Aina tässä käy näin. Juuri kun paha velho Shaddar on saatu nitistettyä, manalasta nousee taas epämääräinen demoniruhtinas ja uhkaa maailmaa. Ei auta muu kuin ottaa kirves ja pullo ja pistää hommat järjestykseen.

Reilun vuoden takainen Sacred (Pelit 5/04, 82 pistettä) oli ihan kelvollinen Diablo-klooni, joka teknisessä toteutuksessa meni oppi-isästään ohi, mutta kokonaisuus jäi vähän valjuksi ja ponnettomaksi. Maailmalla Sacred keräsi sen verran mainetta ja kunniaa, että lisälevylle on aihetta. Homman nimi on edelleen suoraviivainen, roolipelimäinen tapponaksuttelu, jossa syvimpänä tarkoituksena on pumpata oma hahmo täyteen kokemustasoja ja varustautua parhailla mahdollisilla kamoilla.

Prinssi Valorin kuoleman jälkeen Ancariassa sattuu ja tapahtuu. Epämääräiset tahot pyrkivät valloittamaan koko läänin, prinsessoja kaappaillaan ja sellaista. Kaikki ongelmat voi selvittää, kun lähettää verenhimoisen seikkailijan tappamaan kaiken liikkuvan.

Vain kourallinen kääpiöitä

Alamaailman vaaroihin voi lähettää perus-Sacred-sankarinsa, jos tämä on vähintään tasolla 29, tai valita kahdesta uudesta hahmosta. Kääpiö on perinteinen mättäjä, joka luukuttaa kaikkia kympillä turpaan ja turvautuu välillä kättä pidempään kuten sinkoihin ja kranaatteihin. Muodokas naisdemoni hallitsee taikuuden ja osaa ottaa erilaisia elementaalimuotoja, jotka antavat bonuksia taistelukykyihin tai muuta kivaa, kuten lyhytaikaisen lentokyvyn. Demoni tuntuu kääpiötä hieman monipuolisemmalta ja hauskemmalta pelattavalta.

Kenttäsuunnittelussa on valitettavasti otettu takapakkia ja pahasti. Alkuperäisen Sacredin paras puoli oli sen laaja, saumaton pelimaailma, jossa oli suuria avoimia alueita ja joka antoi seikkailijalle mahdollisuuden huidella käytännössä missä huvitti. Underworldin maisemat ovat pienempiä kokonaisuuksia ja selkeästi "kenttämäisempiä", eli maailmassa loikitaan vähän sinne sun tänne aina edellisen alueen selvittämisen jälkeen. Lisäksi valtaosa alueista on rasittavia putkisokkeloita, joissa kapeita käytäviä tai polkuja pitkin juostaan suoraan eteenpäin (tai harhaillaan epätoivoisen eksyksissä) ja räimitään läpi tielle ponnahtavien vihollismassojen.

Käyttöliittymää on selkeytetty. Tietoa vihollisista on enemmän, ja oman hahmon tilastot ovat entistä kätevämmin esillä. Harmi kyllä, käyttöliittymän suurimpiin ongelmiin eli kamalan sekaiseen inventaarioon ja vaikeuksiin kohdistaa iskut lentäviin ja kaukosiirtyviin mölliäisiin, ei ole puututtu. Hevosella ratsastaminen on edelleen turhaa, sillä jalan matka taittuu yleensä paremmin ja taistelut ovat selkeämpiä maassa kuin pollen selässä. Epäkohdista huolimatta pelailu on mukavan sujuvaa.

Yhden illan juttu

Underworldin sutaisee läpi parissa illassa. Lisälevy on aika helppo, eikä omalla peruspelin selvittäneellä demonillani tullut kuuma edes loppuvastuksen kanssa. Kokemustasoja kertyi alamaailmassa viitisentoista, mutta se ei johdu niinkään seikkailun pituudesta kuin siitä, että hirviöistä saa suhteessa reilusti enemmän kokemusta kuin perus-Sacredissa, eivätkä ne ole juurikaan tappavampia.

Uudelleenpeluuarvoa on loputtomiin, jos jaksaa veivata samaa pätkää kerta toisensa jälkeen parempien kamojen perässä. Myös peruspelin seikkailua voi pelata uusilla hahmoluokilla. Moninpeli onnistuu Underworldin maisemissa yhtä hyvin kuin perus-Sacredissa, eli vaihtoehtoina on lähiverkkoa ja nettipeliä muutamalla erilaisella pelimuodolla.

Diablot ja alkuperäisen Sacredin puhki pelanneille Underworld on varmasti tervetullut lisäpaketti, eikä siinä sellaisenaan juuri muuta vikaa olekaan kuin seikkailun lyhyys. Muiden kannattanee napata kaupasta ensin peruspelin päivitetty versio Sacred Plus ja katsoa sitten, josko samaa soppaa jaksaa enää santsata.