Olipa kerran asteroidi, joka halusi tuhota maailmankaikkeuden. Solar 2 on hänen tarinansa.
Pikku asteroidin matka on kuin suomalaisen miehen elämänkaari: pitää kerätä kumppaneita ja massaa. Ensin törmäillään muihin ja kasvetaan normiplaneetaksi, sitten elämää ylläpitäväksi planeetaksi, erikokoisiksi tähdiksi, neutronitähdeksi ja lopulta tuhovoiman ykköseksi, mustaksi aukoksi. Kaikki nämä voivat vapaasti kiitää ympäri rajatonta avaruutta.
Tähti saa koota itselleen ikioman entouragensa. Se, montako planeettaa tähti mukanaan voi roikottaa, riippuu tähden koosta, jota tähti kasvattaa sulauttamalla itseensä irtoplaneettoja. Omat planeetat voi laajentaa aina tähdiksi asti, jos kunnon grindaus kiinnostaa.
Elämäplaneetoille evoluutio kehittää hetkessä interstellaarisen sivilisaation, jonka avaruusalukset ottavat yhteen muiden tähtien hengarisivilisaatioiden kanssa erikokoisin aluksin ja tuhoisin ohjuksin. Ne myös kehittävät suojakentän itselleen ja isätähdelleen. Ilkeä tähti voi tuhota muita paitsi avaruuslaivastollaan, myös törmäilemällä niihin planeetoilla tai itsellään, mutta se on tarkkaa puuhaa.
Ideassa on vetovoimaa, mutta pelissä vähemmän, vaikka se on juuri pelin pääidea. Pelimekanismin selkäranka on oikea nopeus suhteessa muihin taivaankappaleisiin, jotta kohde asettuu nätisti kiertoradalle. Se on vain pirun työlästä, koska mieluummin kappaleet läjähtävät tähden tai planeetan pintaan, mikä typerästi sekä luonnottomasti vähentää massaa ja lisää grindausta entisestään.
Solar kakkosen pahin ongelma on itseään toistava, liian yksinkertainen pelimekanismi. Galaksista löytyvät erilaiset tehtävät eivät paljon lämmitä, koska ne ovat yleensä variaatioita hyökkäyksestä selviämiseen tai kohteen tuhoamiseen. Peli kaipaa kipeästi lisää elementtejä.
Mustana aukkona koin pelin parhaat hetket, mutta seuraavan alkuräjähdyksen jälkeen tuntui, että tämä on jo nähty, ja viilenin nopeasti kuin universumi itse. Solar 2:n saa myös Xbox 360:lle.
75
