pään lyömistä seinään, paitsi tämä seinä lyö takaisin. Toivon mukaan tulevat syklit tarjoavat jotain tähän helpotusta, en ole vielä läheskään valmis luovuttamaan pelin suhteen.
Seuraavaa sukupolvea
Visuaalisesti Returnal on ensiluokkaista työtä. Tarinan johdantona toimiva lyhyt animaatio näyttää yksinkertaisesti upealta. Pelimaailma tekee myös vaikutuksen monipuolisuudellaan. En ole ehtinyt tutustua kuin kahteen ensimmäiseen alueeseen kuudesta, mutta ne eroavat toisistaan lähes kaikin puolin. Ensimmäinen on synkkä ja myrskyinen metsä, jonka kasvien peittämät usvaiset rauniot tuovat mieleen Alien-sarjan elokuvat. Toinen on verenpunaisen hiekan valloittava erämaa. Tuskin on sattumaa, että sitä vartioivat leijuvat lonkerohirviöt muistuttavat H. G. Wellsin Maailmojen sodan marsilaisia valloittajia.
PS5-yksinoikeuspelinä Returnal ottaa kaiken hyödyn irti konsolin 3D-audiosta sekä DualSense-ohjaimesta. Molemmat auttavat pelaajaa uppoutumaan pelimaailmaan entistä paremmin. Harkiten käytetyt äänitehosteet sekä elokuvamainen musiikki pitävät uhkaavaa tunnelmaa yllä. Hyvillä kuulokkeilla pelatessa vihollisten kuulee toisinaan hiipivän selustaan, joten minikarttaa ei välttämättä tarvitse edes vilkuilla.
DualSensen dynaamisesti mukautuvia liipaisimia käytetään hienosti hyödyksi. Aseen tulitila valitaan tähtäämisessä käytettävällä liipaisinnapilla. Puoleen väliin painettuna käytössä on tavalliset ammukset. Liipaisimen painaminen pohjaan aktivoi vaihtoehtoisen tulitilan. Se on sekä innovatiivista että intuitiivista.
Returnal sisältää kiehtovasti kerrotun tarinan, palkitsevaa tutkimista, sujuvaa tasoloikkaa sekä nopeatempoista toimintaa roguelike-elementeillä vahvistettuna. Vaikka nopeita refleksejä edellyttävä taistelu tekee Atropos-planeetan salaisuuksien selvittämisestä ajoittain liiankin turhauttavaa, on pelin vetovoimaa kuitenkin vaikea vastustaa.
Vielä yksi sykli!
