Rise of the Triadista voivat taas herkimmät tiristää väkivaltakeskustelua pimeiden kesäiltojen ratoksi.
Paha kultti suunnittelee pommi-iskua suurkaupunkiin suuren johtajansa, El Oscuron kunniaksi. Viiden isänmaallisen jenkkipatriootin muodostaman kommandoryhmän on tehtävä hihhuleiden suunnitelmat tyhjiksi. Pelaaja valitsee itselleen viisikosta virtuaaliminän ja lähtee puhdistamaan kultin linnoitusta kaikesta elollisesta.
Rise of the Triad on Apogeen yritys rahastaa Doomin vanavedessä. ROTT:n hätäpäissä julkaistu sharewareversio 1.0 arvosteltiin Pelit-lehdessä 2/95, ja samat kehut ja haukut pätevät rekisteröityyn versioon.
Markat likoon -versiossa on kaikki mitä luvattiinkin, eli uusia kenttiä, uusia cheat-koodeja (mukana todella messeviä), uusia aseita, lisää grafiikkaa ja parempi verkkopeli. Valitettavasti Rise of the Triadin perusongelmiin, eli tylsiin kenttiin ja epäuskottavaan ympäristöön, ei ole puututtu.
Läiskis roiskis
Siinä missä Doom oli pelottava, on ROTT hilpeä, verellä mässäilevä Wolfensteinin reinkarnaatio. Pelin taustamusiikiksi voisi laittaa vuosisadan alun mustavalkokomedioista tuttua pianonpimputusta, eikä kukaan huomaisi mitään outoa.
Pelikotelo kantaa ylpeänä "sopimaton alle 12-vuotiaille" -tarraa, mikä toimii tehokkaana mainoskikkana. Mitään syytä moiselle luokittelulle ei ROTT:ssa ole, paitsi kiva graafinen efekti raskaampia aseita käytettäessä: vihollinen räjähtää mössöksi, ja ruudulla lentelee irtonaisia ruumiinosia, verta ja silmämunia kivojen lits läts -ääniefektien kera. Kunnon taistelun jälkeen lattia on ruumiiden peitossa ja punaista elonnestettä valuu hiljakseen seiniä pitkin. Meno on kuin splatter-elokuvassa.
Verilöyly on jaettu neljään episodiin, jotka puolestaan koostuvat useammista tasoista. Episodien lopussa on vastassa pahempi loppupomo. Normaalien aseistettujen ihmisten lisäksi vastassa on metallifrisbeitä laukovia robotteja, taikoja sinkoavia munkkeja sun muuta.
Sodan koirat
ROTT:ssä on tavattomasti pikkukikkailua. Pelaaja voi hyppiä erityisiltä jousilaatoilta, katsoa ylä- ja alaviistoon Hereticin tyyliin ja kokeilla painajaismaista huumetrippiä syömällä sieniä. Ikkunat voi ampua rikki ja seiniin jää luodinreikiä. Oman nimen kirjoittaminen konekiväärillä seinään ei kylläkään onnistu luodinreikien rajoitetun määrän takia.
Peli on pullollaan ansoja _ tulta, kaasua, pyöriviä teriä, kuumia liikkuvia seiniä... Ansat eivät ole vaaraksi pelkästään pelaajalle, vaan laumoittain kulttilaisia joutuu niiden uhriksi. Outoa, kyllä heidän omat ansansa luulisi tuntevan.
Asevalikoima on laaja, eikä mukanaan voi kantaa kovinkaan isoa arsenaalia. Normaalin pistoolin lisäksi aseisiin kuuluvat konekivääri, sinko ja hakeutuva ohjus. Pelistä löytyy myös veitsi, mutta se on tarkoitettu erään vartijatyypin heittämän verkon leikkaamiseen, eikä sovellu vihollisten silppuamiseen.
Mukana on myös pari tavanomaisesta poikkeavaa asetta. Drunk-sinko laukaisee monta harhailevaa ohjusta samanaikaisesti. Tulipommi on hyvä laajojen alueiden siivousväline, sillä se räjähtää seinään osuessaan valtaisaksi tulimereksi. Samantapainen ase on tuliseinämän laukaiseva liekinheitin. Ahtaissa paikoissa kyseiset aseet listivät helposti myös kantajansa.
Jumalmoodissa voi lähettää kädestään liikkeelle hakeutuvia energiapalloja, jotka yhden vihollisen poksautettuaan suuntaavat seuraavaan. Yksi ammus siis pomppii ukosta toiseen ja tekee laakista selvää jälkeä. Graafinen efekti muistuttaa hieman Kadonneen Aarteen Metsästäjien loppukohtausta.
Ehdottomasti oudoin bonustavara on luu, joka muuttaa pelaajan koiraksi. Koirana olemisesta on hyötyäkin, koska nelijalkaisena mahtuu kulkemaan matalista oviaukoista. Aseina toimivat hampaat ja salaseiniä etsitään tassulla haromalla. Söpöä.
Keisarin uudet vaatteet
Kun ROTT:stä kuorii kaiken koristelun päältä pois, jää jäljelle aika vanhanaikaisen tuntuinen peli. Peligrafiikoista ei suoralta kädeltä pysty sormella osoittamaan mitään hirmuista vikaa, mutta jostain syystä peli kuitenkin näyttää lapselliselta ja rumalta. Pelialueet ovat huonosti suunniteltuja ja monotonisia, ja onkin hyvin helppo eksyä harhailemaan samoja sokkeloita edes takaisin. Karttaruutu on epäselvä, siitä näkee liian pienen alueen kerrallaan ja kartoitus toimii muutenkin huonosti.
Musiikki on Ultrasoundilla kuunneltuna ihan mukiinmenevää. Ääniefektit ovat hyviä ja niitä on paljon, joskaan testiversio ei suostunut kajauttamaan niitä ilmoille GUSin kautta yhtäaikaa musiikin kanssa.
Verkkopeli vaatii yhden koneen serveriksi, joten luulenpa, ettei turhan monella ole mahdollisuuksia yhdentoista pelaajan kuolonottelua. Koulujen sun muiden verkotettujen opinahjojen ylläpitäjille on taas tiedossa harventuneita hiuspehkoja.
Valitettavasti ROTT on nykyään liian kovassa seurassa. Viritelty Wolf-engine ei kovin pitkälle riitä uskottavan ympäristön luomisessa, eikä grafiikan lapsellinen tyyli auta yhtään. Ihastuksen sijaan ROTT jättää tyhjän tunteen, joskin huijauskoodien kera ROTTia pelailee mielellään jonkin aikaa, koska tällöin ärsyttävistä ansoista ei tarvitse välittää.
81
