Jos Doom ja Mechwarrior 2 saisivat yhteistä jälkikasvua, tuloksena voisi hyvin olla Interplayn Shattered Steel.
Kun tätä jo yhdeksäskymmenesseitsemäs peli ennustaa, niin pakkohan se on uskoa, että joskus hamassa tulevaisuudessa kaikkea hallitsevat isot pahat ylikansalliset kaivosyhtiöt, jotka pestaavat palkkasotureita valvomaan etujaan kilvassa kaukaisten planeettojen luonnonvarojen hallinnasta.
Mechi on mechi vaikka voissa paistaisi
Planet runnerit ovat kahdella jalalla kulkevia, raskaasti aseistettuja tankkeja, eikä niitä ole ihan helppo nitistääkään. Siitä pitävät huolen panssarointi ja suojakenttägeneraattorit. Pelaaja voi vapaasti viritellä erilaisia pyssyköitä, reaktoreja ja suojakilpiä ratsuunsa, kunhan pysyy kyseisen runnerimallin maksimitonniston rajoissa. Ja tietysti vain sitä mukaa kun armollinen yhtiö suostuu uusia ja hienompia hilavitkuttimia hänen käyttöönsä luovuttamaan.
Aseistukset jakautuvat hieman runnerin mallin mukaan, mutta alkupuolella tarjolla olevissa keveissä mönkijöissä on kaksoisripustin yhdelle pääaseelle, joka on aina jonkin sortin tykki, ja kaksi ripustinta sekundaariaseille, jotka voivat olla raketteja, ohjuksia, miinanlaukaisijoita tai joitain muita hieman erikoisempia kuten taktisia ydinohjuksia. Tehokkaammat energia-aseet luonnollisesti verottavat runnerin reaktoria raskaammin, latautuvat hitaammin ja niillä on hitaampi tulinopeus, eikä niitä parane ihan höyhensarjan koneeseen asentaa. Eri asetyyppejä peli sisältää kaikkiaan parisenkymmentä, joten mechinvirittelyn ystävät eivät tule pettymään, vaikkei kyseessä mitään niin syvällistä olekaan kuin Mechwarriorissa tai edes Earthsiegessä.
Mikäpä vanhoissa konsteissa vikana on jos ne kerran toimivat? Samaa ovat Biowaren pelisuunnittelijat ajatelleet pulttaamalla tähän perusideaan päällimmäiseksi vielä jostakin yllättäen ilmaantuvat iljettävät biomekaaniset muukalaiset. "Ne vain yllättäen tulivat jostain, kukaan ei tiedä niistä mitään, kommunikaatio ei pelaa, ja ne haittaavat yhtiön bisnestä: siispä ota runnerisi ja tapa."
Päivä runnerpilottina
Hyvin vakuuttavasti osansa esittävät pelaajan emäaluksen keinoälytietokoneet huolehtivat tehtävien käskynjaoista. Alun hirtehinen HAL9000-imitaatio saa pian väistyä (vaan enpä kerro miksi, lälläslää) yhtälailla hymyilyttävän sensuellin naiskeinoälyn tieltä. Huolelliset käskynjaot ja monipuoliset tehtävät vaihtelevine tavoitteineen antavat pilottisankarillemme selkeää toivoa siitä, että odotettavissa on jotain hieman toista kuin puuduttavan tylsää Terminal Velocity -mäiskettä.
Kuultuaan käskynjaon pilotti käväisee varikon puolella kustomoimassa runneriaan tarjolla olevasta aseistuksesta ja varustuksista, ja virittää itselleen parhaiten sopivat kontrollit. Ei runnerin ohjastaminen sentään niin montaa nippeliä vaadi kuin oikean mechin, mutta kaikki olennainen on mukana erikseen kääntyvästä torsosta alkaen. Kun kaikki on reilassa, on aika hypätä maahanlaskualukseen ja dyykata planeetan pinnalle.
