Kolmen vuoden odotuksen jälkeen Star Control, tuo omalaatuinen ja hauska kulttipelisarja, saa kolmannen osansa. Mutta pystyykö Legend vastaamaan haasteeseen?
Ensimmäinen Star Control oli yksinkertainen strategiapeli, mutta sen seikkailupelinomainen jatko Star Control 2 oli sitten se Pyhä Kulttipeli. (Ja Pelit-lehden ihkaensimmäinen Vuoden Peli). Star Control 3 jatkaa kakkosen viitoittamalla linjalla: sekin on (eräänlainen) seikkailupeli, terästettynä hyvin yksinkertaisella strategiaosuudella ja tietysti hyper melee -taisteluosuudella.
Riemukupla varppaa jälleen
Muutama vuosi Star Control 2:n jälkeen hyperavaruus romahtaa, eikä matkustaminen aurinkokuntien välillä enää onnistu. Älyllisten rotujen liitto on romahduspisteessä. Eläkkeellä oleva pelaaja rakentaa jälleen precursor-teknologiaa hyödyntävän aluksen, jonka varppikuplamoottori mahdollistaa paitsi hyperavaruusmatkustuksen, myös 25 aluksen kuljettamisen. Niinpä pelaaja, siipiensä alla ihmisten, syreenien, p'kunkien, spathien, myconien, vuxien, ur-quanien, utwigien, supoxien ja orzin siirtokunta-alukset, hyppää Kessari-kvadrantiin tutkimaan ongelman syytä.
Peli alkaa Helioksen, ihmisten siirtokunnan, kiertoradalta. Liiton rodut ovat varppihypyssä hajaantuneet sattumanvaraisiin aurinkokuntiin, ja ensimmäinen tehtävä on etsiä ne. Kessari-kvadrantti ei tietystikään ole tyhjä, vaan sitä asuttaa Crux-hegemonian hanskan alla oleva rotukokoelma. Tästä alkaa ripeätempoinen avaruusooppera, täynnä yllätyksiä, petoksia ja uusia ystäviä, lopullisena panoksena koko galaksin kohtalo.
Seikkailuosuus on enimmäkseen vetävästi kirjoitettu, joskin juonenpätkistä melkoinen osa on pääjuonen kannalta tarpeettomia ja loppuratkaisussa ei ole kehumista. Pelaajan palkitseminen on jäänyt vähiin: onnistuneen suorituksen palkinto on turhan harvoin kiva animaation pätkä.
Seikkailu etenee jotakuinkin keskusteluvetoisesti. Ongelmat ratkaistaan puhumalla, ja kättä (tai vastaavaa) pitempään joutuu tarttumaan valitettavan harvoin. Ja sitten kommunikoidaan niin, että jos Star Control 3 olisi elokuva, sen nimi olisi "Keskusteluja Avaruus-Andren kanssa". Onneksi Star Controlin vahvoja puolia ovat persoonalliset ja omaperäiset rodut, ja kun dialogi on edelleen ihan hauskasti kirjoitettu, ei juttelu ole niin tylsää kuin luulisi.
Visuaalisesti spathit, harikat, ja k'tangit ilmestyvät ruudulle minimaalisesti ääreisulokkeitaan heiluttelevina nukkeina, eivätkä enimmäkseen ole yhtään hullumman näköisiä (paitsi syreenit). Mutta sitten he aukaisevat suunsa, ja taustalla raikuu musiikki.
Kuten muistamme, Star Control 2:ssa joka rodulla oli oma niiden olemusta myötäilevä yksilöllinen fonttinsa ja (hele-vetin hyvä) teemamusiikkinsa, josta suorastaan kuuli rodun syvimmän olemuksen. Legend ei tätä ole muistanut, vaan yrittää pistää nämä aspektit paremmiksi nykymultimediahengessä. Ja vetää varppivauhdilla avaruusmetsään niin että rysähtää. Ensinnäkin musiikki on täysin mitäänsanomatonta, oikeaa hissimusiikkia. Mutta on se niin karmivaa, kun eksoottisinkin avaruusolio, daktaklakpakeja myöten, kuulostaa tyypillisemmältä jenkiltä kuin keskiverto teksasilainen.
Seikkailun selvittämisessä auttaa (liiankin tehokkaasti) aluksen tietokone ICOM, HAL-klooni, joka kertoo pelaajalle mitä seuraavaksi tehdä. Vähän kryptisemmät vinkit olisivat olleet poikaa.
