Starcraft II: Heart of the Swarm (PC) – Zergillisen rouvasnaisen parvi

Kestääkö tosi rakkaus sen, että oma höpönassu näyttää puoliksi H.R. Gigerin siskolta ja on vastuussa sadoista miljoonista kuolemista? Missä lämpötilassa kosto kannattaa tarjoilla? Heart of the Swarm tietää ja kertoo.

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen mättänyt isolla budjetilla tehtyä perinteistä tosiaikanaksua. Heart of the Swarmissa rahaa ja viimeistelyä on senkin edestä.

Turhan pitkän odottelun jälkeen Avaruusmatkan seuraava sukupolvi saa kakkosjaksonsa. Kun Wings of Liberty kertoi mariineista, Heart of the Swarmin valokiilassa ovat orgaanisen biotappovoiman mestarit zergit. 

Zerggipäiväänsä viettää parvikuningatar Sarah Kerrigan, Queen of Blades.

Parven sydänkäpy

Starcraft II on rakkaustarina, joka sijoittuu suuren konfliktin varjoon. Kuten muistamme, keisari Mengskin rautakoura puristaa ihmisten Dominionia. Jim Raynor on katkera palkkasoturi, joka pelin lopuksi tunkeutuu zergien sydämeen Chariin ja pelastaa Sarah Kerriganin. Xel’nega-hoidon jälkeen Sarah on pesunkestävä perusihminen. Enimmäkseen. Tallella ovat vielä psi-voimat ja kyky zergien hallintaan.

Heart of the Swarm keskittyykin lähes kokonaan Kerriganiin ja zergeihin. Sarahilla keittää yli ja niin hyvä kuin paha saavat palkkansa. Syvistä tunteista kertovia katseitakin luodaan, ja Zeratulin ja Stukovin kaltaiset sivuhenkilöt tavataan fanservicen hengessä. Veikkaan, että innokkaalle starcrafterille on rutkasti spotattavaa.

Sinänsä ihan hyvin kulkeva juoni on rakenteeltaan hyvin tavanomainen ja jos sen loppua ei arvaa, niin päässä on vikaa. Mutta matka on tärkeämpi kuin määränpää. Tehtävissä on aina jokin muukin koukku kuin tukikohdan rakentaminen ja liiskaaminen, välillä joku seikkailee ihan yksinkin. Blizzard pihistelee sitä suurinta yhteenottoa trilogian viimeisen osaan, protoss-keskeiseen Legacy of the Voidiin.

DayZ

Tukahdutettujen tunteiden ja interplanetaarisen massamurhaamisen vastapainoksi limanuljaskarodun toiminta-ajatusta ja muinaista historiaa valotetaan kunnolla. Zergien kotimaailmassa tavataan jopa alkuperäisiä primaalizergejä, mutta niillä ei valitettavasti saa leikkiä.

Zergit vaihtelevat pienistä zerglingistä mahtaviin ultraliskeihin ja lentää liihottavat orgaanisilla avaruusaluksilla. Ne pihistävät hyviä ominaisuuksia toisilta elämänmuodoilta ja lisäävät ne Parveen.

Geeninäpistys on mukana yksinpelissä. Joka zergille on tehtävien välissä vaihdettavia bonuksia, mutta myös pysyvä evoluutiomuoto kahdesta mahdollisesta. Sitä saa kokeilla tehtävän puitteissa ennen peruuttamatonta päätöstä. Mutaatiot vaikuttavat vain ja ainoastaan yksinpelissä. Myös voimakkaat sankarit pysyvät yksinpelissä. Onneksi, sillä vaikka Kerrigan ei ole yhtä ylitehokas kuin välivideoissa, hän vastaa noin yhden naisen armeijaa, varsinkin loppupuolella, kun kokemusta on karttunut ja reppu on täynnä jänniä voimauttavia valintoja.

Kaikella on kääntöpuolensa. Arvostelua varten pelaan pelit aina normal-vaikeustasolla, oletuksella, että sille peli on säädetty.

Starcraft II ei uskalla tarjota pelaajalle sitä pettymyksen, nöyryytyksen ja riittämättömyyden tunnetta, joka syntyy, jos tehtävässä häviää tietokoneelle. Yrittämättä se on mahdollista vain tehtävissä, joissa on aikaraja. Varmuuden vuoksi peliä tallennellaan automaattisesti. Haasteen voittamisen antaman värisyttävän nautinnon korvaa achievementien metsästys.

