Joko sukellusveneet olivat ennen vanhaan kaikkialla samanlaisia tai sitten suklarisimujen tekijät ovat harvinaisen mielikuvituksetonta porukkaa. Harvakseen ilmestyneet toisen maailmansodan suklarisimut ovat kuin samasta muotista valettuja.
Sukellusvenesimulaattoreita on oikeasti vain kolme vakavasti otettavaa: Sid Meierin ikivanha Tyynellemerelle sijoittuva Silent Service kakkososineen, pari vuotta sitten ilmestynyt Pohjanmerta saksalaisen kapteenin silmin luotaava Aces of the Deep ja nyt Silent Servicen aiheeseen palaava Silent Hunter.
Aavan meren tuolla puolen
Silent Hunterissa pääsee harventamaan Japanin kauppa- ja sotalaivastoa amerikkalaisena sukellusveneen kapteenina Pearl Harbourista 1941 Hiroshimaan 1945. Tarjolla on yksittäisiä historiallisia tehtäviä ja itse määriteltyjä taisteluita. Kampanja on tuttu aikaisemmista simuista eli kapteeni komennetaan kerta toisensa jälkeen upottamaan tavatut laivat kohdealueella. Kohteina olevat karttaruudut määräytyvät sodan historiallisen etenemisen mukaan: Filippiinit, Solomonin saaret, Midway ja vastaavat.
Onneksi Silent Hunter ei sentään ole pelkkä lämpimien vesien Aces of the Deep. Suurin ja näkyvin uudistus on tarkka ja kaunis SVGA-grafiikka, joka esittää sukellusveneet pilkun tarkkoina mittareita ja pienimpiä yksityiskohtia myöten. Meri ja laivat ovat upean tarkkoja, myös sään ja vuorokauden vaihtelut on tehty upeasti. Meri valitettavasti ei vello Aces Of The Deepin tapaan, vaan näyttää aina rasvatyyneltä.
Aamun usvasta majesteetillisesti lipuva Yamato ei ole koskaan näyttänyt näin aidolta, ja tuskin mikään on niin kaunista ja nautinnollista kuin tulimerenä uppoavan tukialuksen synnyttämä savupatsas auringon laskiessa iltaruskoon. Olin täydessä ekstaasissa kun ensimmäisen kerran onnistuin hivuttamaan petokalani yön hämärässä ohi partioveneiden japanilaisen satamakaupungin edustalle. Kaupungin valot kimmelsivät kauniisti periskoopista, enkä ollut uskoa silmiäni kun aamun valjetessa eteeni avautui suuri kaupunki satamineen, majakkoineen ja merkkipoijuineen. Kaiken kruununa kellui mehukkaan suuri laivasto-osasto avuttomana paikallaan redillä. Olin mennä sekaisin.
Ehkä parhaiten kauniin mutta tarkan grafiikan toimivuudesta kertoo se, että laivat voi tunnistaa vertailemalla kiikareissa tai periskoopissa näkyviä laivoja ruudulla selattaviin alustyyppien siluetteihin. Onneksi näin, koska realistisilla asetuksilla se on ainoa tapa tunnistaa erilaiset laivat.
Nippelit hanskassa
Yhtäläisyys Aces of the Deepiin ei rajoitu pelkkään pelirunkoon. Käyttöliittymä on lähes identtinen, eli sukellusvenettä komennetaan tutun näköiseltä komentosillalta, josta hiirellä napauttamalla pääsee veneen eri osiin. Kartalla navigoidaan pidemmät matkat ja kontaktin löydyttyä seurataan joko näkö- tai kuulohavaintoja. Pinnalla ulkomaailmaa katsellaan veneen tornista paljain silmin tai kiikareilla. Pinnan alla sama hoituu tietysti periskoopilla.
Muita komentopaikkoja ovat muun muassa vaurioiden hallinta, mittaristo, alkeellinen laskin torpedoiden laukaisun määrittelyyn sekä myöhemmissä sukellusveneissä tutkat erikseen pinta- ja ilmakohteiden seurantaan. Hulluna puutteena radiota ei voi käyttää lainkaan, vaikka veneissä sellainen on ja luulisi, että havaitut kontaktit ilmoitettaisiin päämajaan. Samasta syystä taisteluissa pitää pärjätä täysin yksin eikä susilaumoissa, vaikka sodan lopuilla jenkit omaksuivatkin taktiikan saksalaisilta.
Ja seuraavaksi matematiikkaa
Hienon grafiikan lisäksi Silent Hunterin parasta antia ovat aidon tuntuiset instrumentit ja vipstaakit. Silent Hunter on ensimmäinen sukellusvenesimu, joka antaa mahdollisuuden laskea torpedoiden laukaisukulmat yhtä hankalasti kuin oikeat kipparit aikoinaan joutuivat tekemään. Manuaalissa kerrotaan tarvittavat trigonometriset laskukaavat, joiden soveltaminen tosin vaati ainakin minulta lukion pitkän matikan oppikirjan esiin kaivamista. Touhu voi tosin olla pirun turhauttavaa, koska manuaalisesti kohdetta seurattaessa tietokone ei kerro kohteen etäisyyttä, suuntaa, kohtauskulmaa tai vauhtia, vaan kaikki pitää arvioida silmämääräisesti.