Kodin tahtoisin pystyttää
Seikkailun rinnalla kävelee Star Controlin strategiaosuus, joka on lähinnä aurinkokunnasta toiseen lentelyä ja siirtokuntien perustamista. Automaattisesti rakentuvien siirtokuntien tärkein funktio on tuottaa polttoainetta ja uusia aluksia. Siirtokunnat ovat turvassa kaikilta muilta hyökkäyksiltä paitsi juoneen kuuluvilta, joten aluksia ei kannata rakennuttaa turhaan. Aurinkokunnista löytää myös precursoreiden esineitä, joista osan vaatii juoni, osaa käytetään alusten kohentamiseen.
Strategiaosuus on pelin heikko linkki. Hegemoniasta ei nimittäin ole mitään haittaa, koska porukat istuvat aurinkokunnissaan sen enempää Liiton siirtokuntia häiritsemättä. Sinänsä loogista, koska hyperavaruus on suljettu, mutta kun vihollisen kanssa samaan aurinkokuntaan rakennettu siirtokuntakin saa olla rauhassa...
HyperSuper Mega-Melee
Jos omaperäiset rodut ovat Star Controlin sydän, sen selkäranka taas on avaruuslaivastojen yhteenotot, alus kerrallaan, eli melee-taistelu.
Taistelu käydään areenalla, jonka keskellä on planeetta ja jossa asteroidit viuhuvat pelaajia tönimässä. Voittaja jää kentälle, ja kimppuun käy uusi alus kunnes jommalta kummalta loppuu alukset. Toimintarajoitteiset voivat antaa aluksensa tietokoneohjaukseen.
Näennsäisen yksinkertainen melee toimii siksi, että alusten ominaisuudet poikkeavat toisistaan ja paljon. Aseet voivat olla mitä tahansa pitkän matkan ydinohjuksista lyhyen kantaman tappajalasereihin. Lisäominaisuus voi olla jälleensyntyminen reippaan Halleluja!-efektin kera, pora, vastustajan alukseen tunekutuvat avaruusmariinit ja niin edelleen.
Taistelussa on uutuutena isometrinen näkymä, josta en pitänyt en sitten pätkän vertaa. Koska funktionapin painalluksella saa käyttöön klassisen ylhäältä kuvatun moodin, ei vika ole vakava. Super-VGA:na renderoidut alukset ovat todella hyvän näköisiä ja kääntyilevät pehmeästi.
Siksi onkin sääli, että taistelu on itse pelissä jotenkin jäänyt lapsipuolen asemaan. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suurin osa taisteluista käydään daktaklakpakien kanssa, joita näitäkään ei saa hävittää sukupuuttoon, tai peliä ei voi läpäistä. Tästäkin syystä Crux olisi saanut olla vihamielisempi. Tietokoneesta ei tunnu olevan edes kunnon vastukseksi, ja doogien Constructor-alus on turhan tehokas.
Onneksi hypermeleetä voi pelata myös erikseen ihmistä vastaan, tällä kertaa myös modeemilla ja verkossa. Aluksia Star Control 3 tarjoaa 25 kappaletta (ja olisi samalla vaivalla voinut tarjota KAIKKI kakkosen alukset).
Vaaratonta menoa
Netissä Star Control 3:n saama vastaanotto on heilunut loistopelin ja pyhäinhäväistyksen välissä. Itse viihdyin pelin ääressä hyvin. Pelissä olisi ollut ehkä jopa ainesta haastaa maineikas isänsä, mutta Legend tuntuu uuvahtaneen kesken. Pelistä puuttuu Uhka: kakkosessa tapahtui kaikkea ikävää ajan kuluessa, ja loppujen lopuksi kohr-ahit tappoivat kaikki muut, jos pelaaja vain istui peukalonsa päällä. Nyt käytössä on (ilmeisesti) kaikki maailman aika, ja kun vihollinen vaan istua kököttää kotona, niin kyllä se motivaatiota järsii.
Vaikea arvioida, miten kiinnostava peli olisi ilman isiään, mutta ainakin Star Control -sarjan kolmantena osana se täyttää pelin reiän. Accoladen olisi kannattanut pakata osat 1 ja 2 rompulle mukaan, varsinkin kun Star Control -kokoelmaa taitaa olla vaikea löytää. Vaan jos löytää, kannattaa se nakata plakkariin välittömästi.
85
