Shin Megami Tensei: Devil Survivor Overclocked (3DS) – Tokion ilmestyskirja

Jumala loi maan seitsemässä päivässä. Sen verran menee sen tuhoutumiseenkin.

Shin Megami Tensei -nimen alla julkaistaan todella erilaisia pelejä, yleensä omalaatuisia japanilaisia roolipelejä. Devil Survivor on lähellä perusmuottia, mutta se sekoittaa sarjan perinteisiin aimo annoksen vuoropohjaista taktikointia ja isometrisen kuvakulman.

Euroopassa se julkaistiin keväällä. Jo oli aikakin, sillä alkuperäinen DS:n Devil Survivor julkaistiin Amerikassa vuonna 2009  ja Overclocked-lisänimellä ehostettu 3DS-versio melkein kaksi vuotta sitten.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kunhan Devil Survivor on odotuksen arvoinen.

Päivä, jolloin Tokio pysähtyi

Devil Survivor kertoo vahvan tarinan suurkaupungin rampautumisesta keskellä kriisiä.

On kuuma kesäpäivä ja kolme kaverusta hengailee Tokion ydinkeskustassa. Heille on tullut  kummallisia sähköposteja, joissa ennustetaan tulevia tapahtumia: murhia, räjähdyksiä, kuolonuhreja. Ikävä kyllä tämä on se päivä, kun ne käyvät toteen.

Armeija eristää Tokion ja sulkee tokiolaiset saartoringin sisään. Tekosyyksi tarjotaan myrkkykaasua, mutta jostain syystä armeija on valmis käyttämään voimaa pitääkseen ihmiset Tokiossa. Kun yhä useampi tokiolainen näkee demoneita saartoringin sisällä, alkaa armeijan selitys kuulostaa enemmänkin suokaasulta. Pari päivää massat jaksavat kärsiä epävarmuutta ja armeijan valheita, mutta ilman sähköä, vettä ja ruokaa ei kauan kestä, kun anarkia saa vallan. Demoniongelma käy yhä pahemmaksi. Ne teurastavat ihmisiä huvikseen, mikä laskee kummasti tokiolaisten mielialaa.

Päähahmot vastaavat demoniongelmaan serkulta saadulla tietokoneella, jolla he kutsuvat ystävällisiä demoneita avukseen. Eikä siinä kaikki. Nimettömän päähenkilön erikoiskyky on nähdä ihmisten jäljellä oleva elinaika, eikä kenelläkään saartoringin sisällä ole sitä jäljellä kuin onnettomat seitsemän päivää. Kello tikittää, joten pakokeino ihmisten ja demonien keskeltä pitää löytää.

Tuomiopäivän kello ei tikitä koko ajan. Vain silloin kun valitsee kellolla merkatun juonikriittisen kohteen kartalta, vierähtää puolituntinen eteenpäin. Yleensä kohteet, kellolla tai ilman, ovat vuoropuhelua muiden nalkkiin jääneiden kanssa. Kaikkia keskusteluja ei yhdellä pelikerralla ehdi nähdä, joten valintoja ja priorisointeja pitää tehdä.

Tuleeko turpaan vai meneekö grindaamatta?

Kartalla valitut kohteet saattavat välillä johtaa keskustelun asemasta taisteluun. Taisteluissa yhdistellään kätevästi vuoropohjaista isometristä taktikointia ja MegaTen-sarjan ikiaikaisia perinteitä. Liikkuminen ja taitojen käyttäminen hoituvat karttanäkymässä, mutta väkevään eloon Devil Survivor nousee kahden yksikön kohdatessa. Silloin siirrytään pariksi vuoroksi klassiseen taistelunäkymään, jossa vihollisten heikkouksiin pitää hyökätä tehokkaasti, kovaa ja armotta.

Jos hahmot ovat liian heikkoja tarinataistelua varten, voi niitä kehittää sivumatseissa, jotka eivät kuluta kallisarvoista aikaa. Uusia demonikavereitakin saa hankittua demonien omasta huutokaupasta. Sen nimi on varmaankin TuskanHuuto.net.

Taktiikkataistelut ovat kaksipiippuinen juttu. Ihan kiva, että sarja yrittää jotain uutta, mutta pärjäämisessä on tärkeintä taisteluun valmistautuminen hahmojen tasojen, valittujen taitojen ja demonien kautta. Puhtaasti taktiset valinnat itse taistelun aikana soittavat pienempää viulua. Suurin osa hahmojen ja demonien kyvyistä vaikuttaa enemmän perinteiseen lähikontaktiin, joten taktiikkaosioon jää vain pelinappuloiden siirtely ja parantelu. Kun taisteluareenatkin ovat pieniä, ei taktiselle ajattelulle edes jää tilaa. Turpiin vaan ja onnea!

Simppeli taistelumekaniikka ei peliä kaada, koska tarina kiinnostaa ja ajaa peliä eteenpäin. Overclocked-versioon on lisätty uusi kahdeksas päivän sekä huono englanninkielinen ääninäyttely. Ensimmäinen on kiva lisä, toisen saa onneksi pois päältä. Ulkonäköön uusversio ei koske, joten peli näyttää perustason DS-tauhkalta.

Jos haluat taktiikan euforiaa 3DS:lle, on valintasi Fire Emblem: Awakening. Devil Survivor Overclocked sopii niille, jotka haluavat jotain muuta kuin ritareita ja rinsessoja, meille, jotka kaipaamme peleiltäkin pientä, kapinallista sydäntä.

Juho Penttilä

Kuvatekstit:

devil1: En minäkään olisi kauhean innoissani, jos saisin selville jäljellä olevien päivieni lukumäärän.

devil2: Joo, tosi uskottavaa hei!

devil3: Devil Survivorin kuvaus suljetun Tokion tapahtumista on uskottava, kaikista uskomattomista ja yliluonnollisista juonielementeistä huolimatta.

devil4: Taktisissa taistoissa on lupausta, mutta ne degeneroituvat turhan usein suoraviivaisiksi mättöfestivaaleiksi.

devil5: Lähikontaktissa kamera vaihtuu isometrisestä perinteiseen Megami Tensei -näkymään.

devil6: Kellokohteet edistävät juonta ja kellonaikaa. Kun aikaa on vain seitsemän päivää, on ne käytettävä huolella.

devil7: Taisteluissa kannattaa huomioida vihollisen elementtiheikkoudet, jotta saa itselleen ylimääräisiä vuoroja.

 

 

 

82