Se oli ihmiskunnan toisen ajan alku, vuosi jolloin Suuri sota tuli meidän kaikkien ylle. Tämä on tarina viimeisistä taisteluista Pimeyttä vastaan. Vuosi on 2001. Pelin nimi on Spellcross.
Pahimmat hihhulit uskovat, että maailmanloppu tulee vuosituhannen vaihteessa. Kyllä hihhulit tietävät: yllättäen ihmiskunta alkaa rajusti pienentyä, kun maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja muut luonnonmullistukset harventavat populaatiota. Eikä se siihen jää: oudoista ulottuvaisuusporteista pursuaa hirviöitä, jotka käyttävät taikuutta apunaan. Teknologia pettää ja pimeyden voimat iskevät maapallon sotilasmahdit polvilleen.
Koko ihmiskunnan taru alkaa olla lopussa. Mutta armeijoiden rippeet yhdistyvät Maailmanliitoksi, ja viimeinen taistelu Pimeyden voimia vastaan alkaa. Apachet ottavat yhteen lohikäärmeiden kanssa, Abramsit tulittavat demoneita, ja jalkaväki tuhoaa hyökkääviä örkkiarmeijoita. Mutta miksi pahuus on tullut Maahan?
Spellcross on pelimarkkinoijan painajainen: Dos-pohjainen, vuoroissa pelattava strategiapeli Slovakiasta. Eipä ihme, että yhtä kymmenen minuutin pelailuun perustuva britti"arvostelua" lukuunottamatta siitä ei mitään puhutakaan. SCI tuntuu suorastaan häpeilevän peliä.
Se on pirun sääli. Paitsi että perusidea: taikuus, mytologia- ja fantasiakliseet teknologiaa vastassa, on rautaa, Spellcross on erinomainen peli, joka ilmiselvästi on varastanut hyvistä peleistä hyvät ideat ja heittänyt pari omaa joukkoon. Lopputulos on tuoreempi kuin koko vuoden aikana julkaistu toimintanaksuttelusonta yhteensä.
Aluepolitiikkaa
Pelissä on kuutisenkymmentä tehtävää eli valloitettavaa aluetta. Nämä on niputettu karttoihin, jotka koostuvat useasta alueesta, plus alueesta, jonka valtaamalla pääsee jatkamaan eteenpäin. Päinvastoin kuin yleensä, alueista käydään jatkuvaa kädenvääntöä. Pelaajan toivoessa hetken rauhaa ehtiäkseen korvata tappionsa, sektoriin saattaakin iskeä kova joukko karaistuneita pimeyden sotureita.
Vallatut alueet tuottavat tietyn vuoromäärän ajan resurssipisteitä, joita jaetaan joukkojen ostamiseen, päivittämiseen ja tappioiden paikkaamiseen. Varsinkin alussa voi käydä niin, että kun lopputaisteluun tarvittaisiin vääntöä, käytössä onkin enää puolikuntoisia joukkoja.
Resursseja pitää jakaa tietysti myös tutkimukseen, joka muistuttaa X-COMeja ja paljon. Tutkimalla vihollisyksiköitä ja niiden motiiveja juoni etenee, ja käyttöön tulee uutta teknologiaa.
Jermut jyrää
Slovakiassa on pelattu Panzer Generalia. Spellcrossissa pelaaja johtaa ydinyksiköitä, jotka seuraavat pelaajaa taistelusta toiseen. Kun sotilasarvo nousee, saa komentaa isompia joukkoja. Ydinjoukot keräävät kokemusta ja spesiaalivarusteita, ja näin kasvavat voimassa. Uutuutena joukkoja saa ryhmitettyä joukkueenjohtajan alle (ja joukkueen ryhmitettyä kompaniapäällikön alle ja sitä rataa), mikä tuottaa vielä lisäbonuksen.
Alun alikynnessä olon jälkeen, kun peruskikat on opittu ja miesten kokemus kasvaa, alkaa pimeyden joukoista valitettavasti tulla altavastaajia. Paitsi jos ne pääsevät yllättämään.
Taisteluissa yksiköiden kärsimät tappiot ovat joko kuolleita ja haavoittuneita. Haavoittuneet voi parantaa, mutta kuolleet sotilaat joudutaan korvaamaan rekrytoimalla. Mopot ovat halpoja, mutta laskevat yksikön kokemusta enemmän kuin kalliimmat normaali- ja eliittitäydennykset.
