Sir, You Are Being Hunted – Riistaeläimistä vaarallisin

Herrasmiespartio edessä!

Ihmistä mä metsästän, aion saada suuren.

Vaikka herään kivikehästä ja keskellä viehättävää maaseutua, tiedän että jotain on mennyt pahasti vikaan. Olenko taas tehnyt jonkun älyttömän kokeen, joka on singonnut minut toiseen todellisuuteen?

Jo vain, vahvistaa tyhjyydestä kuuluva tyyni brittiääni. Se myös valistaa minua takaisinpääsytoimenpiteistä. Kunhan etsin ja kerään vajaat parikymmentä ulottuvaisuusportin (tai vastaavan) sirpaletta ja kannan ne takaisin kivikehään, niin se on siinä.

Paitsi tietenkin että ”Ai niin, teitä metsästetään, sir!”

Siksi siis minua ketuttaa!

Inventaariotetristä.

Viisikko seikkailee saarella, eikun

Jo nimi kavaltaa että kysis on taas surviksesta, tällä kertaa viiden pienehkön saaren muodostamassa saaristossa. Saaret näyttävät asutuilta, mitä ne varmasti olivatkin ennen kuin metsästäjärobotit puhdistivat ne ihmiselämästä.

Taustatarinaa ei koskaan kerrota, mutta ehkäpä jotain voi päätellä siitä, että robotit muistuttavat brittiläisiä ketunmetsästäjiä.  Konsepti ihmiskettua jahtaavista robottiherrasmiehistä proseduraalisesti luodussa henkiinjäämispelissä oli tarpeeksi kiinnostava että rahoitin projektia, ja nyt peli on virallisesti valmis.

Jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin nimensä, rahani menivät oikeille miehille.

Jahti alkaa

Voi ei! En olekaan voittamaton tuhokone, joka aseet karttakeppinä opettaa ihmisyyden perustan roboteille! Vakio-aloitushenkilölläni ei ole taskuissa yhtään mitään, se on puhtaasti saalis.

Aluksi tilanne ei näytä pahalta. Ensimmäiset sirpaleet löytyvät aika helposti, ja robottejakin on vain muutama herrasmiesmetsästäjä. Ne partioivat muuten satunnaisesti, mutta takuuvarmasti niiden haluttujen sirpaleiden vieressä notkuu vähintään pari.

Joka palautetun sirpaleen jälkeen vaara kasvaa eikä mitenkään vaivihkaa. Saarille ilmestyy enemmän robotteja, ja uusia, vaarallisia malleja, oh dear! En viitsi puhua niistä sen enempää, koska uutuudet ovat kivempia kun ne ovat yllätyksiä. Sanotaanko näin että ketunmetsästys ja muut brittiläiset metsästykseen liittyvät arkkityypit saavat kaikki edustajansa.

Sirpaleita tärkeämpää on löytää tarvikkeita, mahdollisesta aseesta ravintoon. Terveyden lisäksi pelaajalla on elinvoima, joka laskee tasaisesti, jollei kisko ruokaa. Tai alkoholia, jonka vaikutus elinvoimaan on epäilyttävän hyvä, vaikka hetkeksi ruutu heiluu ja sumenee. Sehän on ihan niin kuin oikeaa kännissä olemista.

Kunhan löytyy vielä räsyjä sidetarpeiksi niin voi jo kevyesti huokaista.

John Bull-bot patseeraa kylän raitilla kuin intian omistaja.

Varas ja reppuli!

Maailmanluonnissa joka saarelle valitaan yksi viidestä erilaisesta biomista. Vain aloitussaari, jossa kivirengas on, on aina mallia Maaseutu. Muut voivat olla suota, teollisuusaluetta, vuoristoa tai linnanraunioita. Saarille kulkevat veneet ovat kivikehän lisäksi ainoa tapa seivata peli. Eli jos löytää jotain todella tärkeää, viivana kohti venettä.

