Stars 2 – Tähtikaaren taa

"Tähtikaaren taa taivaisiin, sinne minäkin tahtoisin, kaukana on maa ja oon yksin... ", lauletaan Euroviisuehdokkaassa. Tietokonetähdissäkin maa on kaukana, mutta avaruudessa ei lennellä yksin ja satelliittien mukana kulkee rakkauskirjeiden sijasta diplomaattisia ukaaseja.

Star Crossed Softwaren Stars! 1.0 teki aikoinaan vaikutuksen, vaikka peliä haukuttiin Windows-käyttäjille suunnatuksi kliiniseksi ja tylsäksi VGA Planets -klooniksi. Starsin kakkosversio tuo kuvioihin mukaan kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista uudistusta, eikä peli ole enää yhtä kliininen ja persoonaton. Tekijät ovat selvästi ottaneet vaarin pelaajien palautteesta.

Mikä ihmeen Stars?

Stars! on Windows-pohjainen monen hengen avaruussotastrategiapeli, jossa idea on sama kuin klassisissa VGA Planetsissa ja Master of Orionissa, eli omia joukkoja liikutellaan planeetalta toiselle niitä asuttaen, ja lisää aluksia valmistetaan tukikohdissa. Samalla tutkitaan uutta teknologiaa ja kehitellään omia alustyyppejä. Naapureiden kanssa on elettävä joko sodassa tai rauhassa, diplomatia keskittyy lähinnä sodankäyntiin, esimerkiksi teknologiaa tai aluksia ei voi vaihdella liittolaisten kesken.

Liittolaisten lisäksi avaruudessa liikkuu myös vihollisia ja välillä tähdenlennon loisteen asemesta voi nähdä avaruusaluksen palavan Orionin akselilla ja C-säteiden välkkyvän Tannhäuserin porteilla.

Pelin voittamisehdot ovat vapaasti määriteltävissä ja sotakeskeisen pelin voittaa esimerkiksi pelaaja, jolla on 60 prosenttia tähdistä hallussaan 50 vuoron ajan. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi tuotannon nostaminen 100 000 resurssiin per vuosi ja teknologiatasojen kehittäminen huippuunsa.

Rakennuspalikoita

Starsin pelipohjana ovat tietysti aurinkokunnat ja niitä kiertävät planeetat. Selkeyden vuoksi yhtä aurinkoa kiertää vain yksi planeetta, joka on joko enemmän tai vähemmän asuinkelpoinen. Jos planeetta kelpaa asuttavaksi, sinne perustetaan siirtokunta ja siitä aletaan kehittää kelvollista laajennusta imperiumille.

Planeetoille voi rakentaa tehtaita, kaivoksia, puolustusjärjestelmiä ja tukikohtia. Näistä tehtaat ovat kaikkein tärkeimpiä: ne tuottavat resursseja, joita käytetään tutkimustyöhön ja rakentamiseen.

Ylijäämäresursseilla ja mineraalilla rakennetaan planeetalle muita vehkeitä. Mineraaleja tuottavat kaivokset esimerkiksi maksavat kymmenen resurssia per kappale ja jos tukikohdan on ehtinyt rakentaa, sen avulla voi rakentaa aluksia. Jos valmisteilla oleva alus maksaa enemmän kuin planeetta pystyy tuottamaan yhdessä kierroksessa, rakentamista jatketaan seuraavalla kierroksella. Vastaavasti mikäli resurssit riittävät, voidaan yhdellä kierroksella valmistaa useampikin alus.

Uutta teknologiaa pitää tutkia, jotta saa käyttöönsä uusia alusten ja tukikohtien rakennuspalikoita: mineraalipaketteja halki avaruuden sinkoavia massdrivereita, uusia aseita, kaivosaluksia, miinankylväjiä ja muuta kivaa. Jotkut palikat vaativat useamman teknologian osa-alueen kehittämistä, joillekin riittää yksikin.

Rekennuspalikoista kootaan sitten omien laivastojen alukset. Ensin valitaan perusrunko, joka määrää tuleeko tehtyä kaivos-, tutkimus-, taistelu-, tai kenties rahtialus. Tähän pultataan kiinni moottorit, valitaan suojat (kilpiä ja panssaria) ja mahdollisesti vielä aseita tai erikoisvempeleitä.

Alustensuunnittelu on yksi Starsin tärkeimpiä osia: valitako rynnäkköhävittäjään täysi ohjuslasti vai nopeammat moottorit ja sädeaseita, vai olisiko yhdistelmäaseistus sittenkin parempi? Entä tarvitseeko rahtialus mihinkään kilpiä ja tutkaa _ entä jos se sattuu eksymään avaruusrosmojen kulkureitille?

Ossipurkki koukkaa, Stalwarf etenee

Aaruustaisteluihin osallistuvat kerralla kaikki samojen koordinaattien laivastot, ja alukset toimivat ennalta määrättyjen taistelusuunnitelmien mukaan. Pelaaja vaikuttaa lopputulokseen paitsi suunnittelemalla ja rakentamalla hyviä aluksia, myös suunnittelemalla laivastojen taistelutaktiikat.

Taistelusuunnitelma saattaa lähettää kevyet tiedustelualukset vetämään vihollisten tulituksen puoleensa, samalla kun pommittajat livahtavat puolustuksen ohi runnomaan planeettaa ja varsinaiset hävittäjät hoitavat likaisen työn. Taktiikoissa tunaroimalla on myös mahdollista saada voimallisesti vähäisemmältä viholliselta nenäänsä.