Todellisuudessa torpedoita ei ammuttu yksitellen, kuten aikaisempien simulaattoreiden perusteella voisi kuvitella, vaan mahdollisten virhearvioiden takia yhtä laivaa kohti ammuttiin useampi torpedo viuhkan muodossa lähtökulmaa ja vauhtia muutellen. Tätä varten hallintalaitteessa on tarvittavat säädöt, joita totisesti tarvitsee, jos aikoo osua mihinkään.
Tehokkuutta ei yhtään auta se, että jenkkien torpedot olivat sutta ja sekundaa vuoteen 1943 asti. Pelissä arviolta puolet ammutuista torpedoista ovat suutareita tai räjähtävät väärään aikaan. Ei paljon naurata, kun puolen tunnin trigonometriajumppa päättyy harmittomaan metallin kolahdukseen ja lihava kohde karkaa tavoittamattomiin.
Erikseen pitää kehaista sodan loppupuolella käyttöön otettujen alkeellisten tutkien mallinnusta. Laitteet näyttävät ja toimivat hämmästyttävän samalla tavalla kuin ne ikivanhat venäläiset härdelit, joita allekirjoittanut tuijotti armeijan harmaissa. Maaston aiheuttamien katveiden ja heijastumien seassa sameasti vilkkuvien täplien tunnistaminen harmittomiksi sampaaneiksi tai mehukkaaksi laivasto-osastoksi on juuri sopivan kinkkistä.
Vaurioiden hallinnassa olisi voitu ottaa mallia SSI:n Great Naval Battles -sarjasta, jossa korjausporukoiden komentaminen oli kuin erillinen peliosuus. Silent Hunterissa korjausta ei voi käskyttää millään tavalla, vaan joutuu katsomaan vierestä, kun laiva vuotaa kuin seula ja miehet paikkaavat mitä sattuu.
Ole realisti
Vaikeustason ja realismin voi virittää juuri haluamakseen. Kunnon asetuksilla miehistö käyttää aikaa torpedoiden lataamiseen, veden alla ei voi olla loputtomiin ja sukellusvene käyttäytyy riittävän jähmeästi. Samalla on syytä heti alkuun pitää tekoäly riittävän vaikeana, nimittäin ainakaan rahtialusten kipparit eivät ole mitään järjen jättiläisiä. Idiootit jatkavat vakaasti samaa reittiä hautaan asti, vaikka ympäriltä tuhoutuu laiva toisensa jälkeen.
Historiallisen autenttisuuden tuntua lisää kummasti pelin kylkiäisiksi liitetyt videopätkät, joissa oikea suklarikippari kertoo taisteluistaan, taktiikasta, kalustosta ja ohjaa kaiken päälle kiertokäynnille sukellusveneessä. Materiaali on valittu huolella ja kerrankin videopätkät eivät ole pelkkää turhaa sälää, vaan muistuttavat laadukasta dokumenttia. Syytä onkin, sillä SSI:n tavaramerkiksi tulleesta sekavasta manuaalista ei ota mitään tolkkua.
Ilmeisesti Silent Hunter julkaistiin turhan aikaisin, sillä ohjekirjassa mainitaan asioita, joita pelissä ei ole. SSI on onneksi tunnettu hyvänä päivittäjänä.
Kylmää kyytiä
Kaikesta näkee tekijöiden suhtautuneen projektiinsa syvällä antaumuksella. Jokainen nippeli on kohdallaan, sukellusvene toimii hyvin uskottavasti ja pelkästään teknisenä suorituksena Silent Hunter on laatutyötä. Tekijät ovat ilmiselvästi halunneet tehdä kaiken paremmin kuin muut aikaisemmin. Sen takia onkin sääli, ettei Silent Hunter pelinä ole hienojen osiensa arvoinen kokonaisuus.
Tylsyys iskee siinä vaiheessa kun 256-kertaisesta ajan nopeutuksesta huolimatta kontaktien perässä kruisailu voi kestää pahimmillaan kymmeniä minuutteja. Tiedän, että elämä sukellusveneessä oli viikkoja kestävää tylsää partiointia, mutta rajansa kaikella. Tehtävätkään eivät ole erityisen palkitsevia, vaan toistavat rutiinia "mene ruutuun x, tuhoa kaikki laivat, palaa kotiin, mene ruutuun y, tuhoa kaikki..."
Kun kontakti vihdoin löydetään ja päästään itse asiaan, tuntuu kaikki hieman turhan siistiltä ja etäiseltä. Hiki, paska ja naftankäry eivät haise monitorin tälle puolelle. Hirveästi komennan, säädän ja viritän, mutta kertaakaan en ole partainen merten karju, vaan kummallinen eteerinen henki, joka ohjailee tunteettomasti täysin kasvotonta ja yhdentekevää miehistöä. Haluaisin haistaa pelkoa, kuulla paniikin kun syvyyspommit loiskahtavat yläpuolella, runko nitisee liitoksissaan ja veneeni syöksyy kohti hyistä syleilyä. Silent Hunter on liian kliininen ja siisti.
Saaliit ovat jääneet pieniksi, enkä ole koskaan tuntenut olevani osa elämää suurempaa sotaponnistelua. Jostain syystä olen silti palannut ilta toisensa jälkeen seilaamaan tunneiksi pitkin Tyyntämerta. Enkä anna periksi ennen kuin Yamato on upotettu.
83