Tunne tankkisi
Peli jakaa niin omien kuin pahiksien yksiköt kevyisiin, raskaisiin ja ilmayksiköihin, kaikkiaan noin 70 erilaiseen. Kevyisiin kuuluvat jalkaväki (ainoa, joka voi liikkua metsässä) ja kevyet ajoneuvot, raskaisiin tankit ja tykistö, ja ilmayksiköihin ne, jotka lentävät. Lähes kaikki yksiköt ovat oikeita, olemassa olevia ja löytyvät jonkun maan armeijasta. Miehistönkuljetusvaunuja ei valitettavasti voi käyttää miehistön kuljetukseen, vaan ne ovat pikemminkin kevyitä tankkeja.
Pimeyden puolella jaotus on sama erilaisin yksiköin. Pahiksien yksiköillä on tietysti maagisia kykyjä. Harpyijat esimerkiksi lamauttavat ympäröivät yksiköt ja elävät kuolleet voivat musertaa moraalin niin, että eliittijoukot pötkivät pakoon. Erikoistaikuutta voisi kuitenkin olla enemmän, sillä on jokseenkin sama, ampuuko golem salamoita vai Leopard 2 saboteja, jos käytännön tasolla lopputulos on sama.
Taistelusysteemi on yksinkertaisen elegantti. Joukoilla on toimintapisteitä, jotka ne voivat käyttää liikkumiseen tai ammuskeluun, tai kumpaankin. Jos yksikön jättää paikoilleen eikä tee sillä mitään, alkaa se kaivautua puolustusasemiin. Uhraamalla kaikki toimintapisteet voi yksikkö parantaa haavoittuneensa.
Jotkut maastotyypit vaikuttavat liikkumiseen, ja varsinkin vastamäet hidastavat. Mäen päällä taas näkee kauemmaksi ja voi ampua kauemmaksi. Taistelukentissä saisi vain olla paljon enemmän eroja, nyt ne ovat turhan samanlaisia ja välillä liian suuria.
Spacea paukuttamalla saa näyttöön vuorotellen yksiköiden Line-Of-Sightin, liikkumavaran ja aseiden kantomatkan. Ampumista ja liikkumista varten on tietysti näppäinkin, ettei tarvitse koko ajan pomppia moodista toiseen.
Yksinkertaisuudesta huolimatta taistelut ovat meneviä ja mielenkiintoisia. Olisin kuitenkin kaivannut asteen tahi kaksi lisää monipuolisuutta. Tehtävissäkin saisi olla enemmän monipuolisuutta, "tapa kaikki viholliset" on liian yleinen.
Tekoäly on standarditasoa. Kauas ampuvat yksiköt yrittävät pysyä havaitsemiensa vihollisten kanto- ja näkömatkan ulkopuolella, mutta muuten paha käy suoraan kimppuun. Mihinkään varsinaisiin typeryyksiin kone ei sorru, eikä näytä huijaavankaan, siis "tietävän", missä ihmiset lymyävät. Peli menee yleensä siihen, että pelaaja linnottautuu pääjoukoillaan hyvään paikkaan ja yrittää houkutella örkit kimppuun. Tietokoneen vahvuus on massat, mutta liian usein sen yksiköt tulevat tapettavan pienissä ryppäissä.
Taistelussa on hilpeä mittakaavavirhe. Kenttien mittakaava on taktinen, mutta yksiköiden strateginen. Pelin logiikalla siis noin 10x10 metrin ruutuun on pakkautunut tiiviisti sata örkkiä tai sotilasta. Se on vielä mahdollista, mutta samalla alueella 10 Abramsia ei enää tasan onnistu.
Ääni menneisyydestä
Grafiikka on parin vuoden takaa, ja vaikkei kirvoitakaan ihastuksen huutoja, on selkeää ja toimivaa. Ääniefekteistä ja musiikista ei ole pahaa sanottavaa, jollei kauheasti kehujakaan.
Pelaaja ei voi astua Pimeyden voimien puolelle, joten ei ihme, ettei moninpeliä ole. Vähän sääli, koska peli voisi hyvinkin sopia sellaiseen.
Loistavasta peli-ideasta ei ole saatu puserrettua kaikkia tehoja irti, ja mielelläni näkisin vielä monimutkaisemman, monipuolisemman Spellcross II:n. Kaiken voi toki aina tehdä paremmin: jo nyt Spellcross: The Last Battle on piristävä strategiapeli ja vahvasti addiktiivinen. Peli on takuuvarma kulttipeli, mutta sattuneesta syystä tuskin kohoaa Kansan syvien rivien suosikiksi. Kun pelistä vielä pyydetään normaalia vähemmän rahaa, Slovakian peliteollisuuden tukeminen voisi olla erittäin hyvä idea.
85