Uutena ominaisuutena myös tähtitelakat voivat ottaa osaa taisteluun ja kunnon tukikohta onkin arvaamattoman suuri apu puolustajalle. Tukikohtiakin voi luonnollisesti suunnitella itse.

Kimpassa on kivempaa

Starsia voi pelata joko yksin tai porukalla kavereiden kanssa. Vaikka yksinpeli onkin tarkoitettu lähinnä peliin tutustumista varten, on sekin yllättävän kiehtovaa. Tutorial-pelissä pelaamisen perustekniikka opetetaan kirjaimellisesti taluttamalla pelaaja läpi pelin. Tietokonetta vastaan ei kuitenkaan jaksa kauaa tapella ja se soveltuukin parhaiten harjoitusvastustajaksi. Todellinen vastus saadaan muista ihmispelaajista.

Yhteen peliin voi osallistua 16 ihmistä (shareware-versiolla pelaavia kuitenkin korkeintaan kahdeksan) ja kun joku vielä suostuu hoitamaan pelin isännöinnin, on avaruus valmis valloitettavaksi.

Moninpeliä voi pelata joko kirjeshakkityyppisenä tai verkkopelinä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa vuorot päivittyvät tarkalleen sovittuina aikoina, muutaman kerran viikossa esimerkiksi, ja päivittämisestä sekä vuorotiedostorumbasta huolehtii joko BBS tai isäntä.

Toinen vaihtoehto on (lähi)verkkopeli. Tällöin yksi kone pyhitetään isännöimään peliä ja siirrot päivitetään automaattisesti kun sovittu määrä vuoroja on heitetty sisään, vaikka minuutin välein.

Starsin parhaita puolia on se, että pelin pystyy käskyttämään pitkälle tulevaisuuteen. Niinpä kun burnoutin polttama pelaaja on Caballo Puassa lepäämässä, Stars ainakin pyörii. Planeettojen tuotannon voi määrätä pitkälle tulevaisuuten, ja aluksille saa määrättyä tehtävän joka waypointiin.

Starsin leviämistä purkkipelinä haittaa kaksi ongelmaa: pelin isännöintiin tarvittavia apuohjelmia ei juuri ole, ja pelkkään vuorojen päivitykseenkin vaaditaan Windows. Sinänsä pelin pyörittäminen on kuitenkin ongelmatonta. Joitain Starsia pyörittäviä purkkeja on kuitenkin jo olemassa, ja peliä pääsee pelaamaan sekä Pelit-BBS:ssä että Tietokone Onlinessa. Pelin kokeilu luonnollisesti sujuu kotona.

Olen pikku borwoidi, kuak!

Suurin yksittäinen parannus koskee rotuja, jotka määräytyvät nyt yhden perusarvon perusteella. Rodun pääominaisuus voi olla sotahulluus, nopea lisääntyminen, salamyhkäisyys tai vaikka avaruusversio yleismies Jantusesta.

Perusarvojen lisäksi roduilla on vapaastivalittavia toissijaisia ominaisuuksia, joilla oma rotu hienosäädetään juuri itselleen sopivaksi. Systeemi on selvä: jos haluat jotain hyvää, joudut luopumaan jostain toisesta hyvästä.

Rotumäärityksen mukaan määräytyy hyvin pitkälle pelaamisen tyyli. Esimerkiksi laajentumiseen keskittynyt rotu (Hyper Expansion), jonka johtaja nössöilee nurkassa huomaa hyvin nopeasti joutuneensa alakynteen. Avaruusrosmot tietysti lymyilevät piilopaikoissaan ja ryöstelevät rahtialuksia, kun fyysikot pommittavat naapureitaan mineraalipaketeilla ja torakat elävät melkein missä vain, mutta eivät rakenna tehtaita ihmisten vauhdilla.

Rotu-uudistuksen lisäksi uutta teknologiaa on valtavasti, madonreiät ja miinakentät ovat päässeet mukaan ja galaksissa on satunnaisia tapahtumia, esimerkiksi meteoriitteja ja vieraita rotuja, monesta muusta uutuudesta puhumattakaan. Lisäksi käyttöliittymää on hiottu ja laivastoja on nyt helpompi hallita.

Planeetat versus tähdet

Starsin ykkösversioista alkoi Tähtien sota, kun VGA Planetsin soturit kävivät kovaa taistelua Stars-valloittajaa vastaan. Välillä mentiin niin pitkälle, että kilpailevan pelin tekijää syytettiin lähes tekijänoikeusrikkomuksesta ja ideavarkaudesta.

Toki Starsin tekijät ovat kupanneet osia Master of Orionista ja VGA Planetsista: Stars ja VGA Planets ovat samaa rotua, mutta peleinä niin eri asioihin painottuvia, että ne ovat kuin eri sukupuolta. Pelimaailmaa saa katsoa aika kapean putken läpi, jollei siinä ole kummallekin tilaa.

Jos MOO tai Planets on sydäntä lähellä, ei Starsia voi jättää väliin. Peli pyörii melkein minkälaisessa nuhapumpussa vain ja siirtotiedostotkin pysyvät sen verran pieninä, että jopa 1200 bps:n modeemi riittää pelaamiseen. Internauteille löytyy omia isännöintejä Starsin kotisivun (http://www.webmap.com/stars/) linkkejä seuraamalla.

91