Toisessa ulottuvuudessa sijaitsevaa taikavaltakuntaa johtaa maagilordeista koostuva neuvosto. Kun ilmoitus auenneesta portista maan ja Valorian välillä saapuu lordien kuulolle alkavat näiden vallanhimoiset päät heti punoa sotajuonia. Neuvoston puheenjohtaja kuitenkin huolestuu moisesta toiminnasta ja kutsuu maasta luokseen nuoren Robertin, jota hän sitten alkaa kouluttaa oppipoikanaan uudeksi maagiksi. Pikaisen koulutuksensa päätteeksi Robert tietenkin joutuu vastatusten itse pahan, eli maagilordien kanssa.
1A + 3P + 6C = Tulipallo
Koska Robert on aluksi pelkkä paljasjalkainen tieteenpalvoja, joutuu hän valitsemaan oman taikakoulukuntansa neljästä eri elementaalista. Mitään suurempaa merkitystä valinnalla ei ole, ainoastaan alussa käytössä olevat taiat ovat hieman erilaisia.
Seuraavaksi päästäänkin käsiksi pelin sydämeen, eli eri taikojen sekoittamiseen. Loitsut luodaan maksimissaan viidestä eri aineesta, ja jokaisen aineen lukumäärä täytyy olla prikulleen oikea, mikä alkaa pitemmän päälle kyrsiä, sillä väärästä yhdistelmästä aineet kuluvat hukkaan ja Robert heittää veivinsä. Eri asia on jo luodun taian muokkaaminen, jolloin aineosien suhteita muuttamalla saadaan loitsuun erilaisia piirteitä. Tämä saattaa kuulostaa jopa kiinnostavalta, mutta on valitettavasti kaukana siitä. Itse en ainakaan saanut revittyä jännitystä siitä, että lisään kaavaan yhden kiven ja huomaan taian vaurion kasvaneen yhdellä pisteellä. Hiphurraa.
Magia ei siis toimi ilman aineosia, joita aina välillä käydään noutamassa kotoisasta maasta. Pelin edetessä tarjolla olevien vierailupaikkojen määrä kasvaa, mutta sekään ei peitä toiminnan karuutta. Robert voi eri kohteissa vain heittää huulta paikallisen liittolaisensa kanssa, ostaa ja myydä taikatavaraa sekä joskus jopa saada "hyödyllisiä" taikaneuvoja. Tylsää kuin entisen miehen viikate juhannuksen jälkeen.
Markka miekasta
Kaiken muun unettavuuden välillä pelaaja pääsee harjoittelemaan taikojaan käytännössä jossain neljästä eri taikamaakunnasta. Kuolettavan tylsät maat on kuvattu yläviistosta, ja kaikki mitä Robertin pitää tehdä on lahdata jokaikinen vastustajat ja kerätä kaikki löytyvät aarteet. Jännittävintä on maassa kiemurtelevien ojien ja railojen välttely, sillä kastaessaan varpaansa ilmeisesti sokeritekoinen Robert päättää lähes aina päivänsä.
Örkin osuessa vastaan sen voi joko taikoa hengiltä tai huitoa miekalla viipaleiksi. Taikojen heittäminen tapahtuu valitsemalla oikea loitsu vasemman yläkulman valikosta ja tähtäämällä. Mitään tehonsäätö- tai muita mahdollisuuksia ei ole, vaan loitsu yksinkertaisesti osuu kohteeseensa jos viitsii. Miekkailustakaan ei tarvitse turhia huolehtia, sillä pelkkä taistelumoodin aktivointi riittää.
Itse maagilordeja eliminoitaessa peli mutkistuu sen verran, että pelaaja joutuu väistelemään vastustajan heittämiä loitsuja. Lopullinen likainen työ täytyy hoitaa miekalla huitomalla, vaikkakin lordien voimia voi taikomalla heikentää. Mitään jännitystä eivät lordit peliin tuo, ellei siksi lasketa jo aikaisemmin mainitsemaani loitsuväistelyä.
Moraalisesti epäilyttävää
Taiteen puolella ei peli tarjoa turhia juhlimisen aiheita, vaan suurimman osan aikaa meno on tylsän monotonista. Hahmojen lähikuvat ovat joskus aivan katsottavia, mutta erityisen kammotusmaininnan ansaitsee Robertin hahmon toteutus. Sankarin naama tuntuu aivan kutsuvan nyrkkiä kuonoonsa, ja sinisessä viitassaan Robert sopisi paremmin vähemmistöille suunnattuun pornovideoon kuin taikurin oppipojaksi. Taisteluosuuden maasto on tylsääkin tylsempää ja hahmot olemattoman kokoisia nyhveröitä. Ja taikaefekteistä on turha edes puhua.
Äänimaailma kulkee käsikynkkää kuvallisen toteutuksen kanssa muutamaa kivan oloista taustakappaletta lukuun ottamatta. Muuten musiikki on heikkoa renkutusta ja tehosteita on aivan liian vähän ja ne ovat heikkotasoisia.
Kokonaisuutena SpellCraft on totaalisen tylsä ja tasapaksu peli, vaikka aluksi lupaakin lähes kuun taivaalta. Taikuriksi haluavat ovat paremmilla jäljillä hankkimalla rahoillaan vaikkapa lelukaupan taikalaatikon.
60
