Nipponin roolipelien aamunkoitosta ammentava Spirit Engine 2 jatkaa indiepelien voittoparaatia. Ikävä kyllä kadun reunalla yleisöä on pikkaisen vähän, koska pelimediat laahaavat muutoksen perässä.
Muinaisuuden selkeissä konsoliroolipeleissä on edelleen viehätystä, ja tästä kaivosta kuppaa Spirit Engine 2. Se on yhden miehen, Mark Payn, urakan tulos, mitä ei heti uskoisi. Sisältöä pelissä on enemmän kuin monissa isomman budjetin peleissä, ja kaksiulotteinen retrografiikka tuo hyvällä tavalla mieleen vanhat Super Nintendo -ajan japsiropet. Grafiikassa tosin haittaa se, ettei peli tue isompia resoluutioita, sillä pienessä ikkunassa ei ole mukava pelata.
Älä seikkaile yksin!
Lereftainin valtakunnassa ei ole kaikki hyvin, ja kolmen hengen ryhmä voisi yhdeksään osaan jaetussa pelissä hyvinkin panna homman kuntoon. Näiden kolmen valinta on pelin tärkein vaihe. Yhdeksään ehdokkaaseen mahtuu monenlaisia persoonia. Valinta on vaikea, koska jokainen on omalla tavallaan kiinnostava. Itse päädyin eläkkeellä olevaan vartijaan ja näkymättömille hengille puhuvaan munkkiin. Ryhmän kiintiönaiseksi valitsin Ionae-nimisen musketöörin, jolla on jostain syystä selässä siivet.
Omat hahmot eivät suinkaan ole heti alussa kimpassa, vaan kekseliäästi törmäävät toisiinsa sattumalta ja päättävät jatkaa matkaa yhdessä. Aloitus toimii hyvänä tutoriaalina, jonka aikana opitaan pelimekaniikan salat. Juoni käynnistyy perinteiseen tapaan neidonryöstöllä, mutta loppua kohden se muuttuu paljon monimutkaisemmaksi ja paremmaksi. Tarinan aikana reissataan ympäri maailmaa ja tutkitaan aina vain vaarallisempia paikkoja. Välillä pysähdytään kaupunkeihin ostamaan uusia varusteita ja puhumaan paikallisten kanssa. Tapahtumat etenevät lineaarisesti, joten valinnanvapautta on turhan vähän.
Ryhmän kokoonpano ei vaikuta pääjuoneen, mutta sillä on suuri merkitys dialogiin. Vuoropuhelua pelissä riittääkin, sillä kumppanukset vaihtelevat kuulumisia varsin tiheään tahtiin. Keskustelut ovat hilpeitä etenkin silloin, kun ryhmässä on kaksi jatkuvasti riitelevää vihamiestä tai useita eri uskontojen pappeja. Erilaiset ryhmät juttelevat aivan erilailla, joten yhden pelikerran aikana näkee vain pienen osan keskusteluista. Lisäksi muutamilla hahmoilla on täysin omia sivutehtäviä.
Hahmoluokkia on kolme. Miekkaa heiluttavat ritarit ovat porukan tankkeja, jotka hakkaavat hirviöt palasiksi ja suojaavat samalla muuta ryhmää. Tiukan paikan tullen ne voivat myös parantaa itseään, joten niiden on helppo selviytyä pahastakin löylytyksestä. Musketöörit eivät ole yhtä kestäviä kuin ritarit, mutta ne ovat paljon nopeampia ja pystyvät siksi väistelemään iskuja helpommin. Musketit tekevät mukavasti vahinkoa, ja sen lisäksi ne voivat tukea muita ryhmäläisiä savuverholla ja muilla kyvyillään.
Papit eivät ole samanlaisia pelkureita kuin monissa muissa peleissä, vaan lähes yhtä tehokkaita taistelijoita kuin ritarit ja musketööritkin. Ne ovat ryhmässä erittäin hyödyllisiä, koska taitavat parannusloitsut ja siunaukset. Kaikista tasapainoisimman porukan saa valitsemalla yhden hahmon jokaisesta luokasta, mutta mikään ei estä muodostamasta pelkistä ritareista koostuvaa ryhmää. Sellaisella tiimillä saa ainakin tehtyä paljon tuhoa.
Seikkailun aikana sankarit hankkivat kokemustasoja ja taitopisteitä. Jokaisella luokalla on kymmenen taitoa, joten pisteitä voi käyttää moneen eri kohteeseen. Jos haluaa papistaan esimerkiksi puhtaan soturin, sen kun panostaa kaikki pisteet taistelutaitoihin ja jättää loitsut nollille.
Jonossa sotaan
Vastaan tuleviin mörköihin ja muihin otuksiin ei järkipuhe pure, niitä vastaan otellaan tosiaikaa ja vuoropohjaisuutta yhdistävällä taistelusysteemillä. Taistelut etenevät periaatteessa tosiaikaisesti, mutta hahmot eivät voi käyttää hyökkäyksiään ja kykyjään jatkuvasti. Niitä pitää ensin ladata hetki. Latausaikaa voi myös pidentää, jolloin saa aikaa ylilatauksen. Ylilataukset tekevät enemmän vahinkoa ja ovat siksi tarpeellisia pomoja vastaan.
Marssijärjestyksellä on paljon väliä, sillä jonon ensimmäistä heppua mukiloidaan aina eniten. Helpoissa taisteluissa voi käyttää samaa muodostelmaa koko ajan, mutta vaikeissa kärkimiestä on vaihdeltava jatkuvasti. Yleensä vastustajatkin käyttävät samaa taktiikkaa. Pahasti haavoittuessaan ne siirtyvät kavereidensa taakse piiloon turvaan tavallisilta iskuilta.
Tappeluissa ei pärjää yhdellä taktiikalla, sillä samat temput eivät tepsi kaikkiin hirviöihin. Jotkut voivat olla heikkoja teräkselle, kun toisiin tehoaa vain magia. Taktiikkavalinnalla on erityisen suuri merkitys pomotaisteluissa. Tuskailin yhtä pomoa vastaan varmaan puoli tuntia, kunnes viimein keksin oikean tavan päihittää sen... Vaikka kehittämäni taktiikka olikin lähes täydellinen, taistelu oli silti erittäin vaikea. Tässä pelissä ei ole häpeäksi käyttää helpointa vaikeustasoa, sillä normaalitasokin on todella haastava.
Henkistä voimaa
Spirit Engine 2 on indiepeliksi pitkä mutta roolipeliksi lyhyt. Läpäisyyn kuluu aikaa noin kymmenen tuntia, mutta se onkin sitten laatuaikaa ilman turhia hetkiä. Juoni etenee rivakkaa tahtia, eikä ikinä tarvitse jäädä lahtaamaan hirviöitä kokemuksen takia. Uudelleenpeluuarvoakin on paljon, koska eri ryhmillä sivutehtävät ja keskustelut ovat aina erilaiset. Paketin viimeistelee Josh Whelchelin hieno musiikkiraita, joka nousi välittömästi suosikkieni joukkoon.
Spirit Engine 2 on jälleen yksi niitä pelejä, joka eivät kaipaa kuin medianostetta ja mahdollisuuden. Pelit voi tarjota vain ensimmäistä, se mahdollisuus on sinun käsissäsi. Anna se.
89
