Uusin silmin:

Star Wars: X-Wing Special Edition

Star Wars: Tie Fighter Special Edition

www.gog.com/game/star_wars_xwing_special_edition

www.gog.com/game/star_wars_tie_fighter_special_edition

PC

LucasArts/Disney

Testikone: i5, 8Gt, Radeon R7 240 2Gt

Moninpeli: Ei

Tähtihävittäjien sota

Vieläkö GOG.comissa julkaistut 90-luvun Star Wars -räiskintäikonit pärjäävät nuorempien puristuksessa?

98 ja 97. Kaksi kivikovaa lukemaa Pelit-lehden historiasta. Arvosanoja, joita uskalletaan sivuta vain äärimmäisen harvoin - ylittäminen ei tule kysymykseenkään.

Ja kaksi legendaarista, pappojen tippa linssissä muistelemaa peliä. Nämä pisteet annettiin kahdelle kevytsimutyyppiselle Star Wars -avaruusräiskinnälle: Vuonna -93 julkaistulle X-Wingille 97 ja seuraavana vuonna ilmestyneelle Tie Fighterille 98.

Kaksikymmentä vuotta sitten pelasin vain ja ainoastaan, tiukan  fundamentalistisesti, Amigalla. Niinpä nämä Star Wars -klassikot menivät sivu suun pelaamisen sivuraiteilla kyräillessä.

Kaksikymmentä vuotta sitten ei mehusteltu 3D-kiihdytyksellä, joten miltä mahtavatkaan GOG.comin uudelleenjulkaisut maistua, ilman naavapartojen nostalgialasien järkeä sumentavaa vaikutusta? Ovatko ne vielä kurantteja avaruusräiskintöjä, vai karkeita historian oppitunteja?

Sekä että, mutta pelimiesten onneksi reilusti enemmän ensiksi mainittua.

Vader ei näe Lukea

Ajan hampaat eivät ole raadelleet ekonomista softa-3D:tä läheskään yhtä ilkeästi kuin 3D-kiihdyttelyn alkuvaiheen kaameita pinnoitesotkuja, joten X-Wing ja Tie Fighter näyttävät askeettisen asiallisilta. Siinä 80-luvun taitteen 3D-laskennalle sopiva kulmikas avaruusalusdesign auttaa kummasti, leffasarjan ikoniset alukset X-siivistä Imperiumin risteilijöihin asti ovat täysin tunnistettavia. Mikä tahansa tämän vuosituhannen pc pyörittää X-Wingiä ja Tie Fighteria siistin sulavasti.

Alkuperäisten julkaisujen 320x240-tarkkuus on toki järkyttävän pikselöitynyttä nykyisissä kookkaissa ja terävissä näytöissä, paljaan polygonigrafiikan järeät sahalaidat jyrsivät verkkokalvoja armotta. Onneksi GOG.com-uusintajulkaisuun kuuluvat vuoden 1998 päivitetyt painokset. 98-versiot nostavat graafiset ominaisuudet siedettävälle tasolle, joka on valovuosia alkuperäistä esitystä edellä.

Full HD -aikakauteen salakavalasti tottuneiden silmieni valinta on selvä: ysikasilla eteenpäin, 90-luvun alun pikselimössö jää historian oppitunniksi.

X-siipi vastaan Tie-hävittäjä

Se grafiikasta, sitten pelattavuus ja äänet. Erilaisia räiski sitä ja sitten tätä -tehtäviä on X-Wingissä avoinna heti kiitettävästi. Jumankekka, en pääse mitään läpi, sillä ammukset loppuvat kesken! Pitää kai lukea (digitaalista) ohjekirjaa, niin kuin muinaisina

aikoina ennen kuin tutoriaaleja tehtiin ja, oho, “ohjaa latausenergiaa lasereihin”. Voima vieköön, pilotin pitää älytä tehdä asioita itse!

Älyämistä tarvitaan muutenkin, sillä pelkkä lähimpien eteen sattuvien vihujen räjäyttäminen harvoin riittää. Hommat pitää hoitaa kentällä järjestyksessä, joka ei välttämättä briiffistä huolimatta ole kovin selvä. Mieti ja muistele siinä sitten jotain, kun laserit viuhuvat korvissa ja Tie-hävittäjät ujeltavat kosketusetäisyydeltä ohi. Jep, (edelleen) mainio, tilanteen mukaan elävä Star Wars -musiikki ja autenttiset ääniefektit nostavat tunnelman korkealle.