Käyttöliittymää on paranneltu. Zergit nojaavat joukkovoimaan, joten paniikkinappula on hyvä lisäys: F2 valitsee kaikki taisteluun kelpaavat joukot. Taloudellis–tuotannollisesti arvostan sitä, että dronet saavat heti aloittaa resurssien keräämisen. Päämaja kertoo suoraan, montako dronea on ja montako voisi olla. Samalla Päämaja voisi automaattisesti komentaa overlordit pois päältään, kiva kun kiireessä yrittää spawnata joukkoja ja osuu Hiven peittävään overlord-laumaan.

Huokailen ja katson kaipauksella lisurilla laajennettua Supreme Commanderia, käyttöliittymältään ja taktisilta mahdollisuuksiltaan parasta, perinteistä, tukikohdan rakenteluun perustuvaa tosiaikanaksua.

SDDD SDDD SVZZ

Yksinpelin helppous on sikäli ironista, että moninpelinä Starcraft II on haastavimmasta päästä. Siinä pitää hallita optimaaliset rakennusjonot ja vähintään näppäinoikotiet, plus pitää pystyä ymmärtämään taistelukentän tilanne muutenkin kuin juuri ruudussa näkyvän kohdalta.

Starcraft II:n moninpeli ei ole minua varten, eikä vain siksi, etten osaa. Probleema on se, että se on tuotantostrategiaa, jossa aloitus on äärimmäisen tärkeä. Resurssinkerääjiä pitää rakentaa nopeasti ja oikeassa suhteessa oikeaan aikaan, samalla pitää laajentaa, kehittyä, rakentaa armeijaa ja kirjoittaa gradu. Pelin kolmivaiheinen harjoitteluosio valmentaa moninpeliin keskittyen lähinnä juuri tähän alkupeliin.

Matsin aloitus on kuin monimutkainen pianokappale, joka pitää soittaa mahdollisimman virheettömästi. Kun tasapaino järkkyy, esimerkiksi siihen, että alussa hädin tuskin onnistuu torjumaan toisen hyökkäyksen, suurin piirtein ainoaksi toivoksi jää, että toinen töppää. Edes toista tumpulaa vastaan pelatessani en juuri nauttinut pelaamisesta.

Parempi zerg Parvessa kuin protossi tulossa

Starcraft kakkosella on kahdet kasvot: toiset ovat ystävälliset, lempeät yksinpelikasvot. Toiset ovat armottomat, robottimaiset moninpelikasvot.

Katsoin yksinpelikasvoihin, ja Starcraft laski pian ujosti katseensa. Voitostani innostuneena katsoin moninpeliä kasvoihin, ja naamani raadeltiin pois.

Ymmärrän täysin, miksi moninpeli on niin suosittu: jos shakki haluaa eläkkeelle, Starcraft voi ottaa sen viran. Mutta minut MoninCraft jättää täysin kylmäksi. Shakin tavoin se on liian paljon opittuun pelaamiseen ja harjoitteluun perustuvaa raadantaa.

Pisteet annan siis vain yksinpelille, joka oli odotuksiani parempi, yllättävän toimiva viihdepaketti, ihan kuin epävirallinen Warhammer 40K -peli vaihdetuilla nimillä. Kestoa ja vaihtelua on riittävästi, jäin kaipaamaan vain tehtäviä, joissa olisin saanut vääntää tosissani.

Trilogian päätösjakso julkaistaan kuulemma samana päivänä kuin Valtaistuinpelin seuraava osa The Wind of Winter ja Valven Half-Life 2: Episode 3.

Niska-Parvi

Kivana yllätyksenä fyysinen asennuslevy sisälsi vain launcherin, joka lataa koko 15 gigatavun mahtipaketin netistä. Letkutin sitä yli yön vaivaisella 2 megan vauhdilla, kunnes lopulta tajusin ottaa torrent-ruksin pois, jolloin latausvauhti hyppäsi täysille. Nettiä ei kannata panna pois päältä, koska joka tehtävän aluksi peli lataa parista kymmenestä sataan megatavua jotain.

87