Shadoan yrittää olla sitä, mitä niin moni peli ennen sitä: koko perheen seikkailu, jossa on jokaiselle jotakin. Peli pursuaa kaunista grafiikkaa ja ääniä, mutta onko se sittenkään muuta kuin sarja animaatiopätkiä siteenään löyhä juoni?
Viiden kuningaskunnan valtakunta on myllerryksessä: ilkeä Torlok on kääntynyt pimeyden puolelle ja haluaa saada valtaansa koko maailman. Ja sekään ei vielä riitä, Torlokin täytyy saada käsiinsä myös veljensä Mobuksen hallussa oleva maaginen amuletti Mobuksen Käsi. Mobus kuitenkin onnistuu rikkomaan amuletin viiteen osaan ja sinkoamaan osat ympäri kuningaskuntia.
Mobuksen käsi
Torlok epäonnistuu yrityksessään tuhota vanhat valtiaat maan päältä. Vanha maagi Daelon jää jäljelle, samoin yksi kuninkaiden perillinen. Tästä kuninkaallisesta suvusta tulee sankarimme Lathan, joka saa taikaoppinsa vanhalta Daelonilta ja tehtäväkseen pelastaa amuletin viisi osaa. Kolme osaa hän saa kokoon matkoillaan, mutta kaksi puuttuu vielä: Arnen tikari ja Malricin kruunu. Hänen täytyy siis lähteä Shadoaniin, varjojen maahan, ja kohdata itse paha Torlok.
Lathan vaeltaa valtakunnassa paikasta toiseen apunaan jo kasassa olevat amuletin osat, taikakartta ja miekkansa. Vastaan tulee monenlaisia valtakunnan asukkaita ja Torlokin asettamia ansoja ja käskyläisiä. Lathanin täytyy taistella tiensä vaarallisten tilanteiden läpi ja käyttää taikavoimiaan viisaasti päästäkseen eteenpäin.
Perhesöpöilyä
Shadoania mainostetaan koko perheen seikkailuna, mikä näkyy jo pelin ulkoasussa. Valitettavasti vain on niin, että kaikenikäisiä tyydyttävää seikkailua on mahdotonta tehdä ilman suuria kompromisseja. Shadoan on kyllä kaunis kuin karamelli: hahmot ja animointi ovat disneymäisiä ja sulavia, värit ja pinnat ovat selkeitä ja houkuttelevia. Shadoania pelatessa tuntee olevansa vain piirretyn elokuvan näennäinen ohjaaja. Siirtyminen paikasta toiseen tai jonkin toiminnon tekeminen johtaa aina lyhyeen välianimaatioon, jonka jälkeen tilanne jähmettyy paikoilleen.
Kulloinkin näkyvän ruudun kanssa ei ole mitään vuorovaikutusta, ainoa toiminta on sille hetkelle sopivan esineen klikkaamista. Jotta homma ei menisi liian vaikeaksi, peli tarjoaa anteliaasti pari vaihtoehtoa käytettäväksi esineeksi. Jos valinta osuu väärään, Lathan kokoilee luunsa kasaan joenpenkalta ja joutuu tarpomaan paikalle uudemman kerran. Jatkuva kuoleminen on ärsyttävää, varsinkin jos se johtuu vain siitä, että valitsi fifty-fifty-tilanteessa väärin. Riittääkö tenavienkaan kärsivällisyys tällaiseen pelaamiseen?
Koko perheen pelaamista varten on suunniteltu myös etukäteen valittava peliversio, joka on joko tavallinen tai holhousversio. Jälkimmäisestä on poistettu mahdollisesti liian väkivaltaiset kohtaukset nuorempia ajatellen. Myös pelin vaikeusasteen voi valita mielensä mukaan.
Shadoan on varsin näyttävä kokonaisuus äänimaailmaansa myöten. Selostajan ja näyttelijöiden äänet tuntuvat luontevilta ja sopivilta piirrettyyn elokuvaan. Tunnelmallinen musiikki raikaa koko ajan taustalla. Peli toimii hyvin. Kaiken voi hiiren kohdistimen liikkumisnopeutta myöten säätää mieleisekseen, ja käyttöliittymä on selkeä ja helppo.
Kaikesta koristelusta huolimatta jää miettimään, kenelle Shadoan on itse asiassa suunnattu. Siinä on hyvin vähän aivoja vaativaa tekemistä, mutta sitäkin enemmän pelkkää turhauttavaa paikasta toiseen siirtymistä ja loputonta välianimaatioiden tuijottelua. Nuoriin lapsiin pelin tapahtumien toistettavuus ehkä vetoaa, välianimaatiot kun saa toistettua napin painalluksella. Suomalainen nuoriso vain ei useinkaan osaa englantia ennen kouluikää, ja peli tuskin jaksaa kiinnostaa varttuneempia.
68