Ihailtuaan kokonaan sulavasti teksturoituja, joskin paikoin hieman yksitoikkoisen rujoja maisemia pilottimme katsastaa kojetaulun. Koska hän on ollut jossakin kaukana kauan sitten edellisessä elämässään X-siipihävittäjä-ässä, hänen kasvoilleen leviää tietävän kyyninen virnistys kun hän huomaa suojien, aseistuksen ja moottorin tehosuhteista kertovan näytön. Ilokseen hän havaitsee, ettei näiden suhteita voi ainoastaan muutella, vaan reaktorin voi myös lyödä hetkeksi ylikierroksille, mikä tuottaa lisätehoja ylikuumenemisvaaran ja vaurioitumisen kustannuksella.
Kun joka suuntaan näkevässä tutkassa välähtää ensimmäinen punainen piste, pilotti lämäisee epäröimättä ykkösen silmään ja valmistautuu taisteluun. Planet runner nytkähtää liikkeelle ja harppoo uskottavan tuntuisesti metallinkalskeisten askelten säestämänä. Kypärään kytketyistä korvalappustereoista raikuva reipas actionleffa-musiikki saa adrenaliinin virtaamaan.
Harmikseen sankarimme huomaa, ettei punainen piste tutkassa suostu lukittumaan ennen kuin se on lähes näköetäisyydellä, ja silloinkin lukitusneliö syttyy uskollisesti, vaikka välissä on jyrkähkö harjanne. "Satelliittilinkki on ystäväsi", hän ajattelee ja jää kytikselle harjanteen juurelle.
Kalkkunan kuolema
Pian näkyviin ilmestyy täysin käsittämätön hirvitys, joka näyttää sekä muodoltaan että liikehdinnältään henkiin heränneeltä pakastekalkkunalta, jolta joku on unohtanut katkaista kaulan. Kun kalkkuna alkaa sylkeä lasertulta, pilotti havahtuu järkytyksestään ja antaa kuusipiippuisten konetykkien puhua. Sähkömoottorien vinkuna ja 30-millisten muhkea basso täyttää ohjaamon ja osumista kertovat kipinät sinkoilevat biomekaanisen kalkkunan ruumiista ilman näkyvää vaikutusta.
Pilotti luottaa kevyen runnerinsa nopeuteen ja lähtee kiertämään vastustajansa taakse kääntäen samalla koneensa torsoa ja pitää maalin helposti tähtäimessä mainion padlock-viewin avulla, jollaista hän olisi toivonut jo mechisoturin päivinään. Koska hän tietää, että jotkut aseet tehoavat huonommin eri panssarityyppeihin, hän päättää vaihtaa sekundaarisiin pikalasereihin ja laskettaa nopean sarjan pallohukkaisena heilahtelevan kalkkunan jalkoihin _ nämä otukset ovat nopeita, mutta niillä on selviä vaikeuksia kääntymisessä. Kalkkunan epäröinti koituu sen kohtaloksi: pikalaserit sahaavat sen toisen koiven irti ja koko hökötys kaatuu muhkeiden räjähdysefektien ja jytinän saattelemana. Kun savu hälvenee, ei jäljelle jää edes kiitospäivän aterian aineksia.
Pilotin helpotuksen huokaus katkeaa kesken, kun hän vilkaisee tutkaruudulle. Punaisia pisteitä lähestyy kymmenittäin jokaisesta ilmansuunnasta. Toinen toistaan oudomman näköiset kävelevät kummajaiset lähestyvät suojeltavaa kuljetuskolonnaa pahat mielessä.
"Ple, vedänkin vaihteen kakkoselle", pilotti ärähtää ja taistelukenttä muuttuu hirvittäväksi teurastukseksi nähtävästi täysin aivottomien alienien ammuskellessa miten sattuu milloin kuljetusajoneuvoja, milloin runneria. Vaikka yksi planet runner vastaa suojiensa ansiosta viittäkymmentä ufomönkijää, kuljetuskolonnan suojelu näyttää toivottomalta. Pilotti kiroaa katkerasti käskytettävien siipimiesten puutetta ja alkaa pelätä, että tästä komennuksesta tulee pelkkää tyhjänpäiväistä räiskintää, kun eetteristä kaikuu paikalle saapuvan hävittäjälentueen johtajan tervetullut viesti. Kalkkuna-alienit kohtaavat loppunsa ripeään tahtiin ja huoltokolonnan rippeet ilmoittavat saapuneensa määränpäähän. Pian tukikohdan ympärillä on pystyssä konetykkitorneja ja päivä vaikuttaisi olevan pulkassa, mutta jälleen tutkassa välähtää punaista.