Biomista riippuu esimerkiksi paljonko rakennuksia saarella on. Teollinen biomi on aarreaitta, koska tarvikkeet löydetään luuttamalla, ja enimmäkseen rakennuksista.  Ikävä kyllä siinä budjetti on loppunut kesken: niihin ei pääse sisälle. Tulee tunne että koputan oveen ja talo tarjoaa virpojanoidalle luuttia. Ehdottomasti suurin osa siitäkin on aina käyttökelvotonta roskaa.

Luuttaamisessa tulee ongelmia, sillä inventaarioreppu ei ole mitenkään iso. Kun kamaa löytyy, pelataan repputetristä, jossa vanhojen Resident Evilien  malliin yritetään pujottaa eri kokoisia ja muotoisia kamoja inventaarioon.

Yksi ratkaisu on perustaa välivarastoja taloihin. Silloin olisi kiva jos on löytänyt kartan, siihen saa joka saarella merkattua kolme kohtaa.

SkyNetin Hunter/Killerit olivat ehkä vähän kehittyneempiä.

Ruuti palaa mutta ammukset eksyvät

Kun välitön nälkäkuolema ei enää uhkaa, voi uhrata ajatuksen siihen mitä niiden robottien kanssa pitäisi tehdä. Minähän olen ihminen, riistaeläimistä vaarallisin, ihan jotain muuta kuin vaaraton, liikkuva maalitaulu robottien hirviporukalle. Nietzschen sanoin: ”Kun metsästät kettua, varo ettei kettu metsästä sinua.”

Mutta ei ase tee minusta mahtavaa robottien kukistajaa. Alussa voin kuvitella toista, mutta loppua kohti tulee aika selväksi ettei väkivallalla pärjää.

Valikoima on riittävä. Kirveestä eivät lopu ammukset, mutta kirveen tuominen tulitaisteluun on juuri niin hyvä idea miltä se kuulostaa. Kuudesti laukeava revolveri on jo iso, joskin vähän tehoton askel oikeaan suuntaan. Tehokkaassa haulikossa, tarkassa kiväärissä ja kuningasase hakapyssyssä on niissäkin omat ongelmansa: mitä enemmän tehoa sen pienempi makasiini.

Suurin ongelma ovat ammukset. Vaikka niitä aluksi keräisi isolta tuntuvan varaston, robottien tuhoaminen syö niitä rutkasti enemmän kuin niiltä saa tai niitä löytää.

Homma lipsuu väkisinkin hiipimisen puolelle, ja siinä Sir vetää liian yksinkertaisesti. Stealth on sitä että liikutaan kyyryssä todella hitaasti, ja kun ollaan korkeassa ruohossa, ei olla näkyvissä. Lisäksi robotteja hämätään heittelemällä pulloja tai kiviä, virittämällä herätyskelloja soimaan tai panemalla lelujuna käyntiin. Nuotion sytyttäminen herättää jo runsasta mielenkiintoa.

Kun kissat saa pois, hiiri voi kipittää nappaamaan seuraavan sirpaleen.

Mutta jos stealth on pelin ydin, se kaipaa enemmän rakastavaa huomiota. Osa kommentoi ääneen tekemisiään, mutta robottien tekemisiä pitää liikaa arvailla.  Esimerkiksi Thiefissä ja Assassin’s Creedissa kuvakkeet vihollisten päällä kertovat mitä näiden mielessä liikkuu, ja jotain vastaava kaipaa Sir’kin.

Piilopelaajalla pitäisi olla enemmän temppuja käytössään, edes sellaiset klassikot kuin piileskely ruoko suussa lammikossa tai kipuaminen puuhun piiloon, ja muutakin saa vapaasti keksiä. Nostaisin toistamiseen esille senkin ettei rakennuksiin pääse.

Shard, You Are Being Hunted

Mutta palataan pääasiaan eli niiden sirpaleiden metsästykseen. Vajaan parinkymmenen sirpaleen etsiminen viideltä saarelta, se ei kuulosta ykköshauskalta. Onko saarella sirpaleita, ja jos on, montako?

