SimCity
Kaupunki olen minä
Electronic Arts kaivoi rakentelupelien arkkivaarin naftaliinista. Fanit, varautukaa muutoksiin.
Nykyaikaisista peleistä saadaan uskomattoman hienon näköisiä, kun visualistitiimiin kasataan riittävästi lahjakkuutta ja henkilöstöresursseja. Uusi SimCity on malliesimerkki. Nopeutettuna on suorastaan hypnoottista seurata, kun rakennukset putkahtelevat maasta kuin sienet ja autot pyrähtelevät risteyksestä toiseen jumiutuen välillä spontaaneihin liikenneruuhkiin.
Tekijät ovat niin ylpeitä pelimoottoristaan, että he kutsuvat sitä simulaatioksi. Karkkigrafiikka on toki lumoavaa itsessään, mutta tärkeintä on, ettei kaupunkinäkymässä feikata mitään. Kaikki ruudulla näkyvä on seurausta asioista, joita SimCity simuloi. Kaupungin pormestarina pelaaja ei enää johdakaan tilastoja, vaan yksilöitä, joilla on kotipaikka ja jotka liikkuvat paikasta toiseen asioillaan. Asukit – simit – kiiruhtivat aamulla töihin tuottamaan resursseja ja saastetta, illaksi kotiin ja viikonloppuna kenties naapurikaupunkiin lomalle.
Työpaikkojen on sijaittava suhteellisen lähellä simien koteja tai ainakin toimivien liikenneyhteyksien päässä. Liikenneruuhkia voi helpottaa vetämällä nelikaistaisia valtateitä (onnistuu suoraan perustien päälle) tai rakentamalla julkista liikennettä, kuten bussi-, raide- ja lauttayhteyksiä. Bussipysäkkejä asetellessaan pelaajalle visualisoidaan, kuinka kaukaa simit viitsivät käyttää pysäkkejä. Jokainen kadulla liikkuva henkilöauto ja bussi on aito, GlassBox-simulaation tuottama agentti, ja liikenneruuhkat dynaaminen seuraus huonosta liikennesuunnittelusta.
SimCityn vihreät arvot perustuvat mitä yksinkertaisimpaan mekanismiin: simit sairastuvat saasteista ja jäävät kotiin, jolloin kauppa ja teollisuus taantuu.
Vain työkalupakki puuttuu
Uuden sukupolven pelimoottori avaa mahdollisuuksia uuden sukupolven kaupunkisuunnitteluun. Tieverkon ei tarvitse enää noudattaa ruutukaavaa, vaan teistä voi tehdä juuri niin kiemuraisia kuin haluaa. Sama pätee maantiesiltoihin, joita voi halutessaan rakentaa jopa liikennesolmuiksi toistensa päälle.
Kaavoitus sujuu niin ikään vapaasti maalailemalla, tontit mukautuvat luonnollisen näköisesti katuverkon muotoihin. Kolmeen tonttityyppiin (asuntoja, toimistoja, teollisuutta) perustuvassa kaavoituksessa pätevät aiemmista SimCityistä tutut lainalaisuudet, eli ei asuintontteja suoraan teollisuuden viereen.
Uudessa SimCityssä kaupunki ei ole yksinäinen saareke, vaan osa laajempaa metropolialuetta. Jos kaupungissa on vetovoimaisia huvipalveluita, se houkuttelee paikalle turisteja naapurikaupungeista. Samaan tapaan teollisuuskaupungin saasteet leviävät rajanaapureiden riesaksi. Riippuen siitä, säätääkö pelinsä yksityiseksi vai avoimeksi, naapurukset voivat olla joko yhden ja saman pelaajan, tai verkosta löytyvien pelikavereiden kontrollissa.
Metropolialueen perimmäisenä ideana on edesauttaa kaupunkien erikoistumista. Keskittymällä uhkapelitoimintaan, koulutukseen, öljyteollisuuteen, kaivostoimintaan, elektroniikkaan tai kaupankäyntiin, kaupungin rakennusvalikoimaan ilmestyy vaihtoehtoja, joista naapurit voivat vain unelmoida. Valintaa ei hakata kiveen, eikä mikään estä kaupunkia panostamasta useampaan erikoistumisalaan kerrallaan.
Kytkemällä useita kaupunkeja yhteen SimCity peittää kätevästi sen, että yksittäisen kaupungin on mahduttava neljän neliökilometrin kokoiselle alueelle. Se vastaa SimCity 4:n medium-kokoista kaupunkia eli niin pientä plänttiä, ettei siihen sovita edes Helsingin niemeä. Ei sillä, että Simsinki olisi muutenkaan mahdollinen, sillä hienosta simulaatiostaan huolimatta SimCitystä puuttuvat maisemaa muokkaavat työkalut kokonaan. Rantaviivat ovat pysyviä, eikä mäkiä voi korottaa tai tasoittaa.
Kenen ehdoilla pelataan?
Electronic Artsilla on ongelma. Karkkigrafiikasta ja kehittyneestä simulaatiostaan huolimatta SimCity vuosimallia 2013 vaikuttaa enemmän vastaukselta Electronic Artsin nykyiseen bisnesstrategiaan kuin sarjan pitkäaikaisten fanien toiveisiin.
Fanit odottivat suurkaupunkeja, hienosäädettävää kaavoitusta ja mahdollisimman laajaa muokattavuutta, mutta toivottujen parannusten sijaan he saavat verkko-ominaisuuksia, joita kukaan ei kaivannut. Pakollinen verkkoyhteys Electronic Artsin palvelimille on täysin kohtuuton ratkaisu kaupunkisimulaatiossa, jolla kaksikymmenvuotiset perinteet yksinpelinä.
On liian aikaista syyttää SimCityä pelikonseptin tyhmentämisestä, mutta onhan siinä jotain epäilyttävää, että edellisosassa olleita metroverkkoja ja vesijohtoja ei enää katsota tarpeellisiksi. Electronic Artsilla on silti sen verran uskoa tuotteeseensa, että he betatestauttavat sitä yleisöllä ennen julkaisua. Reaktioita odotellessa voimme vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Tuomas Honkala
Ilmestyy 7. maaliskuuta 2013
PC, Mac