Saakelin alienit aikovat jyrätä sittenkin tukikohdan, ja niitä saapuu aalto aallon jälkeen joka suunnasta niin kuin niillä ei olisi mitään loppua. Onneksi pilottimme törmää tukikohdan ympäristössä lojuviin lisäammuksiin, jotka jotenkin yliluonnollisella tavalla latautuvat hänen planet runneriinsa vain niiden yli kävelemällä. Kun viimeinenkin vihollinen lojuu maassa savuavana kasana kuuluu radiosta vihdoin tervetullut viesti: tehtävä suoritettu.
Telesmurffien invaasio
Vaan silti jostain tuppaa vielä punaisia pisteitä tutkaan. Koska tehtävä on suoritettu, sankarimme päättää omin avuin lähteä selvittämään, mistä nämä hirviöt oikein sikiävät. Muutaman kilometrin päästä löytyykin kummallinen paikallaan jököttävä hökötys, ja yllätys on suuri, kun hökötyksen viereen aukeaa aika-avaruusportti, josta astuu joukko lisää kalkkunoita. "Teleportaatiota, helkkari. Miten ihmeessä ne voivat odottaa, että pystyn tekemään mitään järjellisiä taktisia suunnitelmia, kun näitä savikiekkoja voi tulla mistä vain, milloin vain ja miten paljon hyvänsä?"
"Aivotonta räiskintääkö siis sittenkin", pilotti ajattelee päätään pudistellen ja sekavin tuntein palattuaan emäalukseen. No, olipahan huoltokolonnan ja tukikohdan suojelemisessakin sentään jotain itua. Ja kolonna oikeasti teki jotain tehtävään vaikuttavaa asentamalla ne tykkitornit ja vielä ilmoitteli koko ajan radiossa mitä oli tekemässä _ huusivat jopa apua tarvittaessa. Vaikka kunnollisten siipimiesten puute pahasti kaivelikin, tulivat sentään ne maataistelukoneet auttamaan, joten ei tässä tarvinnut olla yksin maailmaa vastaan. Sitä paitsi oli se räiskintäkin paikoiten pirun hauskaa, pitkälti sen kaiken machorytinän ja räjähdysten ansiosta.
"Enpä sittenkään taida ottaa lopputiliä vielä", pilotti tuumaa, ja tekee viisaan päätöksen. Hänellä on vielä edessään monta tehtävää, joissa taistelujen räiskintäpiirteistä huolimatta useimmissa on mukana jokin muukin tarkoitus kuin kaiken liikkuvan tuhoaminen. Monissa hän tulee saamaan apua ystävällisiltä joukoilta joko ilmatuelta tai muilta runnereilta, ja lähes kaikissa on selkeä tavoite, joka antaa syyn uskoa siihen, että kyseessä on todellinen sota eikä savikiekkoalienien ampumarata, vaikka ne hyväkkäät savikiekkoja ovatkin. Joissain tuhoamistehtävissä jopa tarvitaan melkoisesti taktisia hoksottimia, sillä "kaikki kyykkyyn" -tekniikka osoittautuu itsemurhaksi.
Pilotillemme tullaan tarjoamaan joissain kohdin valinnanvaraa, millä tavalla useamman tehtävän pituisen minikampanjan suorittaa haarautuvien juonipolkujen muodossa. Kunhan ensimmäinen planeetta on puhdistettu alieneista ja "bossialieni" tuhottu, päästään seuraaville, jossa muukalaisten mysteeri vähitellen selviää, mikä toki on omiaan pitämään juonta mielenkiintoisena.
"Jos vain ne saakelin alienit olisivat vähän fiksumpia ja niitä olisi vastaavasti vähemmän tätä voisi pitää taitolajina", pilotti mietiskelee. "Ja kun olisi noita siipimiehiä, niin tämähän olisi jo ihan oikeaa sodankäyntiä. Taidankin heittää aliavaruusmailin kavereille Betelgeuzeen ja pyytää heitä siipimiehiksi moninpeliin interstellarnetin välityksellä. Mutta hauskaa tästä tulee joka tapauksessa."
88
