Spiderwick Chronicles (Xbox 360, PS2)

Elokuvakassoja täyttävien fantasiaspektaakkelien markkinoille riittää myyjiä. Uusimpana yrittäjänä on Spiderwick Chronicles, josta perinteisesti julkaistaan myös peli.

Kun yksinhuoltajaäidin kolme lasta löytävät tiensä kuolleen isoisosedän vanhan talon ullakolle, ei edesmenneen kätköistä löydy vanhoja lehtiä, vaan avaimet kokonaiseen näkymättömään maailmaan. Mörköpeikot, keijut ja monet muut mörököllit ovatkin aina olleet aivan silmiemme edessä, emme vain ole osanneet katsoa. Salaisen maailman paljastava muistikirja herättää kuitenkin epätoivottua huomiota, ja pian lapset joutuvat sotapolulle pahaa Mulgarathia vastaan.

Tony DiTerlizin ja Holly Blackin suosittuun viisiosaiseen Spiderwickin kronikat -kirjasarjaan perustuva elokuva on otettu vähän paremmin vastaan kuin vaikka mainion lähdemateriaalinsa tärvelevä Kultainen kompassi. Jos Spiderwickin kronikat eivät kilisytä kirjakellojasi, syynä lienee korkea ikäsi. Sinänsä Spiderwick on elokuvapeliksi iloinen poikkeus, sillä se oikeasti kertoo tarinan, sen sijaan että pikakelaisi sen mahdollisimman vaikeasti ymmärrettäväksi sillisalaatiksi.

Väkivalta se vasta metkaa on

Rasavillillä Jaredilla, tämän kirjaviisaalla kaksoisveljellä Simonilla ja sporttisella isosisko Mallorylla pääsee kaikilla pelaamaan, mutta hahmojen erot ovat lähinnä kosmeettisia. Leijonanosa pelistä kuluu jatkuvaan taisteluun, sillä Spiderwickin kartanon tilukset kuhisevat verenhimoisia menninkäisiä. Jared mäiskii rumiluksia pesäpallomailalla, Mallory viiltää miekalla ja Simon kaataa riistansa kotitekoista myrkkyä sylkevällä pyssyllä.

Rihkaman keräämisestä saa lisähyökkäyksiä, jotka piristävät kummasti Jaredilla ja Mallorylla pelaamista. Simonilla taisteleminen on silti erittäin ankeaa, sillä super soakeria muistuttava myrkkypyssy on naurettavan alitehoinen ja muutenkin dorka ase. Yllättävää Spiderwickissa on tiukahko vaikeustaso, joka ei oikein istu nuoremmalle polvelle suunnattuun peliin. Viholliset ovat sitkeitä ja niitä on paljon, ja varsinkin pomovastustajat vaativat hankalaa kikkailua. Onneksi tallentaminen on vapaata.

Mätkintään tuo tervetullutta vaihtelua Spiderwickin kartanon kotitonttu, jolla pelataan lyhyitä tasoloikkaosuuksia talon seinien välistä löytyvässä pienoismaailmassa. Ärsyttäviä riimejä suoltavalla pikku-ukolla hypitään, kiipeillään, ratkotaan pikkuongelmia ja tapetaan torakkoja.

Taika takapihallasi

Eräs pelin tärkeimmistä ominaisuuksista on keijukaisten pyydystäminen. Verkolla kaapatut pörriäiset nimittäin antavat kantajalleen kertakäyttöisen lisäkyvyn, kuten vaikka väliaikaisen voittamattomuuden tai vihollisia hypnotisoivan pörriäisen. Verkon osuessa keijuun käynnistyy omaperäinen minipeli, jossa on tarkoitus maalata kuva napatusta oliosta ennen kuin se pääsee karkuun. Maalaaminen tapahtuu siveltimen sohimisella otuksen ruumiinosien yleiseen suuntaan, mikä yksinkertaisuudesta huolimatta vaatii nopeita refleksejä ja hahmotuskykyä.

Spiderwickin lasten seikkailu ei ole nätti peli eikä sen äänimaailmakaan ole kovin vaikuttava. Ainoana valopilkkuna ovat musiikit, joista löytyi muutama todella mukaansatempaava ja tunnelmallinen kipale.

Spiderwick Chronicles on kauttaaltaan keskinkertainen lisenssipeli, joka ei tasan varmasti viihdytä vanhempaa väkeä. Perheen pienimmät saanevat elokuvan (tai kirjan) voimalla muutamaksi tunniksi hupia, ellei kireä vaikeustaso aja kakaroita hauskempiin leikkeihin.

70