Hehkuvina maahan tömähtäneet sirpaleet ovat termodynamiikan lainsuojattomia joten ne savuavat ikuisesti. Jos savu olisi sakeampaa, ne  jopa löytäisi sen perustella. Paitsi teollisuusalueen savupiippuviidakossa. Mutta yleensä kun toivorikkaana juoksee kohti maasta tulevaa savua, se onkin nuotio. Nuotiolla paistetaan raakaa metsästettyä lihaa, ja houkutellaan vihollisia, sillä nuotio kerää melkoisen yleisön.  Elämä on kovin hankalaa siihen asti jos ja kun löytää sirpaleskannerin, joka löytää sirpaleet huomattavasti kauempaa ja osaa kertoa suunnankin.

Bonuksena  sirpaleet eivät mene siististi omaan inventaarioonsa, vaan tunkevat siihen yhteen ainoaan. Sirpaleet ovat erikokoisia: pienin vie yhden ruudun, mutta voit olla varma että kun reppu on täynnä tarpeellista tawaraa, seuraavaksi löytyvä sirpale on 4 kertaa 4 ruudun jötikkä.  Ja koska sirpaleet pitää palauttaa keskussaaren kivikehään, ramppaamista riittää.

Damn Your Eyes, Sir!

Sir You Are Being Hunted on peli jota haluaisin rakastaa, mutta tunnen siihen enemmänkin lämmintä kiintymystä, jota leimaavat välinpitämättömyyden, jopa kyllästymisen, jaksot.

Pelin peruskivet ovat roboteilta piiloutuminen ja savuavien meteoriittien löytäminen. Stealth-ominaisuudet ovat vajaat, ja mitä savuaviin meteoriiteihin tai yleensä ympäristön havainnointiin tulee, zoomaisin vauhdilla korkealle paikalle kuin eläkkeelle jäävä kansanedustaja. Sekään ei ole mahdollista, edes vuoristobiomissa. Käytännössä pitää löytää skanneri, ja silti niitä paria viimeistä palaa etsiessä voi tulla hiki.

Toisaalta pelin graafinen design on ensiluokkaista. Eri biomien visuaalinen ilme on viehättävän tunnelmallinen, välillä tuntuu kuin saaristo sijaitsisi Drangleicin lähellä.  Eri robottimallitkin ovat ajatuksella tehtyjä ja niiden esikuvat tunnistettavia. Pelin päälle kaadettu brittikastike toimii hyvin mausteena, eikä sitä ole käytetty liikaa. Jopa kliseistä tee-mytologiaa osataan soveltaa sordino päällä.

Veikkaan, että ensin on keksitty rutiini, joka luo näitä proseduraalisia (siis joka peliin uusiksi luotavia) ympäristöjä, ja sitten alettu hakkaamaan siihen peliä kiinni. Välillä on tiiviitä hetkiä, mutta vastapainoksi turhan paljon pelkkää juoksentelua tyhjissä maisemissa. Se on tietysti proseduraalisen pelaamisen synti. Ensimmäinen peli menee kivasti uutuuden viehätyksen voimalla, sitten Toisto-peikko alkaa laimentaa pelikokemusta, varsinkin kun pelin vaikeutuessa robottiperäiset kuolemat lisääntyvät dramaattisesti.

Sir, You Are Being Hunted ei ole ohari, vaan sitä pelaan ainakin yhden pelin ajan miettien, että Jolly good, this old chap is smashing, mutta pikku hiljaa iskevät pip pip ja cheerio -fiilikset. Pelistä puuttuu lisukkeet ja mausteita, ja metsästäjänleike alkaa maistua puulta.  Hyvät herrat, emergentti tarinakerronta vaatii enemmän ja monimutkaisempia, keskenään vaikuttavia pelimekanismeja.

No, nimi on komea, visio on vahva ja toteutus tyylikäs, ja onhan se hauskaa Orimattilan ABC:lla ääneen muistella kun kettupoikana juoksin haulikkomiehiä karkuun.

 

PC, saatavilla Mac. Linux

Minimi: Dual Core 1.6 Ghz/2 Mt RAM, DirectX 9.0c -yhteensopiva näyttökortti

Suositus: QuadCore 2.0GHz/ 8 Gt RAM, GeForce 8800 GTS

Moninpeli: ei

Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX560 Ti

Ikäraja: Ei tiedossa

79