WoW! Ooh! LucasArtsin Star Wars -aiheinen Rebel Assault RÄJÄHTÄÄ ruutuun 256 VGA -grafiikan VOIMALLA, sen USKOMATTOMAT äänet ja hypersuperPELATTAVUUS pyyhkäisevät lattiaan, kun pääsee Kapinapilotin housuihin ja X-Wingin puikkoihin ja ainakin MILJARDI ihmistä ostaa nyt CD-ROMin.
Star Wars -fanien (ja CD-ROM-myyjien) hartaasti odottama Rebel Assault on vihdoinkin totta. Hyvä uutinen on se, että se on hyvä. Huono uutinen taas se, että sen huomaaminen kestää kauan. Jos olisin tyytynyt illan pelaamiseen, Rebelin pistesaaliilla ei olisi ostettu edes lehtemme irtonumeroa. Vaihteeksi vika olikin minussa eikä pelissä.
Great shot, kid!
Rebel Assault ei ole simulaattori X-Wingin tyyliin, vaan suoraviivainen räiskintäpeli. Vaikeustasoja on kolme, joista vaikeimmalla ei maaleja merkata tunnistusneliöllä. Keski- ja helpoimmalla tasolla ei ole muuta eroa kuin se, että jälkimmäisessä vahinkoa kertyy pienemmissä annoksissa.
Juoni noudattelee löyhästi ensimmäistä Tähtien Sotaa. Uuden kapinalentäjän harjoittelu katkeaa Imperiumin hyökkäykseen Tatooinen tukikohtaan, josta Kapinalliset pakenevat. Sen jälkeen juoni hyppää hetkeksi Imperiumin vastaiskuun eli Hothin jääplaneetalle, jonne Imperiumi myös hyökkää. Kapinaliitto vetäytyy Yaviniin, mutta Imperiumi seuraa tiiviisti perässä Kuolontähden kanssa. Pelin huipennus on tietysti jo perinteinen lento läpi Kuolontähden keskuskuilun.
Peli koostuu viidestätoista kappaleesta, joista kukin on toteutettu jollakin neljästä alipelityypistä. Kappaleet linkataan kokonaisuudeksi näyttävillä animaatiojaksoilla.
Yleisimmässä alipelityypissä istutaan lentolaitteen ohjaamossa kuin X-Wingissä ikään, joskin minkäännäköistä lentämisen vapautta ei ole. Kone kiertää ennalta kuvattua reittiä ja pelaaja ampuu kaikkea eteen tulevaa. Atarin iki-ihana kolikko-Star Wars ei ole kaukaa haettu vertaus.
Muissa alipeleissä pujotellaan vaikka Hothin jääluolissa, jossa alusta ohjataan ulkopuolelta, joko suoraan takaa tai ylhäältä kuvattuna. Mukana on myös yksi lievästi Operation Wolf -tyyppinen osuus, jossa pakkolaskun tehnyt kapinalentäjä taistelee tiensä läpi Hothin tukikohdan. Alipeleihin on saatu runsaasti vaihtelua, joskin ne välillä tuntuvat vähän ylipitkiltä. Varsinkin silloin kun vahinkomittari on punaisella, mutta TIE-hävittäjiä tulee ja tulee ja tulee...
Look at the pixels of that thing!
Sekä musiikki että (yllättävän pieni) osa grafiikasta on digitoitu suoraan elokuvista. Rebel Assaultin teknisessä toteutuksessa on lepsuiltu jonkin verran. Grafiikka esimerkiksi vaihtelee erinomaisista käsinpiirretyistä tai renderoiduista animaatioista amatöörimäisen suttuisiin videodigitointeihin. Peliosuuksissa grafiikan taso vaihtelee sen mukaan, kuinka nopea CD-ROM-asema on käytössä, sillä hitaammat käyttävät karkeammin pikselöityä taustaa kuin nopeammat. Mielenkiintoista kylläkin, käytössäni ollut Creativen järjestelmä nimellisestä tuplanopeudestaan huolimatta toimi ilman ongelmia, vaikka valehtelin ohjelmalle että se on triplanopeuksinen. Yleensä ottaen grafiikka on hyvää, joskin osa 3D-taustoista on turhan suttuisia.
Äänipuolessa ei juuri valittamista enää ole. Alkuperäinen John Williamsin Star Wars -soundtrack terästettynä puheella ja hyvillä efekteillä saivat kääntämään äänenvoimakkuutta kovemmalle. Vuorosanoista huolehtivat ammattinäyttelijät, mutta silti jopa klassisimmat Star Wars -vuorosanat puuttuvat.
Satunnaisesta lepsuilusta huolimatta toteutus on tarpeeksi tehokasta, jotta Rebeliä katselee ja kuuntelee kaikki karvat pystyssä jäävuoren kiitäessä ylös alas selkäpiitä.
Blue Three! I have no control!
Rebel Assaultin suurin kynnys on sen omituinen kontrollijärjestelmä. Kanjonipujotteluissa ja muissa vastaavissa osuuksissa lentomalli on turhan kiikkerä, ja pienetkin normin ylittävät ohjausliikkeet aiheuttavat pellin kolinaa.
Ohjaamonäkymäosuuksissa kontrollointi vasta hilpeää onkin. Atarin Star Warsin veitsenterävän hiirikontrollin asemasta LucasArts on juottanut lento/ammuntakursorin humalaan, joten sillä on taipumus sekä heilua että pomppia melkoisesti. Onneksi maaleissa on viinapullotoiminto, eli jos juoppokursorin saa lähelle maalia, se hakeutuu siihen automaattisesti ja silloin pitää antaa laserin laulaa.
Alussa vihasin systeemiä niin, että melkein astuin Voiman Pimeälle Puolelle, mutta itse Yodako se kuiskasi minulle: "Use the joystick, Niko", ja yllätyksekseni joystick-kontrolli toimi hyvin (mutta vasta kun systeemi oli syöpynyt keskushermostoon. Se vaati harjoittelua). Systeemi on kaukana ihanteellisesta, mutta toimii omalla vaatimattomalla tavallaan. Sain jopa Easy-Rebelin kolmessa illassa läpi. Hiirtä kannattaa käyttää Hothin käytävillä Stormtrooper-ammunnoissa, muuten joystick on paras ja oikeastaan ainoa ratkaisu.
Star Wars -fanina minun on mahdotonta suhtautua Rebel Assaultiin kylmän objektiivisesti. Ennakko-odotukseni olivat sen verran korkeat, että Assault oli lievä pettymys ja saattaa olla, että Star Warsille kylmä pelaaja kierrättää Rebel Assaultin vaikka frisbeeksi. Jos sattuu kuulumaan jedi-sukupolveen, niin vioistaan huolimatta peli tehoaa jotakuinkin kuin valomiekka Stormtrooperiin.
Ei Rebel Assaultin vuoksi vielä CD-ROMia kannata hankkia, mutta jos sellaisen jo omistaa, niin kyllä Rebel Assault pitää hyllystä löytyä. Se kun on näitä ainoita CD-pelejä, joissa tehdään muutakin kun katsellaan animaatioita.
Eikä Star Wars -pelisaaga ole vielä edes loppumassa. B-Wing on jo saatavilla ja TIE Fighter pullahtaa ensi keväänä (hah!), ja tuskinpa se siihenkään päättyy. Toivottavasti.
85
