Mitäs sanotte seuraavanlaisesta liikennevalistuksesta? Alle huippukireä japsiprätkä, nyrkin ympärille kettinkiä kilpailijoiden mätkimiseen, kierrokset kymppitonniin ja kumi laulaen kisaamaan tavallisen liikenteen sekaan? Jalankulkijat on tarkoitettu tönittäviksi ja muut motoristit runtataan pientareelle.
Useita jatko-osia poikinut konsolihitti Road Rash on nyt kääntynyt myös PC:lle. Ryppyotsaista ajosimulaatiota halajavat voivat unohtaa Road Rashin välittömästi, sillä tiedossa on simppeliä rälläystä tappeluilla, kauniilla naisilla ja kunnon hard rockilla maustettuna.
Prätkiä, rahaa ja blondeja
Kilpailut aloitetaan Panzer-klubilta, jossa sekopäiset prätkäkuskit kokoontuvat heittämään herjaa sekä ostamaan ja myymään prätkiä. Tavoite on päästä jokaisella viidellä reitillä kolmen parhaan joukkoon, jolloin vaikeusaste kovenee reittien muuttuessa pidemmiksi ja hankalammiksi. Samalla myös kilpailijat kovenevat, joten voittorahat kuluvat parempia prätkiä shoppaillessa.
Road Rashin suoraviivainen idea on piilotettu varsin omalaatuiseen ulkokuoreen. Luulisi, että kilpailijat ovat harrikoilla ratsastavia helvetin enkeleitä, mutta he ohjastavatkin japanilaisia "ompelukoneita". Miehiseen melskaukseen sopii sekin, että lopullisena palkintona voittajaa odottaa hekumallinen blondi.
Ajaminen on hyvin yksinkertaista paahtamista. Vaihteita ei ole ja pyörä käyttäytyy kaikkea muuta kuin luonnollisesti. Tällaisen pelin ohjaaminen pitäisi olla notkeata, mutta tuntuma on pahasti kateissa koska pyörä ohjautuu sivuttain ensin sulavasti, mutta vähän pidemmälle käännettäessä nytkähtää nopeasti luisuun, jonka takia ohjaus on inhottavan katkonaista.
Road Rash näyttää juuri siltä mitä se onkin: viisi vuotta vanhalta konsolipeliltä. Autot, moottoripyörät ja jalankulkijat ovat kaksiulotteisia spriteja, joiden animaation sulavuus ei häikäise. Tie on sentään mukavan kumpuileva ja maastotkin näyttävät kohtalaisen siisteiltä. SVGA-grafiikalla kokonaisuus on, jos ei nyt upea, niin hyvinkin katsottava. Konetehoni riitti kuitenkin vain VGA-tarkkuuteen, jolloin hahmot muuttuivat ikäväksi sutuksi, mutta tie liikkui hyvinkin sulavasti ja vauhdin tunne oli sen verran hyvä, että kuulemma heiluin lystisti tuolillani.
Karusta ulkonäöstä ja simppelistä ajettavuudesta huolimatta, tai ehkä osaksi sen takia, touhussa on oma viehätyksensä. Vieressä olevan kilpailijan potkaiseminen auton alle tai itse kuperkeikkaa pyörän selästä lentäminen ja liikenteen seassa juoksentelu on ainakin vähän aikaa ihan hauskaa.
Muiden motoristien lisäksi harmina ovat aina kintereillä sinnittelevät poliisit. Kaatuminen ja jalkamieheksi joutuminen poliisien lähettyvillä tietää kovia rapsuja. Jos ei rahaa löydy, niin putka odottaa ja peli loppuu siihen. Erehdy lyömään vierellä ajavaa poliisia ja konstaapelit antavat takaisin pitkällä mustalla nuoriso-ohjaajalla. Tappelussa ja kaatuilussa on sentään jotain ideaa, koska kuski ja pyörä eivät kestä loputtomasti kuritusta. Yhden kilpailun menetys ei sinänsä ole kohtalokasta, mutta uuden pyörän ostaminen on kallista.
Road Rash on äärimmäisen epäkorrekti. Kytät ovat donitseja mussuttavia läskejä ääliöitä, pelin asetukset viritetään keltaisia eritteitä ja oksennusta tulvivassa vessassa ja pelin videopätkissä häviäjä joutuu yliajetuksi, murjotuksi, koirien syömäksi ja kokee kaikkea muutakin hilpeätä.
Soundtrack iskee ainakin minun makuuni. Mukana on muutama vuosi sitten listoillakin heiluneita grunge-bändejä. Soundgarden heittää pari suurinta hittiään ja loput ovat Therapyn ja Swervedriverin kaltaisia kulttibändejä. Rynkytys sopii pelin luonteeseen täydellisesti. Sääli, että ajon aikana bändit on korvattu säälittävällä tietokonepimputuksella.
Pakko ihmetellä, miksi Road Rashilla on niin legendaarinen maine konsolipiireissä. Helppo ajelu ja tappelu viihdyttävät vähän aikaa, mutta hommaan kyllästyy aivan liian nopeasti. Sääli, sillä perusidea on hauska ja ajamista lukuunottamatta muu peli on toteutettu hyvin. Jos ei odota liikoja, eikä välitä vaikeista ajosimulaattoreista, voi rahansa huonomminkin hukata, varsinkin kun prätkäpelejä ei ole liikaa.
84