Ja kun Tie-hävittäjiin päästiin, niiden puikoissa kiitäminen on viileämpää. Se on se kielletyn hedelmän maku!

Tykästyin Tie Fighteriin muutenkin selvästi enemmän, sillä Imperiumin aluksiin totutellaan loivemman käyrän mukaan. Interaktiivisen treenin ja alkupään tehtävien inhimillisemmän rakenteen ansiosta Tie Fighter tuntuu selvästi modernimmalta kuin X-Wing.

Molempien pelien monivaiheisissa operaatioissa on jatko- ja bonustavoitteita, joilla vaikeustasoa tavallaan säädetään lennosta. X-Wing ja Tie Fighter tuovat muuten elävästi esiin sen, kuinka nykypäivän vaikeustaso normal on eilispäivän very easy. 2010-luvun löysäilyyn tottuneena minulla oli usein ikävä tarkistuspisteitä. Mutta harjoittelu auttaa ja tehtävän läpäistyään todella tuntee oikeasti saavuttaneensa jotain. Ihan ilman achievementeja vieläpä.

Tikusta asiaa

Star Wars -parivaljakon avaruustaistelut ovat miellyttävän hektistä nujakointia, jossa väännetään rystyset valkoisina lentojoikkaria ja seurataan tutkaa silmä kovana. Toiminta ei tunnu missään vaiheessa aivottamalta räiskinnältä, sillä liipaisimen kiskomisen lomassa tarvitaan maalien valintaa, aseen vaihtoa, laserien latausta, kilpien ja nopeuden säätöä.

Osumiseen tarvitaan muutakin kuin liipasimen pahoinpitelyä, sillä sihtiin täytyy ottaa ennakkoa suhteellisen hitaiden sädekimppujen takia. Koiratappeluissa valppaus on valttia - vihut kaartelevat aktiivisesti ja hävittäjät eivät kestä montaa täysosumaa. Tehtävissä on suvantojakin, mikä nostaa kivasti railakkaiden hetkien intensiteettiä.

GOG.comin 1998-versiot eivät edes suostu käynnistymään ilman ilotikkua, mutta se ei haitannut, koska selvästi messevimpään Pete Skywalker -fiilikseen pääsin lentojoystickillä. Alkuperäisiä pikselihirviöitä voi veivata hiirelläkin, mutta se vain tuntui väärältä:

olen tähtihävittäjässä, en toimistossa. Fantasia-avaruuden kevyellä inertialla höystetty ohjaustuntuma oli tikulla johdonmukainen ja selkeä, hiireltäni loppui kurvailuissa pöytätila.

X-Wing ja Tie Fighter ovat edelleen (yllättävän) kovia ja viihdyttäviä pelejä. Klassikoiden Special Editionit ovat lystiä ja toiminnantäyteistä menoa, mutta rakenteellisten vanhanaikaisuuksien takia toiston määrä nousee korkealle.

En antaisi sataa hipovia pojoja, mutta ymmärrän kyllä mistä ne aikanaan tulivat: loistavan Star Wars -fiiliksen, näennäisrealismin, taktisen otteen ja tiukan vastarinnan yhdistelmä houkuttelee kuin Voiman pimeä puoli.

Disney, kiitos että annoit luvan uudelleen julkaisuun, mutta nyt mikkikorvat kuulolle! X-Wing ja Tie Fighter ovat helppoja, varmoja kohteita virallisille 2015-päivityksille, sillä pelillinen ydin kaipaa vain kevyttä hiomista.

Mikä ei tarkoita vaikeustason romuttamista.

 

Jedi Heikkinen

 

 

Pro Pilot Korner

GOGin julkaisuissa on mukana kummankin pelin kaikki lisälevyt. Ne mitkä puuttuvat ovat ne parhaat versiot eli -94 ja -95 julkaistut Collector’s Editionit. Niissä on perusversiota tarkempi SVGA-grafiikka Gouraud-varjostuksella, mikä ehkä häviää Special Editionin 98-version teksturoidulle grafiikalle, mutta korvauksena niissä on tilanteisiin reagoiva loistava iMuse-taustamusiikki.

 

Nnirvi